HUS valitsi Terveystalon kumppanikseen koronanäytteenottoon

Report this content

HUS valitsi Terveystalon koronanäytteenottokumppanikseen. Näytteenottopalvelu käynnistyi lokakuussa Espoossa ja Helsingissä ja laajenee marraskuun alusta Terveystalon Kirkkonummen ja Lohjan yksiköihin. Julkisen terveydenhuollon kautta koronatesteihin hakeutuville ihmisille kumppanuus tarjoaa lisää mahdollisuuksia valita itselleen sopivin näytteenottopaikka. 

Näytteenottokumppanuus on erinomainen esimerkki siitä, kuinka julkisen ja yksityisen sektorin kesken vastuuta voidaan kantaa yhdessä.  

– Koronavirustestaus on tutkimus, joka edellyttää erityisiä tartuntatauteihin liittyviä varotoimenpiteitä. Tartuntariskin minimoimiseksi testaus on tarjolla erillisissä pisteissä, joissa työskentelevä henkilöstö keskittyy ensisijaisesti vain koronanäytteidenottoon. Mahdollistamalla kuntalaisille asioinnin myös yksityisten toimijoiden ylläpitämissä koronatestauspisteissä, voidaan varmistaa että julkisella puolella löytyy aikoja myös muihin laboratoriotutkimuksiin, eikä niihin muodostu kasvavan koronatestaustarpeen vuoksi pitkiä jonoja, sanoo Terveystalon julkisten palveluiden myyntijohtaja Ville Salmi.  

Yhteistyö tuo joustavuutta ja nopeuttaa koronatestiin pääsyä 

Näytteenottoon hakeudutaan paikkakunnan normaalin koronanäytetestausprosessin mukaisesti ensisijaisesti OmaOlon tai HUS:n Koronabotin kautta. Lisäksi Terveystalon näytteenottopisteelle voi varata ajan omalta terveysasemalta tai kunnan koronaneuvontapuhelimen kautta. Tietyissä tapauksissa asiakas voi valita itselleen sopivimman näytteenottopisteen myös kuntarajojen ulkopuolelta. Terveystalon vastuulla on näytteenotto, mutta asiakasohjaus, tulokset ja potilaiden jatkohoito tapahtuu HUSin sekä kuntien toimesta. 

– Yhteistyössä HUS:n ja muiden näytteenottoon osallistuvien toimijoiden kanssa huolehdimme yhdessä koronaepidemian hallinnasta alueella, jossa tilanne tällä hetkellä näyttäytyy haasteellisimpana. Kun oireita ilmenee, on näytteenottoon päästävä heti, kertoo Terveystalon julkisten palveluiden ylilääkäri Petja Orre.  

Terveystalo on valittu myös HUS:n Lappeenrannan alueen kumppaniksi, mutta palvelun aloitusajankohtaa ei vielä ole päätetty. 

Terveystalon näytteenottopisteet, joissa otetaan HUS:n näytteitä, ovat avoinna aina arkisin klo 8-20 ja viikonloppuisin klo 10-18. Drive-in-pisteisiin voi auton lisäksi saapua myös esimerkiksi jalkaisin tai pyörällä. 

  • Otaniemi Drive-in 
  • Espoontori Drive-in 
  • Herttoniemi Drive-in  
  • Kaari Drive-in  
  • Kamppi Walk-in  
  • Kirkkonummi Drive-in  
  • Lohja Drive-in  

Tilaa