Muutos Terveystalon johtoryhmässä

Report this content

Viestinnästä ja brändistä vastaava johtaja Susanna Laine jättää tehtävänsä

Terveystalo Oyj pörssitiedote 8.1.2020 klo 10.05

Terveystalon viestinnästä ja brändistä vastaava johtaja ja johtoryhmän jäsen Susanna Laine on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä siirtyäkseen muihin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Terveystalo on käynnistänyt Laineen seuraajan haun.

”Olen saanut hienon mahdollisuuden olla mukana rakentamassa Terveystaloa yksittäisen lääkäriasemien ketjusta alan johtavaksi toimijaksi ja menestyväksi suomalaiseksi pörssiyhtiöksi. Kymmenen vuoden aikana tapahtunut muutos on ollut huima. On ollut kunnia olla mukana tällaisella matkalla” toteaa Susanna Laine.

”Haluan kiittää Susannaa koko Terveystalon puolesta hänen merkittävästä panoksestaan ja roolistaan Terveystalon brändin ja tunnettuuden rakentamisessa. Olemme erityisen ylpeitä siitä että pitkäjänteisen työn tuloksena Terveystalo on asiakkaiden ja työntekijöiden preferoima ja toimialan arvostetuin brändi. Kiitän Susannaa erinomaisesta työstä ja toivotan mitä parhainta menestystä jatkossa”, sanoo Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho.

                                      

Terveystalo Oyj
Viestintä

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.terveystalo.com

Tilaa