Anne Alarotu johtamaan Terveystalon ulkoista viestintää ja mediasuhteita

Report this content

Anne Alarotu on aloittanut Terveystalon ulkoisen viestinnän ja mediasuhteiden johtajana 21.6.2021. Uudessa roolissaan hän vastaa Terveystalon näkyvyyden ja mielikuvan kehittämisestä yhtiön uusitun strategian mukaisesti yhdessä viestintätiimin kanssa. Anne Alarotu siirtyy tehtäväänsä Microsoft Oy:n viestintäjohtajan paikalta. Aiemmin hän on toiminut Deloitten markkinointi- ja viestintäjohtajana Suomessa sekä Nokiassa useissa viestintätehtävissä. 

– Teknologia avaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia terveys- ja hyvinvointipalvelujen kehittämiselle, ja me Terveystalossa haluamme kirittää koko alaa uudistumaan. Murroskohdissa myös yhtiön tarinan merkitys korostuu. Annen vahva kansainvälinen kokemus ja ihmislähtöinen viestinnällinen ote teknologian tuomista mahdollisuuksista täydentävät hienosti osaamistamme tällä matkalla, sanoo Terveystalon viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Kati Kaksonen

– Terveys on meille kaikille tärkeämpää kuin kenties koskaan aiemmin ja samaan aikaan terveydenhuolto on suuressa murroksessa. Alansa johtavana innovatiivisena toimijana Terveystalolla on valtava kyky vaikuttaa koko terveydenhuollon kehittymiseen ja auttaa ihmisiä miettimään omaa hyvinvointiaan entistä konkreettisemmin ja rohkeammin. Tätä voimme edistää puhuttelevalla ja inhimillisellä viestinnällä, sanoo Anne Alarotu.

– Viestinnän asiantuntijat muuttuvat entistä enemmän viestinnän neuvonantajiksi ja valmentajiksi samalla, kun pitää hallita eri kanavat ja tarinankerronnan tavat sekä pysyä perillä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Tässä kontekstissa on erittäin hienoa päästä kasvattamaan Terveystalon näkyvyyttä ja osallistumaan julkiseen keskusteluun terveydestä ja hyvinvoinnista Terveystalon asiantuntijoiden kanssa, Alarotu jatkaa. 
 

Lisätietoja:
Anne Alarotu
Ulkoisen viestinnän ja mediasuhteiden johtaja
Terveystalo
Puh. +358 50 487 1308
anne.alarotu@terveystalo.com

 

Terveystalon mediapäivystys
050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti 
Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys, jonka tavoitteena on voimaannuttaa elinikäiseen terveyteen ja hyvinvointiin ja rakentaa terveempää yhteiskuntaa.  Yhtiö tarjoaa kokonaisvaltaisia hyvinvoinnin, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös yli 300 toimipaikkaa ympäri Suomen.  

Vuonna 2020 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Asiakaskäyntejä tehtiin noin 6,9 miljoonaa, joista yli neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yli 13 000 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com 

Tilaa

Multimedia

Multimedia