Muutos Terveystalon johtoryhmässä: Johtava ylilääkäri Petri Bono jättää yhtiön

Report this content

 

Terveystalo Oyj, pörssitiedote 6.8.2024 klo. 9.00

 

Terveystalon johtavana ylilääkärinä ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2019 toiminut Petri Bono on ilmoittanut jättävänsä yhtiön 14.8.2024 siirtyäkseen uuteen tehtävään talon ulkopuolella.

 

-          Petrin johdolla lääketieteelliseen johtoon on rakennettu vahva tiimi ja laatumme on toimialan kärkeä. Kiitän lämpimästi Petriä erinomaisesta työstä muun muassa haastavien koronavuosien hoidossa ja lääketieteellisen johtamisrakenteemme viemisessä uuteen malliin. Strategiamme mukaisesti lääketieteellisen kehityksemme painopiste siirtyy entistä enemmän integroitujen hoitopolkujen asiakaslähtöiseen kehittämiseen ja vaikuttavuuden mittaamiseen. Tässä työssä lääketieteellinen linjajohto on avainroolissa ja meillä on erinomaisen vahva tiimi viemään tätä työtä eteenpäin, Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho sanoo.

 

-          Olen äärettömän ylpeä Terveystalon uraauurtavasta laatutyöstä, jota olemme kehittäneet yli viiden vuoden ajan. Olemme vieneet lääketieteellisen laadun ja kokonaisten hoitopolkujen johtamisen uudelle tasolle ja uudistaneet terveydenhuoltoa tuomalla modernia terveysteknologiaa terveystarkastuksiin. Nämä muutokset vievät terveydenhuollon painopistettä lopultakin ennaltaehkäisevämpään suuntaan, mikä on edellytys terveydenhuoltojärjestelmän kantavuudelle tulevaisuudessa. Nyt on aika jatkaa eteenpäin, ja olen varma, että Terveystalo jatkaa toimialan edelläkävijänä myös tulevaisuudessa. Kiitos koko upealle tiimille tästä yhteisestä matkasta ja saavutuksista, Petri Bono kommentoi.

 

Terveystalo-konsernin johtavan ylilääkärin vastuut jaetaan toistaiseksi yhtiön lääketieteellisen johdon kesken. Liiketoiminta-alueiden operatiivista lääketieteellistä johtamista on jo aiemmin vahvistettu osana Terveystalon rakenneuudistusta.

 

Terveystalo Oyj

 

Lisätietoja:

Kati Kaksonen,

Sijoittajasuhde- ja vastuullisuusjohtaja

Puh. 010 345 2034

kati.kaksonen@terveystalo.com

 

Jakelu:

 

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.terveystalo.com

 

 

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 377 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 152 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2023 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. www.terveystalo.com

Tilaa