Kuinka pitää huolta perheen henkisestä hyvinvoinnista tautiputkessa?

Report this content

Toisiaan seuraavat vatsataudit ja flunssat jälkitauteineen koettelevat lapsiperheitä. Terveystalon psykologi-psykoterapeutti Tuija Turunen kertoo, miten huolehdit omasta ja perheesi henkisestä hyvinvoinnista tautikierteen aikana.

Tautiputki vie perheeltä mehut. On hyvä tunnistaa ja hyväksyä, että nyt ärsyttää ja kuormittaa, sanoo Turunen. 

 − Silloin huomaa, ettei esimerkiksi riidoissa puolison kanssa ole välttämättä kyse parisuhteen ongelmista, vaan siitä, että toinen on väsynyt. Kun tunteensa tunnistaa, ne kannattaa myös sanoittaa eli kertoa ääneen, että ärsyttää ja kuormittaa.

Tällainen sanoittaminen kannattaa myös siksi, että se auttaa lasten tunnetaitojen kehitystä. 

− Keskustelkaa siitä, miltä tuntuu ja missä tunne näkyy. Aiheuttaako kuormitus, ärsytys tai huoli esimerkiksi sen, että aikuisesta tulee poissaoleva tai saako se puhumaan erilaisella äänellä? Missä kohtaa kehoa nämä tunteet tuntuvat lapsella?

Anna kaikille lupa sairastaa ja toipua

Kun Turusen lapset olivat pieniä ja perheessä sairastettiin, he rakensivat kotiin sairasmajan, jossa olo oli kipeänä mahdollisimman mukava. Sairastunut ihminen kaipaa iästä riippumatta huolenpitoa, lepoa ja hoivaa, Turunen muistuttaa.

− Kun aikuinen on vaikkapa flunssassa ja makaa sohvalla kuumeessa, on lapselle hyvä sanoittaa, että nyt aikuisen on tärkeä huilata ja lapset voivat olla mukana hoivaamassa aikuista. Myös sairastava teini-ikäinen, joka ei muuten enää välttämättä tule syliin, kaipaa usein sairastuessaan läheisyyttä ja silityksiä.

Sairastuvaksi muuttuneessa kodissa riittää, että kaikki saavat hoivaa ja ruokaa. Muiden asioiden suhteen kannattaa olla itselleen ja muille armollinen.

− Asioiden pitää hoitua, mutta niiden ei tarvitse hoitua erinomaisesti. Anna kaikille oikeasti lupa sairastaa ja toipua. Ei haittaa, vaikka lapset esimerkiksi katselevat tavallista enemmän televisiota.

Kerro lapselle, ettei sairaus ole hänen syynsä

Lapsen omat tulkinnat tilanteista voivat olla ovat haitallisia, koska lapsen maailma on kouluikäiseksi asti minäkeskeinen. Lapsi siis tulkitsee kaikkea itsestään käsin. Siksi lapsi saattaa tuntea syyllisyyttä asioista, jotka eivät liity häneen mitenkään.

− Kotona saatetaan vaikkapa päivitellä, että pitipä mennä sisäleikkipuistoon, sieltä se noro taas tuli. Lapsella on voinut olla siellä kiva päivä, ja hänestä tuntuu, että perheen sairastuminen on hänen syytään. Siksi lapselle kannattaa kertoa, ettei sairaus johdu hänestä, kertoo Tuija Turunen.

Ota pettymykset vastaan

Sairauskierteen aikana perheenjäseniltä peruuntuu usein kivoja menoja. Pettymykset kuuluvat elämään ja vanhempien tehtävä on ottaa pettymys vastaan. Kiukku on pettymyksen luonnollinen esiintymismuoto, Turunen sanoo.

− Pettymystä ei tarvitse hyvitellä, mutta tunne on huomioitava ja lapsen on annettava kanavoida se. Mitä pienempi lapsi, sitä konkreettisemmin tunnetta kannattaa käsitellä: Miltä pettymys tuntuu kehossa? Tuntuuko se mahassa tai nenänpäässä? 

Teini-ikäisen kanssa pettymysten käsittelystä syntyy parhaimmillaan hienoja keskusteluja, mutta aikuisen pitää myös ymmärtää, jos nuori ei halua puhua pettymyksestään. 

− Koska nuorella ei ole paljon kokemuksia, se, ettei hän pääse osallistumaan esimerkiksi koulun tapahtumaan, voi olla todella suuri asia ja herättää lamaannuttaviakin ulkopuolisuuden tunteita, Turunen huomauttaa.

Tämäkin on vain vaihe elämässä

Kaiken kaikkiaan tautikierteet vaativat paljon tsemppiä ja pitkää pinnaa, Turunen sanoo. Töistä pois oleminen stressaa, koska se aiheuttaa työtehtävien kasautumista ja muut työpaikalla saattavat joutua venymään. 

− Muista, että sairaan lapsen kotona hoitaminen on lakisääteinen oikeus, eikä mikään mene lapsen terveyden edelle. Tämä on vain vaihe elämässä, joka ei kestä loputtomiin.
 

Terveystalon mediapäivystys
050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 155 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2022 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8,5 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 16 800 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. www.terveystalo.com

Tilaa