Rintasyöpäseulonnoissa käyneet saavat vastauksensa nopeammin

Report this content

Lakisääteisiin mammografiaseulontoihin kutsutaan vuosittain noin 380 000 suomalaista 50–69 -vuotiasta naista. Terveystalo tuottaa niistä merkittävän osan, noin 210 000 tutkimusta kaikkiaan 235 kunnassa. Terveystalo on kehittänyt toimintaansa aktiivisesti; tutkittavan näkökulmasta entistä asiakaslähtöisempään ja yhteiskunnan kannalta kannattavampaan suuntaan.

– Halusimme huomioida seulonta-asiakkaat omana erityisenä ryhmänään kehittäessämme digitaalisia palveluja ja nopeutimme seulontaprosessiamme entisestään. Tutkimustulos näkyy jo vuorokauden sisällä tutkimuksen valmistumisesta sähköisessä Oma Terveys -palvelussamme, jos tulos on normaali. Aikaa tuloksen saamiseen säästyy 3–4 päivää, kun ei tarvitse odottaa postin kulkua ja miettiä vastausta, kertoo Terveystalon seulonnan palvelupäällikkö Päivi Rahko

Normaalitulokset tulevat myös kaikissa tapauksissa perinteisenä paperikirjeenä kotiin. Jos seulontatutkimuksen tulos edellyttää lisätutkimuksia, otetaan asiakkaaseen ensin yhteys puhelimitse jatkotutkimusajan varaamiseksi ennen kuin tulos on nähtävillä Oma Terveys -palvelussa osoitteessa www.terveystalo.com/omaterveys.

Suomessa löytyy vuosittain noin 5 000 uutta rintasyöpätapausta ja lähes joka 8. nainen sairastuu rintasyöpään jossain vaiheessa elämänsä aikana. Noin joka neljäs rintasyöpätapaus Suomessa löytyy oireettomana seulonnassa. Rintasyöpäseulonta tehdään mammografiatutkimuksena, jossa molemmat rinnat kuvataan kahdesta suunnasta. Kuvat tutkii kaksi radiologia niin sanottuna kaksoissokkotulkintana eli toistensa arvioita tietämättä.

Tänä vuonna kutsun rintasyöpäseulontoihin saavat vuosina 1969, 1967, 1965, 1963, 1961, 1959, 1957, 1955, 1953, 1951 syntyneet naiset. 50–69 -vuotiaiden ikäryhmään kuuluvat naiset tutkitaan joka toinen vuosi. Terveystalon mammografiaan voi tulla lääkärin lähetteellä myös yksityishenkilönä ilman lakisääteistä joukkotarkastuskutsua. Jos rintojen terveys arveluttaa, kannattaa tutkimuksissa käydä nuorempanakin. 

Rintojen tutkimusmenetelmistä herkin on magneettitutkimus. Sitä suositellaan erityisesti naisille, joilla on syövälle altistava geenivirhe, lähisuvussa rintasyöpää poikkeavan paljon tai joiden rintasyöpäriski muusta syystä arvioidaan korkeaksi. Terveystalossa magneettitutkimukseen voi tulla myös ilman lääkärin lähetettä.

Alle 30-vuotiaiden ensisijainen tutkimusmuoto on ultraäänitutkimus. Ultraääni on nuoren ihmisen tiiviille kudokselle herkempi tutkimus, eikä siinä käytetä säteilyä.

Kyhmy rinnassa, poikkeava paikallinen ja pitkäkestoinen kipu, verinen tai kirkas vuoto nännistä tai ihon punoitus ilman tulehdusoireita edellyttävät rintojen tutkimuksia iästä riippumatta. Yksityishenkilöiden tutkimukset Terveystalossa ovat maksullisia.

Tänä vuonna vuosittainen Roosa nauha -päivä on perjantaina 11. lokakuuta.


Lisätietoja medialle:
Terveystalon viestintä/mediapäivystys, p. 050 358 1170, viestinta@terveystalo.com
Kysy meiltä asiantuntijaa myös muihin terveysaiheisiin!

Terveystalo lyhyesti
Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.  Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Vuonna 2018 valtakunnallinen verkostomme kattoi noin 180 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut. 

Vuonna 2018 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Lääkärikäyntejä tehtiin noin 3,5 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 10 000 terveydenhuollon ammattilaista, joista noin puolet toimii itsenäisinä ammatinharjoittajina. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen Työn Liiton jäsen. www.terveystalo.com 

Avainsanat:

Tilaa