Jani Kykyri on nimitetty Terveystalon Julkisten digipalveluiden liiketoimintajohtajaksi

Report this content

Jani Kykyri, s.1976, FM on nimitetty elokuusta 2024 alkaen Terveystalon Julkisten digipalveluiden liiketoimintajohtajaksi. Kykyri raportoi Terveystalon Portfolioliiketoimintojen johtajalle Henri Mäenalaselle. Kykyri siirtyy tehtävään Woolman Oy:ltä, jossa hän on toiminut Head of Product Business -roolissa.

− Jani Kykyri tuo Terveystaloon lisää osaamista, kun viemme liiketoimintaamme seuraavaan vaiheeseen ja tarjoamme hyvinvointialueille entistä laajempia digitaalisia ratkaisuja, kommentoi Terveystalon Portfolioliiketoimintojen johtaja Henri Mäenalanen.

Kykyrillä on pitkä kokemus sekä kotimaisen että kansainvälisen ohjelmistoliiketoiminnan kehitys- ja johtotehtävistä. Hän on myös toiminut Terveystalolla aluejohtajana ja vetänyt alueellaan korona-ajan digiloikkaa yksityisen sektorin terveydenhuollon palveluissa.

− On hienoa palata Terveystaloon ja päästä yhdistämään kokemustani digiratkaisujen kehittämisestä, tuotteistamisesta sekä terveydenhuollon palveluiden tuottamisen johtamisesta. Uskon, että kokemukseni antaa hyvät eväät Terveystalon Julkisten digipalveluiden kehittämiseen ja asiakkaidemme tarpeiden ymmärtämiseen, Jani Kykyri kommentoi.

Terveystalon julkisten digiratkaisujen liiketoimintajohtaja Sara Kinnunen jättää Terveystalon 15.9. alkaen.

− Olen onnekas ja hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä lähes neljän vuoden ajan huippuosaajien kanssa töitä. Terveystalolla on mahdollisuus edelläkävijänä tukea hyvinvointialueita digitaalisen muutoksen matkassa. Tämä on vastuullista työtä, jota olemme tehneet empaattisesti ja inhimillisen tehokkuuden raameissa, Sara Kinnunen kommentoi. 

− Kiitän Saraa vuosien sinnikkäästä ja pitkäjänteisestä työstä, jonka ansiosta meillä on uniikki, tuotannossa oleva ratkaisu asiakkaillemme, Henri Mäenalanen kommentoi.


 

Terveystalon mediapäivystys
050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 377 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 152 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2023 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. www.terveystalo.com

Tilaa