Lasten erikoishammaslääkärin kaksi muistisääntöä vanhemmille: nosta huulta ja muista kuutoset

Report this content

Nyt huuhdellaan hammaspeikko vesiliukumäkeen! Lasten erikoishammaslääkäri Ulla Saarnisto Terveystalosta on hellän poraamisen mestari ja kertoo nyt uudet muistisäännöt lasten hampaiden hoitoon.  

Suomessa on vain noin 20 lasten hammashoitoon erikoistunutta hammaslääkäriä, joista Terveystalossa työskentelevä Ulla Saarnisto on yksi. Kun oman työn edellytyksenä on saada lapset avaamaan suunsa, on osattava heittäytyä.

‒ Lasten kanssa on työskenneltävä joka hetki sataprosenttisesti omalla persoonalla. Esimerkiksi satuiässä olevat viisivuotiaat ovat mahtavia eläytyjiä. He lähtevät mukaan tutkimaan ja innostuvat, kun kerron, että nyt huuhdellaan hammaspeikko vesiliukumäkeen, Ulla Saarnisto kuvailee.

Tämä tapa hammaslääkäriä huolettaa

Jos Saarniston pitäisi nostaa esiin yksi lasten hampaiden terveyttä uhkaava huoli, se olisi vallalla oleva napostelukulttuuri. 

– Lapsille on nykyään tarjolla syötävää viihdykettä joka lähtöön. Napostelun haitat välttää säännöllisellä ruokarytmillä. Herkut olisi aina parempi syödä ruuan yhteydessä kuin erikseen. Varsinaista karkkipäivää en suosittele. Ja mielellään janojuomaksi vesi. Happohyökkäys tulee aina, jos suuhun laittaa muuta kuin vettä. Hampaat kestävät 5‒6 happohyökkäystä päivässä, ja jos niitä tulee enemmän, hampaat voivat reikiintyä.

Pidä lapsen hampaat mielessä: kaksi helppoa muistisääntöä 

Saarnisto vinkkaa kahdesta helposta muistisäännöstä lasten hampaiden hoitoon: nosta huulta ja muista kuutoset. 

‒ Nosta lapsen huulta: jos huulen alla etuhampaissa on valkoista töhnää eli plakkia, voidaan ennustaa, että kahden vuoden päästä hampaissa on kariesta eli reikä. Plakista tietää, että lapsen hampaat on pestävä paremmin, Saarnisto kertoo.

Muista kuutoset -sääntö puolestaan muistuttaa kuutoshampaiden puhkeamisesta, joka voi kestää jopa puolitoista vuotta. Kuutoset ovat ensimmäiset pysyvät poskihampaat.

‒ Yleensä kuutoset puhkeavat samaan aikaan, kun maitoetuhampaat lähtevät. Esikoulu- ja ekaluokkalaisethan ovat niitä harvahampaita. Eli samaan aikaan, kun edessä tapahtuu paljon, takana puhkeavat hampaat, jotka ovat lapsen suussa koko iän. Niiden puhdistaminen hyvin on äärimmäisen tärkeää, Saarnisto muistuttaa.

Ammattilaisen 3 vinkkiä lasten hampaiden pesuun

  1. Kaksi kertaa kaksi minuuttia:
    ”Hampaita olisi pestävä kahden minuutin ajan fluorihammastahnalla. Neuvon yleensä, että vanhempi harjaisi lapsen hampaita noin 10-vuotiaaksi asti. Vaikka niin, että lapsi harjaa aamulla ja vanhempi illalla. Tätä nuoremmilla eivät yleensä maltti ja käden motoriikka vielä riitä.”
  2. Iltapesun ajoitus:
    ”Hampaat on hyvä pestä viimeiseksi illalla, eikä mielellään heti happaman syömisen jälkeen. Jos on juuri syönyt, kannattaa ottaa lasillinen neutraloivaa maitoa ennen pesua.”
  3. Välineet:
    ”Sähköhammasharja ei ole mikään taikakapine, vaan sitä pitää osata käyttää oikein. Sähköhammasharjalla harjataan niin, että sitä pidetään paikallaan jokaisen hampaan ja pinnan kohdalla ainakin kolme sekuntia. Purupinnalla saa vähän painaakin, jotta purupinnan uurteet tulevat puhtaiksi.”

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 360 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 120 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2021 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com

Tilaa