Pouttu ja Terveystalo haastoivat ex-kiekkoilijan kasvissyöntiin

Report this content

Upeita uutisia, kasvissyönti on noussut myös raavaiden miesten puheenaiheeksi. Pouttu ja Terveystalo haastoivat ex-kiekkoilija Ari Vallinin kasvisruokavaliolle. Tavoitteena on tarkastella kasvisruokailun terveyshyötyjä ja inspiroida Aria keveämmän murkinan äärelle.

Kasvisruokaa löytyy nykyään yhä useamman suomalaisen lautaselta, taviksesta treenaajaan. Osalle kannustimena toimii ilmastonmuutos, osaa kiinnostavat terveyshyödyt.

– Etenkin miehiä pidetään stereotypisesti lihansyöjinä, joille pupun ruoka ei maistu. Amerikkalainen Game Changers -dokumentti on kuitenkin muuttanut äänen kellossa: myös monet kovaa harjoittelevat suomalaiset ammattiurheilijat ovat kertoneet, miten sujuu treeni ja kilpaileminen ilman lihaa. Näen vastaanotollani yhä useammin keventämisestä kiinnostuneita miehiä, kuvailee Terveystalon johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rinta.

Ilmiöstä innostui myös entinen jääkiekkoilija @zwangi55 eli Ari Vallin. Hän tarttui Terveystalon ja Poutun haasteeseen ja raportoi seuraavat kaksi viikkoa Instagramissaan tunnelmistaan kasvissyöjänä.

– Urheilu-uran jälkeen en muiden työkiireiden takia ehdi enää urheilla yhtä paljon kuin ennen, joten ruokavalioon on kiinnitettävä enemmän huomiota. Minulle on tärkeää yleinen hyvä olo. On kiinnostavaa nähdä, miten ravitsemuksen rukkaaminen siihen vaikuttaa, Ari Vallin kertoo.

@zwangi55 saa tuekseen Terveystalon asiantuntijat ja Poutun lihattomat Muu-kasvituotteet. Terveysvaikutuksia seurataan voinnin lisäksi Terveystalon kasvissyöjille suunnatun lähetteettömän labrapaketin avulla.

– Yhteistyö on oiva mahdollisuus tutustuttaa karski mies seuraajineen monipuoliseen kasvisruokamaailmaan, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Kimmo Backman Poutulta.

Seuraa Arin kasviskokeilua www.instagram.com/zwangi55

Oikein toteutettuna kasvisruokavalio edistää terveyttä – lue lisää aiheesta >>

Lisätietoa medialle:

Terveystalo, johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rinta, p. 050 599 2804, mikko.rinta@terveystalo.com
Pouttu, myynti- ja markkinointijohtaja Kimmo Backman, p. 040 594 1504, kimmo.backman@pouttu.fi
Terveystalon viestintä/mediapäivystys, p. 050 358 1170, viestinta@terveystalo.com
Kysy meiltä asiantuntijaa myös muihin terveysaiheisiin!

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Valtakunnallinen verkostomme kattaa noin 260 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut.

Vuonna 2018 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Lääkärikäyntejä tehtiin noin 3,5 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 10 000 terveydenhuollon ammattilaista, joista noin puolet toimii itsenäisinä ammatinharjoittajina. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com

Tilaa