Ilmiö myös maailmalla: Terveystalo perusti Suomen ensimmäisen päiväkirurgisen tekonivelyksikön

Report this content

Suomessa tehdään vuosittain yli 20 000 tekonivelleikkausta, ja väestön ikääntymisen ja työurien pitenemisen myötä leikkausten tarpeen on arvioitu kasvavan vuoteen 2060 mennessä jopa 40 prosentilla. Päiväkirurgisesti tehtyjen tekonivelleikkauksien etuja ovat potilaiden nopea leikkaushoito ja kuntoutuminen, jolloin hoitoa on mahdollista tarjota samoilla resursseilla yhä useammalle. Helsingissä toimiva Terveystalon tekonivelyksikkö on Suomen ensimmäinen yksikkö, joka on keskittynyt nopeaan, huippulaatuiseen päiväkirurgiaan.

‒ Leikkaamme uusimmassa yksikössämme lähes 30 prosenttia potilaistamme päiväkirurgisesti eli niin, että potilas pääsee jo leikkauspäivänä kotiin. Tämä on sekä kansallisessa että kansainvälisessä vertailussa hyvä saavutus, sillä Yhdysvalloissa on vastaavissa moderneissa tekonivelyksiköissä päästy noin 10 prosenttiin, Terveystalon ortopedian erikoisalajohtaja Teemu Paatela vertaa.

Paatela näkee päiväkirurgiassa useita hyötyjä niin potilaalle kuin koko terveydenhuollon järjestelmälle.

‒ Kun vuodeosastojen tarve pysyy pienenä, leikkauksia pystytään tekemään keskimääräistä enemmän. Tämä tarkoittaa, että päiväkirurgialla voimme tarjota hoitoa nykyisillä resursseilla entistä useammalle. Sillä on merkitystä erityisesti tulevaisuudessa, kun väestö ikääntyy, Teemu Paatela sanoo ja jatkaa:

– Tänä päivänä noin 60 prosenttia potilaistamme on työikäisiä eli alle 65-vuotiaita. Tulevaisuudessa tekonivelleikkaus onkin yksi keino pidentää työuria. Hoitamalla leikkaukset tiiviissä yhteistyössä työterveyshuollon kanssa varmistamme, että työikäiset tekonivelpotilaat pystyvät palaamaan töihin mahdollisimman nopeasti.

Tekonivelleikkaus on tulevaisuudessa yhä yleisempi leikkaus: näitä leikkauksia tehdään Suomessa vuosittain yli 20 000 kpl, ja leikkausmäärät ovat lisääntymässä. Ortopedian alan brittiläisessä tutkimusjulkaisussa on arvioitu leikkausmäärien kasvavan noin 40 prosentilla vuoteen 2060 mennessä.

Päiväkirurgiset yksiköt ovat terveydenhuollon ilmiö maailmalta

Päiväkirurgia vaatii koko hoitoprosessilta erittäin korkeaa laatua ja potilaiden hoidon tarkkaa seurantaa.

– Tähän olemme Terveystalossa satsanneet, ja meillä onkin ehkä maan kattavin seuranta hoidon onnistumisesta sekä potilaiden tyytyväisyydestä ja kuntoutumisesta.

Korkeaa laatua pitävät yllä myös alan huipputekijät, Paatela kertoo.

– Meillä on tiimissä tekonivelleikkausten parhaita osaajia. Heistä Rami Madanat on Terveystalon tekonivelkirurgian valtakunnallinen vastuulääkäri, joka on vastannut myös uuden tekonivelyksikön hoitoprosessien kehittämisestä.

Päiväkirurgisten leikkausyksiköiden perustaminen on viime vuosina ollut ajankohtainen terveydenhuollon ilmiö myös maailmalla.

‒ Esimerkiksi Yhdysvalloissa on viime vuosina perustettu useita kokonaan uusia päiväkirurgisia tekonivelyksiköitä (ASC, ambulatory surgical center). Yhdysvaltalaistutkimusten mukaan päiväkirurgiassa paluu arkeen sujuu nopeammin ja infektioita on vähemmän kuin vuodeosastoilla. Lisäksi potilaat arvostavat mahdollisuutta kuntoutua omassa kodissaan.

Moderni päiväkirurgia mahdollistaa kapasiteetin kasvattamisen

Terveystalossa tehdään vuosittain noin 450 lonkan, polven ja olkapään tekonivelleikkausta.

– Olemme osallistuneet myös julkisen sektorin palveluun hoitamalla HUSin palvelusetelipotilaita vuoden 2022 alusta lähtien. Modernin päiväkirurgian ja hyvien hoitoprosessiemme ansiosta meillä riittää kapasiteettia kasvattaa merkittävästi leikkausmääriämme, erikoisalajohtaja Teemu Paatela toteaa.

Kaikille päiväkirurgia ei sovellu. Potilaalla ei esimerkiksi saa olla merkittäviä perussairauksia, kuten hoitoa vaativaa uniapneaa, sepelvaltiotautia tai diabetesta.

‒ Hyvään ja korkeatasoiseen hoitoon kuuluu tunnistaa ne potilaat, joille päiväkirurgia on paras vaihtoehto.

Lisätiedot ja haastattelut:

Terveystalon mediapäivystys
050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 360 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 120 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2021 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa