Muutoksia Terveystalon johtoryhmässä

Report this content

Laura Räty jättää Terveystalon, Mikko Tainio on nimitetty Julkisten palvelujen johtajaksi

Terveystalo Oyj pörssitiedote 7.10.2020 klo 9.00

Terveystalon Julkisten palvelujen johtaja ja johtoryhmän jäsen Laura Räty on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä siirtyäkseen vuoden 2021 alussa uuteen tehtävään talon ulkopuolella.

Mikko Tainio, s. 1979, KTM on nimitetty Julkisten palvelujen johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.11.2020. Mikko Tainiosta tulee Terveystalon johtoryhmän jäsen ja hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Ville Iholle. Laura Räty tukee marraskuun ajan Mikko Tainiota haltuunotossa sujuvan vaihdon varmistamiseksi.

Mikko Tainio siirtyy tehtävään Finnairilta, missä hän on toiminut usean eri liiketoimintayksikön johdossa, viimeksi Finnair Cargo -rahtiyhtiön toimitusjohtajana. Ennen siirtymistään linjajohtoon Tainio vastasi konsernin Business Controlling -toiminnasta talousorganisaatiossa.

Terveystalo on upea yritys, josta on ollut ilo palvella suomalaisia kuntia ja sairaanhoitopiirejä. Haluan kiittää kaikkia terveystalolaisia ja yhteistyökumppaneita yhteisistä vuosista sekä hienosta matkasta, jonka olemme saaneet kulkea yhdessä”, Laura Räty sanoo.

Olen innoissani saadessani liittyä Terveystalo-tiimiin. Julkinen terveydenhuolto koskettaa meitä kaikkia suomalaisia, ja palvelujen saumaton toimivuus on kaikille meille ja läheisillemme yhä tärkeämpää. Samaan aikaan julkisen talouden paineet lisääntyvät luoden vaatimuksia uusien, entistä tehokkaampien toimintatapojen kehittämiseen. Terveystalolla on alan johtavana toimijana parhaat mahdollisuudet luoda yhdessä julkisen sektorin kumppaniemme kanssa tulevaisuuden terveydenhuollon ratkaisuja. Tähän taisteluun terveemmän elämän puolesta ryhdyn osaavan joukkueemme kanssa täysin sydämin”, Mikko Tainio kertoo

Terveystalo on tänään markkinajohtaja julkisen terveydenhuollon kumppanuuksissa. Haluan kiittää Lauraa lämpimästi hänen panoksestaan ja roolistaan liiketoiminnan moninkertaistamisessa ja Terveystalon tunnettuuden kasvattamisessa kunnissa ja sairaanhoitopiireissä. Tarjoamillamme ratkaisuilla on onnistuneesti parannettu julkisten palveluiden yhdenvertaista saatavuutta, hoitoon pääsyä, asiakastyytyväisyyttä sekä kustannustehokkuutta. Näihin Suomen terveydenhuollon haasteisiin tarvitaan ratkaisuja myös tulevaisuudessa. Kiitän Lauraa erinomaisesta työstä ja toivotan mitä parhainta menestystä hänen tulevissa tehtävissään”, sanoo Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho.

Toivotan Mikon lämpimästi tervetulleeksi Terveystaloon. Mikolla on monipuolinen kokemus ja erinomaiset näytöt vaativista palveluliiketoiminnan johtotehtävistä monimutkaisessa ja henkilöstöintensiivisessä liiketoimintaympäristössä. Mikon vahva operatiivinen ja taloudellinen osaaminen, sekä hänen kykynsä viedä vaikeitakin hankkeita maaliin täydentää hyvin Julkisten palvelujen tiimin erittäin vahvaa toimialaosaamista”, Ville Iho jatkaa.

Liite:
Mikko Tainio CV

Terveystalo Oyj
Viestintä

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.terveystalo.com

Tilaa

Liitteet & linkit