Terveystalon hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2021

Report this content

Terveystalo Oyj pörssitiedote 11.2.2021 klo 09.05

Terveystalo Oyj:n hallitus on päättänyt ehdottaa 25.3.2021 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle vuodelta 2020 maksettavaksi osingoksi 0,13 euroa osakkeelta. Lisäksi hallitus ehdottaa, että se valtuutetaan päättämään enintään 0,13 euron osakekohtaisesta osingonjaosta. Hallitus ehdottaa lisäksi tilinpäätöksen vahvistamista, toimielinten palkitsemispolitiikan ja -raportin hyväksymistä, hallituksen valtuuttamista päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta, osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta, ja hallituksen valtuuttamista päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab.

Terveystalo Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 25.3.2021 klo 13.00 alkaen. Koronapandemian vuoksi kokous pidetään lain väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista (677/2020) nojalla poikkeusjärjestelyin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus. Yhtiön osakkeenomistajat ja näiden asiamiehet voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksia vain äänestämällä ennakkoon sekä tekemällä vastaehdotuksia ja esittämällä kysymyksiä ennakkoon kokouskutsussa tarkemmin esitettävällä tavalla. Yhtiökokouskutsu julkistetaan pörssitiedotteena ja yhtiön internetsivuilla 16.2.2021. Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen agm@terveystalo.com viimeistään 23.2.2021 klo 16.00 mennessä.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat ja seuraavat hallituksen ehdotukset:

Tilinpäätöksen vahvistaminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous vahvistaa tilinpäätöksen 2020.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonjaosta päättäminen

Emoyhtiön jakokelpoiset varat 31.12.2020 olivat 543,1 miljoonaa euroa, josta tilikauden voitto oli 26,0 miljoonaa euroa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2020 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa 0,13 euroa osakkeelta (eli nykyisellä osakemäärällä yhteensä noin 16,5 miljoonaa euroa). Osinko maksettaisiin osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 29.3.2021 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksettaisiin 7.4.2021.

Hallitus ehdottaa lisäksi, että hallitus valtuutetaan päättämään harkintansa mukaan osingonjaosta seuraavasti:

Valtuutuksen perusteella jaettavan osingon määrä on enintään 0,13 euroa osakkeelta. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti.

Ellei hallitus perustellusta syystä päätä toisin, valtuutuksen perusteella jaetaan osinkoa yhden kerran valtuutuksen voimassaoloaikana. Näin meneteltäessä hallitus tekee erillisen päätöksen osingonjaosta siten, että osinko maksettaisiin alustavasti marraskuun 2021 loppuun mennessä. Yhtiö julkistaa tällaisen päätöksen erikseen ja vahvistaa samassa yhteydessä lopulliset täsmäytys- ja maksupäivät.

Hallituksen päätöksen perusteella jaettava osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.

Toimielinten palkitsemisraportin käsittely

Hallitus ehdottaa toimielinten palkitsemisraportin 2020 hyväksymistä.

Toimielinten palkitsemispolitiikan muuttaminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikkaa, joka on hyväksytty 28.5.2020 pidetyssä yhtiökokouksessa, muutetaan siten, että toimitusjohtajan pitkän aikavälin kannustinohjelmien enimmäismäärää suorituksen enimmäistasolla korotetaan. Muutoksella päivitetään toimitusjohtajan pitkän aikavälin kannustimien ansaintamahdollisuutta vastaamaan yleistä markkinakäytäntöä.

Muutos palkitsemispolitiikkaan: Toimitusjohtajan pitkän aikavälin kannustimen määrä suorituksen enimmäistasolla samana vuonna maksuun tulevissa pitkän aikavälin kannustinohjelmissa saa olla enintään 220 % (aiemmin 120%) vuosipalkasta.

Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajan palkkiot maksettaisiin yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti, että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2022 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, yhtiön tilintarkastajaksi valittaisiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut KHT Henrik Holmbomin toimivan päävastuullisena tilintarkastajana.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti.

Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 12 803 653 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.

Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Hallitus päättää miten omia osakkeita hankitaan ja/tai otetaan pantiksi. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 asti.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 12 803 653 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 asti.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 150 000 euron suuruisista lahjoituksista yleishyödyllisiin tai rinnastettaviin tarkoituksiin sekä valtuuttaa hallituksen päättämään lahjoitusten saajista, käyttötarkoituksista ja muista lahjoitusten ehdoista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa vuoden 2022 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksen päivämäärästä lukien.

Nähtävillä pidettävät asiakirjat

Hallituksen ehdotukset tullaan lisäämään yhtiökokouskutsuun. Tilinpäätösasiakirjat, palkitsemispolitiikka ja palkitsemisraportti julkistetaan pörssitiedotteena ja ne tulevat osakkeenomistajien nähtäviksi yhtiön internetsivuille viikolla 7.

Terveystalo Oyj
Hallitus

Jakelu
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Valtakunnallinen verkosto kattaa yli 300 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut.

Vuonna 2020 Terveystalossa asioi noin 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Asiakaskäyntejä tehtiin yhteensä noin 6,9 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 13 000 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com ​​​​​​​

Tilaa