Puolanka valitsi Terveystalon kumppanikseen sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisulkoistukseen

Report this content

Puolangan kunnanhallitus on valinnut Terveystalon kumppanikseen kokonaisulkoistukseen 1.1.2021 alkaen. Sopimuksen piiriin kuuluvat kaikki kunnan järjestämisvastuulla olevat lakisääteiset ja muut sosiaali- ja terveyspalvelut. Sopimus kestää 31.12.2025 asti ja sisältää lisäksi yhden kahden vuoden mittaisen optiokauden. 

Terveystalo (aiemmin Attendo Kuntaturva Oy) on tuottanut Puolangan sosiaali- ja terveyspalvelut vuodesta 2013 alkaen. Ensimmäinen sopimuskausi optiovuosineen päättyy kuluvan vuoden lopussa. 

“Olemme hyvin iloisia, että Puolangan kunnanhallitus katsoi tarjouksemme olevan kunnan tarpeisiin parhaiten sopiva. Olemme olleet läsnä kuntalaisten arjessa jo lähes kahdeksan vuoden ajan, ja meistä on hienoa jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä tulevaisuudessakin”, sanoo Terveystalon aluejohtaja Tarmo Pekola

Kokonaisulkoistus mahdollistaa kunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten hallinnan ja ennakoitavuuden pitkällä aikavälillä. Kuntalaisille se tarkoittaa palveluiden saatavuuden ja laadun korkeaa tasoa eli esimerkiksi lääkärin vastaanotto löytyy läheltä, ja hoitoa saa, kun sitä tarvitsee. 

“Meille on tärkeää, että puolankalaisten peruspalvelut tuotetaan Puolangalla ja että ne on suunniteltu puolankalaisia varten. Kattavien lähipalveluiden lisäksi kuntalaisilla on mahdollisuus hyödyntää monipuolisia digipalveluita, kuten hoitajachatia, jolla yhteyden ammattilaiseen saa minuuteissa”, Pekola kuvaa.  
 

Lisätietoa medialle:
Tarmo Pekola 
Aluejohtaja, Kuntaturva 
p. 044 494 0008 
tarmo.pekola@terveystalo.com 


Terveystalon viestintä/mediapäivystys
p. 050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti
Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Valtakunnallinen verkostomme kattaa noin 300 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut.

Vuonna 2019 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Lääkärikäyntejä tehtiin noin 3,7 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 13 000 terveydenhuollon ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa