Lääkkeetön palvelu valmentaa levollisiin öihin

Report this content

Lähes joka kolmas suomalainen painii uniongelmien kanssa jossain vaiheessa työuraansa. Unihäiriöt aiheuttavat kustannuksia paitsi suoraan myös välillisesti. Terveystalo ottaa käyttöön lääkkeettömän digitaalisen palvelun, jolla pureudutaan uniongelmiin kokonaisvaltaisesti. Järjestelmän on kehittänyt suomalainen startup-yritys Nyxo.

Terveystalon keräämän datan mukaan uniongelmat ovat työikäisten ja ennen kaikkea ruuhkavuosiaan elävien kiusa. Naisilla unihäiriöt ovat yleisempiä kuin miehillä. Erilaisten psyykkisistä ja fyysisistä syistä johtuvien unihäiriöiden diagnoosimäärät lisääntyvät jatkuvasti. Ylipaino, työn tunkeutuminen vapaa-ajalle, päihteiden käyttö sekä kännykän tai tietokoneen käyttö iltaisin ennen nukkumaan menoa vaikuttavat nukahtamiseen ja yöuniin.

– Uniongelmat ovat mielenterveyshäiriöiden ohella työikäisten merkittävimpiä työkykyyn vaikuttavia tekijöitä. Välillisesti univaje ja unettomuusoireet aiheuttavat paljonkin sairauspoissaoloja, ja psyykkisistä syistä johtuvien unihäiriöiden kustannukset työnantajille ovat yhteensä noin 60 miljoonaa euroa vuodessa. Osa poissaoloista pitkittyy, koska uniongelmat voivat laukaista erilaisia sairauksia, kuten masennuksen, sanoo johtava työterveyshoitaja Sanna Pussinen Terveystalosta.

Tie unen keskiöön kulkee päivärytmin kautta

Varsin usein uniongelmat pyritään selättämään lääkkeillä tarkastelematta ongelmien syitä perusteellisemmin. Terveystalo pilotoi lääkkeetöntä, matalan kynnyksen palvelua työterveysasiakkailleen. Palvelu toteutetaan yhdessä suomalaisen startup-yritys Nyxon kanssa. Nyxolla on vahva tieteellinen pohja, sillä sen perustaminen nojaa Helsingin yliopistossa tehtyyn unitutkimukseen.

Yritys on kehittänyt valmennuksen sekä mobiilisovelluksen, joka koostaa unenaikaista dataa. Terveystalon asiakkaat pääsevät hyödyntämään Nyxon palvelua osana Terveystalon digitaalista terveyssuunnitelmaa, Oma Suunnitelmaa. Tuottaakseen arvoa dataa pitää kuitenkin osata analysoida ja yhdistää muuhun nukahtamiseen ja uneen liittyvään tietoon.

– Tärkeintä on itseasiassa se, mitä päiväsaikaan tapahtuu. On turhaa tutkia yksittäisiä unen vaiheita, jos päivärytmi ei ole kunnossa, Nyxon operatiivinen johtaja ja toinen perustaja Eeva Siika-aho kertoo.

Levollisia, hyvin nukuttuja öitä edeltävät siis kaikki ne valinnat, joita päivän aikana tekee: miten ja milloin urheilee, miten käsittelee stressiä ja tauottaa työpäiviä sekä minkälaiset iltarutiinit itselleen rakentaa.

– Laadukkaan nukkumisen keskiöön ei pääse mittaamalla vain unenaikaisia tekijöitä. Nyxon kehittämän sovelluksen avulla voimme hakea hyvän unen ympäriltä yksilöllisiä asioita, joissa pienikin muutos voi olla merkityksellinen, Pussinen toteaa.

Asiantuntijavetoinen valmennus

Unen seuraaminen on trendikästä, ja palvelu tarjoaa mahdollisuuden unidatan seurantaan asiantuntijan kanssa. Pääpaino on kuitenkin valmennuksessa. Tavoitteena on auttaa asiakasta jo ennen kuin uniongelmat alkavat varjostaa koko elämää. Terveystalo aikoo tarjota palvelua myös yksityisasiakkailleen.

– Valmennus tarjotaan Terveystalon digitaalisen hoitosuunnitelman eli Oma Suunnitelman kautta, jossa asiantuntijalla on pääsy sovelluksella kerättyyn unidataan, ja asiakas ja asiantuntijamme voivat olla yhteydessä toisiinsa. Kyse on matalan kynnyksen palvelusta, jolla asiakas saa tukea unihäiriöihin. Neljä viikkoa kestävä intensiivijakso on alkusysäys elämäntapamuutoksen, jonka tavoitteena ovat hyvin nukutut yöt, Pussinen sanoo.

– Palvelu tähtää ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen. Mitä aikaisemmin ja helpommin arkeen yhdistettäviä apuvälineitä saadaan tarjolle, sitä kustannustehokkaampaa hoito on, Siika-aho kertoo.

Lisätietoa medialle:
Terveystalo, Sanna Pussinen, johtava työterveyshoitaja, p. 050 340 6790, sanna.pussinen@terveystalo.com
Nyxo, Eeva Siika-aho, operatiivinen johtaja, perustaja, p. 040 837 0391, eeva@nyxo.fi
Terveystalon viestintä/mediapäivystys, p. 050 358 1170, viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti
Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Valtakunnallinen verkostomme kattaa noin 260 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut. Vuonna 2018 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Lääkärikäyntejä tehtiin noin 3,5 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 10 000 terveydenhuollon ammattilaista, joista noin puolet toimii itsenäisinä ammatinharjoittajina. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com

Nyxo lyhyesti
Nyxo on vuonna 2019 perustettu helsinkiläinen univalmennukseen keskittynyt ohjelmistoyritys. Nyxo yhdistää unidatasta saatavaa tietoa viimeisimpään unitutkimukseen, ja sen avulla auttaa uni- ja vuorokausirytmin epätasaisuudesta kärsiviä käyttäjiä mobiiliaplikaation muodossa. Nyxo -sovelluksen pystyy lataamaan iPhonelle sekä Android -puhelimille. www.nyxo.fi

Avainsanat:

Tilaa