Nauru ystävän kanssa on kuin pikajumppa

Report this content

Ystävyyssuhteilla on suuri merkitys sekä mielen että kehon hyvinvoinnille. Ystävän halaaminen ja yhdessä nauraminen tuottavat mielihyvää, parantavat verenkiertoa ja lievittävät stressiä.

Ystävillä on suuri vaikutus ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Terveystalo Fokus Mielen erikoisyksikön johtavan psykologin Tuija Turusen mukaan ihmiset ovat laumasieluja, joilla on biologinen tarve tulla nähdyksi ja huomatuksi.

– Ihmisen perustarpeisiin kuuluu tulla huomioiduksi toisen ihmisen taholta. Laatu on kuitenkin tärkeämpää kuin määrä: laajan porukan sijaan riittää, että on yksi luottoystävä, jonka kanssa löytyy yhteys. Ystävyyden tulisi perustua aitoon vuorovaikutussuhteeseen, jossa kumpikin saa vuorollaan jakaa sekä iloisia että ikäviä kokemuksia.

Ystävyyssuhteita kannattaa Turusen mukaan vaalia viettämällä riittävästi yhteistä aikaa eikä pitää toista itsestään selvyytenä.

– Hyvän ystävän kanssa yhteys säilyy kuitenkin usein pitkienkin hiljaisten kausien yli ja jälleennäkemisen yhteydessä voidaan jatkaa siitä, mihin on edellisellä kerralla jääty. Hyviä tapoja huomioida ystävä on esimerkiksi toisen keskittynyt kuuntelu, kokemusten jakaminen ja vaikkapa halaaminen. Parisuhteessakaan ei pitäisi olla niin kiire, ettei toista ehdi koskettamaan.

Halaus on vastalääke stressille

Itselle tärkeän ihmisen koskettaminen – kuten halaaminen – lisää hyvinvointia tuomalla muun muassa läheisyyden, kiintymyksen ja turvan tunnetta. Turusen mukaan kosketuksella on lisäksi monia fyysisiä terveysvaikutuksia.

– Halaus on jaettu kokemus, joka sitoo ihmisiä yhteen. Halaaminen vapauttaa kehoon oksitosiinia, joka on rakkaushormoniksikin kutsuttu, mielihyvää tuottava hormoni. Oksitosiini parantaa oloa muun muassa vilkastuttamalla verenkiertoa ja hermoston toimintaa sekä lieventämällä stressiä. Oikeanlainen kosketus ja silittäminen voi vaikuttaa myös kivun sietokykyyn.

Kosketus liittyy vahvasti myös lohduttamiseen. Tukalassa tilanteessa ja kehon ollessa kuormittunut hakeudutaan Turusen mukaan usein jo vaistonvaraisesti toisten ihmisten läheisyyteen.

– Usein lohdutuksen tarpeessa olevaa ihmistä kosketetaan herkästi esimerkiksi ottamalla olalta kiinni. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kenenkään reviirille ei saa mennä pyytämättä.

Kunnon nauru vapauttaa endorfiineja

Halauksen lisäksi nauraminen ystävien kanssa on Turusen mukaan hyvä keino huoltaa itseään.

– Halauksen tavoin nauraminen lisää myönteistä vuorovaikutusta ystävien kanssa ja lieventää stressiä. Kunnon naurunremakka voi olla hyvin voimakaskin ponnistus, joka päästää nopean jumppasuorituksen tavoin endorfiineja valloilleen. Vaikka olo voi olla hetken uupunut nauramisen jälkeen, elimistö on saanut kaipaamaansa lepoa ja puhdistuksen stressihormoneista.

Vaikka hauskan tv-ohjelman katsominen purkaa samalla tavalla stressireaktiota kehossa, Turunen muistuttaa, että jaettu ilo on aina kaksinkertainen ilo.

– Nauru ja hymy tarttuvat helposti, ja hyvänolon tunteet lähtevät leviämään ventovieraillekin ihmisille. Onkin hyvä välillä pohtia ja testata, millaisia tunteita välittää omilla kasvonilmeillään ja eleillään: vienkö eri tilanteisiin huolta vai iloa ja hyvää oloa? Turunen kehottaa miettimään.
 

Terveystalon mediapäivystys
050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo in brief 

Terveystalo is Finland's largest health service company in terms of revenue and network, with the aim of empowering lifelong health and well-being and building a healthier society. The company provides comprehensive well-being, primary care and specialist care services to corporate and private customers, as well as the public sector. Terveystalo's digital appointment serves are available 24/7, regardless of time and place. In addition, the company offers health and well-being services in more than 300 locations throughout Finland.

In 2020, Terveystalo had 1.2 million individual customers. Some 6.9 million customer visits were made, of which more than a quarter took place in remote channels. Terveystalo employs more than 13,000 health and well-being professionals.

Tilaa