Terveystalo käynnistää koronaviruksen pikatestauksen – tarjolla valtakunnallisessa verkostossa

Report this content

Terveystalo ottaa käyttöön ArcDian mariPOC® COVID-19-antigeenitestin koronaviruksen tunnistamiseen. Testi on osa tutkimuspakettia, joka kertoo nopeasti, onko oireiden syynä koronavirustauti vai jokin toinen hengitystieinfektio, kuten esimerkiksi influenssa tai streptokokki. Koronapikatestiin pääsee etälääkärin vastaanoton kautta lähetteellä ja sen tulos varmistetaan PCR-tutkimuksella. Pikatestin tulos on katsottavissa OmaTerveys –palvelusta kuuden tunnin sisällä näytteenotosta.

– ArcDian mariPOC®-pikatestit ovat olleet jo pitkään Terveystalossa käytössä influenssan ja muiden yleisten hengitystieinfektioiden diagnosoinnissa. Nyt tähän kokonaisuuteen on tuotu koronaviruksen antigeenin tunnistava tutkimus mukaan, jolloin samalla pikatestillä voimme yhtä aikaa tunnistaa useita hengitystieviruksia, jotka pelkällä koronaviruksen osoitustestillä jäisivät huomaamatta. Näin flunssakauden kynnyksellä voimme tarjota asiakkaillemme laadukasta ja tarkoituksenmukaista hoitoa, kun saamme tarkempaa tietoa taudinaiheuttajasta, kertoo Terveystalon laboratoriodiagnostiikasta vastaava johtaja Piia Aarnisalo.

Koronapikatestaus käynnistyy viikolla 37 ja on ensimmäisenä tarjolla Terveystalon lääkärikeskuksissa seuraavilla paikkakunnilla Helsinki – Kamppi, Oulu ja Rovaniemi. Lisäksi pikatesti otetaan käyttöön mahdollisimman pian myös Espoossa, Jyväskylässä, Turussa, Vantaalla ja Seinäjoella. Ajantasainen tieto löytyy aina Terveystalon verkkosivuilta.

Potilaat ohjataan näytteenottoa varten Terveystalon testauspisteisiin joko Lääkäri Chat 24/7 –palvelun kautta tai Terveystalon hengitystieoireisten potilaiden hoitoon keskittyvien lääkärikeskusten vastaanotolta. Testiin voivat hakeutua ensisijaisesti kaikki, joilla on koronatartuntaan sopivia oireita tai joilla on syytä epäillä koronavirusta altistumistietojen tai matkustushistorian perusteella.

– Tarjoamalla koronapikatestausta vastaamme asiakkailtamme tulleeseen tarpeeseen tunnistaa nopeasti mahdolliset koronavirustartunnat ja altistumistilanteet. Erityisesti työyhteisöissä, joissa päivittäin tehdään lähityötä, on kriittistä saada nopeasti tieto flunssaoireiden aiheuttajasta, jotta koronavirustartunta voidaan joko sulkea pois tai minimoida mahdollisuus taudin leviämiselle työyhteisössä ja Suomessa, kertoo Terveystalon johtava ylilääkäri Petri Bono.

Terveystalossa jokaiselta pikatestiin saapuvalta otetaan samalla kertaa myös koronaviruksen osoitustutkimus. Pikatesti ei tunnista aivan alkuvaiheen koronainfektiota, minkä vuoksi Terveystalon Koronapikatestipaketteihin sisältyy lisäksi koronaviruksen osoitustutkimus. Näin myös alkuvaiheen koronatartunnat saadaan herkästi tunnistettua.

 Asiakkailla on valittavissa kaksi vaihtoehtoista tutkimuspakettia, joissa koronapikatesti on mukana. Molemmat tutkimuspaketit ovat Kela-korvattavia.

  • Koronapikatestipakettiin kuuluu koronapikatestin lisäksi koronaviruksen osoitustutkimus. Paketin hinta on 355 €, Kela-korvauksen jälkeen 299 €.
  • Hengitystieoireisen tutkimuspakettiin kuuluu oireiden syytä laajemmin selvittävä pikatesti, jolla tunnistetaan koronaviruksen lisäksi myös yleisempiä hengitystieoireiden aiheuttajia, kuten influenssa A ja B, streptokokki, adenovirus sekä RS-virus. Tutkimuspakettiin sisältyy myös koronaviruksen osoitustutkimus. Paketin hinta on 405 €, Kela-korvauksen jälkeen 349 €.

Pikatestien tulokset saapuvat Oma Terveys –palveluun heti niiden valmistuttua näytteenottopäivänä. Koronavirustestituloksen ollessa positiivinen, Terveystalon asiantuntija soittaa jatkohoito-ohjeet.

Lisätietoa medialle:  
Terveystalon viestintä/mediapäivystys
p. 050 358 1170
viestinta@terveystalo.com 

Terveystalo lyhyesti
Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Valtakunnallinen verkostomme kattaa noin 300 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut.

Vuonna 2019 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Lääkärikäyntejä tehtiin noin 3,7 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 13 000 terveydenhuollon ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa