Terrafamen muutosneuvottelut päättyneet

Report this content

Terrafame ilmoitti lokakuussa 2024 käynnistävänsä muutosneuvottelut haastavasta markkinatilanteesta johtuen. Neuvottelujen piirissä oli yhtiön koko henkilöstö. Neuvottelujen alkaessa Terrafame arvioi henkilöstön vähennystarpeen olevan yhteensä enintään 75 henkilötyövuotta, minkä lisäksi neuvotteluissa varauduttiin myös lomautuksiin. Terrafamen palveluksessa oli syyskuun 2024 lopussa yhteensä 826 henkilöä.

Neuvottelujen lopputuloksena Terrafame vähentää tuotannollisten ja taloudellisten syiden sekä toimintojen uudelleenjärjestelyjen perusteella enintään 30 henkilötyövuotta. Terrafame toteuttaa lisäksi muun muassa lomautuksia sekä työaikajärjestelyjä. Yhtiö tarjoaa irtisanottaville henkilöille tukea muutostilanteeseen ja uudelleentyöllistymiseen.

Terrafame tavoittelee toiminnan tehostamista ja kustannussäästöjä ensisijaisesti muilla keinoin kuin henkilöstövähennyksillä, esimerkiksi erilaisten kehityshankkeiden avulla.

”Etenkin akkukemikaalien markkinaympäristö on jatkunut hyvin haastavana, minkä vuoksi joudumme viemään läpi lukuisia toimenpiteitä, jotka ovat Terrafamelle yhtiönä välttämättömiä. Neuvotteluissa löysimme kassavirtaa ja kannattavuutta parantavia muita ratkaisuja, joiden myötä henkilöstövähennykset jäivät ennakoitua pienemmiksi. Lisäksi voimme saavuttaa säästöjä hyödyntämällä aiempaa tehokkaammin eri työaikamuotoja”, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Seppo Voutilainen.

Lisätietoja:

Seppo Voutilainen, toimitusjohtaja, p. 020 7130 800, seppo.voutilainen[a]terrafame.fi

Terrafame keventää liikenteen hiilijalanjälkeä toimittamalla globaalille akkuteollisuudelle vastuullisesti tuotettuja akkukemikaaleja. Terrafamen teollisuusalueella sijaitsee yksi maailman suurimmista sähköajoneuvojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuotantolinjoista. Laitos pystyy tuottamaan nikkelisulfaattia noin miljoonan sähköautoon vuodessa. Terrafamen tuottaman nikkelisulfaatin hiilijalanjälki on yksi teollisuuden pienimmistä.

Terrafamen integroitu, ainutlaatuinen ja energiatehokas tuotantoprosessi kaivoksesta akkukemikaaleihin sijaitsee yhdellä ja samalla teollisuusalueella. Se tarjoaa asiakkaille läpinäkyvän, jäljitettävän ja aidosti eurooppalaisen akkukemikaalien tuotantoketjun.

Terrafame Oy on perustettu vuonna 2015. Vuonna 2023 Terrafamen liikevaihto oli 560,9 miljoonaa euroa. Yhtiön teollisuusalueella työskentelee säännöllisesti noin 1 900 henkilöä, joista noin puolet on kumppaniyritysten työntekijöitä.