Terveystalo huolehtii työikäisen väestön koronarokotuksista lähes joka kolmannessa kunnassa

Report this content

Koronarokotukset etenevät hyvää vauhtia Suomessa yhteistyössä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa. Terveystalossa koronarokotuksen voi saada jo noin 100 eri kunnan asukas tai työntekijä, joiden työnantaja on sopinut rokotuksista Terveystalon kanssa. 

Rokotteita on nyt saatu Suomeen ripeämmässä tahdissa kuin alkuvuodesta, joten yhä useammassa kunnassa koronarokotuksen voi saada myös työterveydestä rokotusten edettyä riskiryhmistä koko väestöön.

– Yhteistyöllä varmistamme tehokkaan rokottamisen ja tavoittelemme korkeaa rokotuskattavuutta kaikissa ikäryhmissä. Yhteinen tavoitteemme on koronarokotusten ripeä eteneminen, jotta epidemia saadaan haltuun ja pääsemme palaamaan kohti uutta normaalia, sanoo Terveystalon työterveyden ylilääkäri Jukka Pitkänen

Terveystalossa rokotusvuorossa olevat työterveysasiakkaat kutsutaan rokotuksiin tekstiviestillä.

– Otimme tekstiviestikutsut käyttöön toukokuussa, kun havaitsimme että rokotusaktiivisuus ei ollut kaikkien ikäryhmien osalta korkealla tasolla. Nyt jokainen viestintäluvan antanut työterveysasiakkaamme saa tiedon oman ikäryhmänsä rokotusajanvarauksen avautumisesta, jotta osaa hakeutua koronarokotukseen heti kun se on mahdollista, Pitkänen kertoo.

Katso videolta kuinka koronarokotus sujuu Terveystalossa

Tietoa koronarokotuksista ja Terveystalon rokotuspaikkakunnista
 

Lisätiedot medialle

Terveystalon mediapäivystys, p. 050 358 1170, viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti 
Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys, jonka tavoitteena on voimaannuttaa elinikäiseen terveyteen ja hyvinvointiin ja rakentaa terveempää yhteiskuntaa.  Yhtiö tarjoaa kokonaisvaltaisia hyvinvoinnin, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös yli 300 toimipaikkaa ympäri Suomen.  

Vuonna 2020 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Asiakaskäyntejä tehtiin noin 6,9 miljoonaa, joista yli neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yli 13 000 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com 

Avainsanat:

Tilaa