Hinkuyskä on pienille lapsille vaarallinen tauti – näistä oireista tunnistat hinkuyskän

Report this content

Hinkuyskätapaukset ovat olleet koronan jälkeen kasvussa. Hinkuyskä on pääosin lasten tauti, mutta siihen voi sairastua myös aikuisena. 

Hinkuyskä on bakteerin aiheuttama hengitystietulehdus. Taudissa bakteeri aiheuttaa noin kuukauden ajan kestävän infektion hengitysteiden limakalvoille. 

− Hinkuyskä ei ole Suomessa suuri terveysongelma, mutta tapaukset ovat koronan jälkeen olleet odotetusti kasvussa. Kyseessä on poikkeuksellisen voimakasta yskää aiheuttava sairaus. Vaarallisin hinkuyskä on alle kolmen kuukauden ikäisillä ja rokottamattomille tai osittain rokotetuille vauvoille, kertoo Terveystalon lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Péter Csonka.

Hinkuyskän keskeisimmät oireet ovat voimakkaat yskänpuuskat, hengitysvaikeudet sekä hinkuva hengitys

Hinkuyskän itämisaika on 6–20 vuorokautta, minkä jälkeen oireet alkavat. 

− Alussa esiintyy flunssan kaltaisia oireita, kuten lievää yskää, nuhaa ja lämmön nousua. Yskä muuttuu puuskaiseksi ja voimistuu huomattavasti 1–2 viikon kuluessa taudin alkamisesta. Voimakkaiden ja tikahduttavien yskänpuuskien lisäksi keskeisimpiä oireita voivat olla myös hengitysvaikeudet sekä hengityksen hinkuva ääni sisään hengitettäessä. Oireet ovat usein voimakkaampia öisin kuin päivisin. Vauvoilla ei aina esiinny yskänpuuskia, vaan niiden sijaan voi olla toistuvia, lyhyitä hengityskatkoksia, kuvailee Csonka. 

Milloin tulisi hakeutua lääkärille?

Alkuvaiheen lieviä flunssan kaltaisia oireita voi olla vaikea yhdistää hinkuyskään. Mutta oireiden jatkuessa ja voimistuessa täytyy hakeutua hoitoon. 

− Jos lapsella ilmenee voimakkaita yskänpuuskia tai hänen hengityksensä pysähtyy toistuvasti, on oltava yhteydessä lastenlääkäriin. Lapsi on usein hyvävointinen yskänpuuskien välillä, joten yskänpuuskia on hyvä kuvailla lääkärille mahdollisimman yksityiskohtaisesti.

Miten hinkuyskää hoidetaan ja kauanko lapsen tulisi olla kotona?

Hinkuyskä hoidetaan antibiootilla, joka tepsii hinkuyskän aiheuttajabakteeria vastaan.

− Antibioottihoito aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä hoidon teho on parempi, kun se aloitetaan enintään kahden viikon kuluttua taudin alkamisesta. Antibioottilääkitys on tarpeen kaikille vauvoille ja niille vanhemmille lapsille sekä aikuisille, joiden diagnoosi on varmistettu sekä oireet ovat kestäneet alle neljä viikkoa. 

Yli kuukauden kestäneessä taudissa antibiootista ei yleensä ole apua, sillä elimistö on jo ehtinyt tuhota taudin aiheuttaneet bakteerit, vaikka hengitysteiden ärsytys ja yskä jatkuisikin.

− Antibiootti ei välttämättä helpota hinkuyskän kaikkia oireita, ja yskä yleensä kestääkin useita viikkoja. Imeväisikäisten lasten hinkuyskä saatetaan joutua hoitamaan sairaalassa, jotta pienten lasten hengitys voidaan turvata yskäkohtauksen aikana, Csonka jatkaa.

Hinkuyskä tarttuu pisaratartuntana: lapsen tulisi olla kotona vähintään viisi vuorokautta lääkehoidon alkamisesta

Hinkuyskä tarttuu pisaratartuntana, mutta antibioottihoidon aloittamisen jälkeen tartuttavuus loppuu noin viiden päivän kuluessa. Ilman antibioottia tartuttavuus on yleensä ohi kolme viikkoa oireiden alkamisesta.

− Sairastuneiden lasten tulisi olla poissa koulusta ja päiväkodista viisi vuorokautta lääkehoidon alkamisesta. Yli kolme viikkoa yskineitä ei tarvitse eristää.

Tautia voidaan ennaltaehkäistä hinkuyskärokotuksella, mutta on muistettava myös tehosteannokset

Hinkuyskärokotteella voidaan ehkäistä hinkuyskää. Rokotettukin voi sairastua hinkuyskään, mutta oireet ovat tällöin lievempiä. 

− Hinkuyskärokotteen ensimmäiset kolme annosta annetaan kolmen, viiden ja 12 kuukauden iässä. Hinkuyskärokotteen antama suoja on kuitenkin lyhytaikainen ja tehosteannokset on annettava neljävuotiaana, 14–15-vuotiaana sekä 25-vuotiaana, Csonka kertoo.
 

Terveystalon mediapäivystys
050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 377 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 152 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2023 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. www.terveystalo.com

Tilaa