Flunssan ehkäisy ja hoito – lääkäri kertoo tehokkaimmat keinot torjua alkava flunssa

Taas on se aika vuodesta – flunssakausi tekee tuloaan, ja tauti iskee juuri silloin, kun vähiten pitäisi. Miten flunssaa voi ehkäistä? Asiantuntija listaa parhaat keinot, jotka tepsivät flunssan ehkäisyssä ja hoidossa.

– Syksy ja talvi ovat otollista aikaa flunssavirusten leviämiselle, kun ihmiset kokoontuvat sisätiloihin töissä, kouluissa ja päiväkodeissa ja ovat taas enemmän tekemisissä toistensa kanssa, kertoo Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen.

Suomessa sairastetaan vuosittain noin 10–20 miljoonaa hengitystieinfektiota. Aikuiset sairastuvat flunssaan keskimäärin 2–3 kertaa vuodessa ja lapset vielä useammin, sillä heillä vastustuskyvyn kehittyminen on vielä kesken. Lapset ovat usein leikkien tiimellyksessä varsin läheisessä kontaktissa toistensa kanssa, mikä edesauttaa flunssavirusten leviämistä.

Flunssalta ei voi suojautua rokotteella, kuten influenssalta, mutta onneksi jotain on silti tehtävissä.

Muista käsihygienia ja vaali vastustuskykyä

Flunssavirukset tarttuvat joko kosketus- tai pisaratartuntana. Flunssaa potevan ihmisen tulisi välttää aivastelua ja yskimistä muihin päin ehkäistäkseen pisaratartuntoja. Yleisimmin tartunta tulee kuitenkin kosketuksen kautta. Flunssaiset ihmiset levittävät viruksia ympärilleen niin ovenkahvoihin, tietokoneen näppäimistöihin kuin bussin kaiteisiin. Halosen mukaan virukset voivat säilyä pinnoilla jopa tunteja, ja seuraava ihminen poimii ne huomaamatta mukaansa.

– Suurin riski on saada tartunta omista käsistä. Monilla ihmisillä on tapana huomaamattaan koskea omiin kasvoihin, jolloin taudinaiheuttajat kulkeutuvat sormista nenään limakalvoille, jossa infektio tapahtuu, Halonen huomauttaa.

Tartuntaa voi ehkäistä tehokkaasti käsien pesulla ja kasvojen koskettelua välttelemällä. Käsiä ei tarvitse hinkata jatkuvasti, sillä liiallinen pesukaan ei tee hyvää käsien iholle. Riittää, kun pitää perusasiat mielessä: kädet tulisi pestä saippualla ja lämpimällä vedellä aina, kun tulee ulkoa sisälle, ennen ruokailua sekä vessakäynnin ja niistämisen jälkeen. Käsienpesua ei kannata korvata käsidesin käytöllä, sillä desinfiointiaine voi tuhota myös iholla elävät hyvät bakteerit, jotka pitävät huolta ihon tasapainosta ja hyvinvoinnista.

Hyvän käsihygienian lisäksi flunssaa voi ehkäistä myös pitämällä huolta omasta vastustuskyvystä.

– Vastustuskykyä voi parantaa syömällä monipuolisesti ja huolehtimalla liikunnan ja levon tasapainosta. Kannattaa myös vältellä runsasta alkoholinkäyttöä ja ylimääräistä stressiä, jotka laskevat vastustuskykyä. Myös tupakoinnin lopettaminen kannattaa, sillä tupakoivat kärsivät hengitystietulehduksista muita useammin. Lyhyesti sanottuna terveelliset elämäntavat ovat hyvä keino myös flunssan ehkäisyssä, Halonen kiteyttää.

Mitkä näistä keinoista tepsivät oikeasti flunssan ehkäisyyn tai hoitoon? Kysyimme lääkäriltä.

1. Sinkki
Tutkimusten mukaan sinkistä voi olla hyötyä flunssan ehkäisyssä. Sinkki saattaa myös hieman lyhentää flunssaoireiden kestoa. Päiväannoksen tulisi olla vähintään 75 mg suun limakalvoilta imeytyvää sinkkiasetaattia, jotta siitä olisi hyötyä.

2. D-vitamiini
D-vitamiini vaikuttaa immuunijärjestelmään ja vastustuskykyyn myönteisesti, mutta ei ole todistettu, että siitä olisi hyötyä flunssan ehkäisyssä.

3. C-vitamiini
C-vitamiini saattaa ehkäistä flunssaa, mutta määrien tulisi olla varsin suuria, useampi tuhat milligrammaa päivässä. Näyttö on kuitenkin heikompaa, kuin sinkin kohdalla.

4. Probiootit
Probiooteista on kirjavia tutkimustuloksia, joista on vaikea vetää johtopäätöksiä. Nykytutkimusten valossa tiedetään, että probiootit vaikuttavat puolustusjärjestelmään myönteisesti suoliston bakteeriflooran kautta. Varsinaisesti flunssan ehkäisyssä probiooteista ei kuitenkaan ole hyötyä.

5. Nenäkannu
Nenän huuhtelu nenäkannulla helpottaa tukkoista oloa, vaikka se ei auta selättämään itse virusta. Nenähuuhtelulla voi ylläpitää nenän limakalvojen hyvinvointia ja edistää liman poistumista nenäonteloista. Nenäkannun käyttö saattaa myös ennaltaehkäistä flunssan jälkitautien, kuten poskiontelontulehduksen syntymistä.

Milloin kannattaa lähteä lääkäriin?

Jos flunssa kuitenkin pääsee iskemään, tärkeintä on levätä. Lääkäriin ei ole tarvetta lähteä, ellei vointi ole erityisen huono. Uudet etävastaanotot chatissa tai videolla ovat kätevä tapa käydä lääkärissä kotisohvalta ilman, että sairaudesta uupuneena tarvitsee lähteä liikkeelle ja levittämään tautia. Etävastaanotolla lääkäri voi todeta oireet ja määrätä mahdollisia oireita lievittäviä lääkkeitä.

Mikäli hengitystieoireet ovat voimakkaat, kuume on korkea tai vointi erityisen huono, on syytä hakeutua vastaanotolle tutkimuksiin. Lääkäriin tulisi hakeutua myös, jos jo paranemassa olleen taudin oireet pahenevat uudestaan tai yskä jatkuu yli kahdeksan viikkoa.

Lisätietoa medialle:
Jaakko Halonen, yleislääketieteen erikoislääkäri, p. 044 722 2033, jaakko.halonen@terveystalo.com
Terveystalon viestintä/mediapäivystys, p. 050 358 1170, viestinta@terveystalo.com
Kysy meiltä asiantuntijaa myös muihin terveysaiheisiin!

Terveystalo lyhyesti
Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Valtakunnallinen verkostomme kattaa noin 260 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut. Vuonna 2018 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Lääkärikäyntejä tehtiin noin 3,5 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 10 000 terveydenhuollon ammattilaista, joista noin puolet toimii itsenäisinä ammatinharjoittajina. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Yrityksestä

Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille.

Tilaa