Kausi-influenssa on saapunut Suomeen – tautitapaukset nousussa toista viikkoa

Report this content

Influenssakausi tekee taas tuloaan. Terveystalon data kertoo, että positiivisten näytteiden osuus on jo 8 prosenttia ja nousee tasaisesti. Yleislääketieteen erikoislääkäri Olli Huuskonen Terveystalosta opastaa, kuinka suojaudut taudilta ja vähennät tartunnan riskiä.

– Aiempien vuosien dataamme peilaten, tartunnat tulevat todennäköisesti kasvamaan voimakkaasti seuraavien viikkojen aikana ja tauti leviää erityisesti joulun ja uuden vuoden tapaamisissa. Nyt viimeistään kannattaa käydä ottamassa influenssarokote, jotta elimistö ehtii vielä kehittää riittävästi vasta-ainetta ennen voimakkaimman tartunta-aallon alkamista. Rokotteen antaman suojan kehittyminen kestää noin kaksi viikkoa, neuvoo yleislääketieteen erikoislääkäri Olli Huuskonen.

Terveystalossa havaitut tartunnat keskittyvät pääkaupunkiseudulle, mutta yksittäisiä tautitapauksia on todettu länsirannikkoa lukuun ottamatta myös kaikkialla muualla Suomessa. Flunssaan ja sen hoitoon liittyvät yhteydenotot kasvoivat viime viikolla noin 20 prosenttia, mikä kertoo, että liikkeellä on myös muita ylähengitystieinfektioita, joista influenssa erottuu vakavampien oireidensa myötä. 

– Influenssa on eri tauti kuin tavallinen flunssa tai nuhakuume. Kausi-influenssalla tarkoitetaan a- ja b-virusten aiheuttamaa hengitysteiden tulehdusta, kun taas flunssaa aiheuttaa moni eri virus. Influenssa iskee flunssaa rajummin: tyypillisiä oireita ovat korkea kuume, voimakkaat nivelkivut, väsymys, vilunväristykset, päänsärky, huonovointisuus ja kova yskä, Huuskonen kertoo. 

Näin voit vähentää tartunnan riskiä 

Tehokkain suoja influenssaa vastaan on rokottautuminen: sillä suojaat sekä itseäsi että läheisiäsi rajulta taudilta. Koska influenssavirukset muuntuvat jatkuvasti, ei viime tai edellisvuonna otettu influenssarokote enää tänä vuonna suojaa taudilta.

– Parhaimmillaan rokotus estää 5–8 influenssaa kymmenestä. Ikääntyneillä rokote voi auttaa estämään joka toisen influenssan. Jos influenssan kuitenkin saa rokotuksesta huolimatta, tauti talttuu lyhyemmässä ajassa kuin rokottamattomalla, Huuskonen kuvailee. 

Tartunnan riskiä voi myös pyrkiä vähentämään samalla tavoin, kuin muidenkin hengitystieinfektioiden tartuntaa. 

– Hyvissä ajoin otetun rokotteen lisäksi hyvä käsihygienia auttaa suojautumaan. Viruksen kun voi saada pinnoista, joita kosketellaan käsin. Matka käsistä hengitysteihin on jokaisen omalla vastuulla, eli vältä koskettelemasta kasvoja epäpuhtailla käsillä, muistuttaa Huuskonen. 

– Koska influenssa muiden virusten lailla tarttuu pääsääntöisesti pisaratartuntana ja virusta voi levittää jo pari päivää ennen oireiden alkua, muistetaan jokainen myös esimerkiksi aivastaa tai yskiä käden sijaan nenäliinaan tai hihaan, ettei virus päätyisi pinnoille, Huuskonen lisää.

Tutustu täällä Terveystalon avoimeen raporttiin, minne on koottu ylähengitystieinfektioiden reaaliaikanen seuranta ja yleisimpien infektioiden laboratoriolöydökset

Terveystalon mediapäivystys
050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 377 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 152 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2023 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa