Terveystalon hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2023

Report this content

Terveystalo Oyj pörssitiedote 10.2.2023 klo 9.01

Terveystalo Oyj:n hallitus on päättänyt ehdottaa 23.3.2023 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle vuodelta 2022 maksettavaksi osingoksi yhteensä 0,28 euroa osakkeelta. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan kahdessa erässä. Hallitus ehdottaa lisäksi tilinpäätöksen vahvistamista, toimielinten palkitsemisraportin hyväksymistä, hallituksen valtuuttamista päättämään Yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta, osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta, hallituksen valtuuttamista päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja yhtiöjärjestyksen muuttamista. Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab.

Terveystalo Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 23.3.2023 klo 15.00 alkaen. Yhtiön osakkeenomistajat ja näiden asiamiehet voivat osallistua yhtiökokoukseen myös äänestämällä ennakkoon kokouskutsussa tarkemmin esitettävällä tavalla. Yhtiökokouskutsu on tarkoitus julkaista pörssitiedotteena ja yhtiön internetsivuilla arviolta 16.2.2023. 

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 11 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat ja alla olevat hallituksen ehdotukset. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiökokoukselle on julkistettu erillisellä pörssitiedotteella 16.12.2022.

Tilinpäätöksen vahvistaminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous vahvistaa vuoden 2022 tilinpäätöksen.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonjaosta päättäminen

Emoyhtiön jakokelpoiset varat 31.12.2022 olivat 530,8 miljoonaa euroa, josta tilikauden voitto oli 23,7 miljoonaa euroa. Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että 31.12.2022 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa yhteensä 0,28 euroa osakkeelta (eli nykyisellä osakemäärällä kokonaisuudessaan noin 35,4 miljoonaa euroa).

 

Osinko maksettaisiin kahdessa erässä seuraavasti:

 

  • Osingonmaksun ensimmäinen erä 0,14 euroa osakkeelta maksettaisiin osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun ensimmäisen erän täsmäytyspäivänä 27.3.2023 rekisteröityinä Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osingon ensimmäinen erä maksettaisiin 3.4.2023.
  • Osingonmaksun toinen erä 0,14 euroa osakkeelta maksettaisiin osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun toisen erän täsmäytyspäivänä 2.10.2023 rekisteröityinä Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osingonmaksun toinen erä maksettaisiin 9.10.2023. Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen tarvittaessa päättämään uudesta täsmäytyspäivästä ja maksupäivästä osingonmaksun toiselle erälle, mikäli Euroclear Finland Oy:n säännöt tai Suomen arvo-osuusjärjestelmää koskevat säädökset muuttuvat tai muutoin sitä edellyttävät.

 

Toimielinten palkitsemisraportin käsittely

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous hyväksyy toimielinten palkitsemisraportin 2022.

Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajan palkkiot maksettaisiin yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2024 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, yhtiön tilintarkastajaksi valittaisiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut KHT Henrik Holmbomin toimivan päävastuullisena tilintarkastajana.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti.

Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 12 703 653 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.

Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Hallitus päättää miten omia osakkeita hankitaan ja/tai otetaan pantiksi. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2024 asti.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 12 703 653 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutuksen nojalla annettavat osakkeet voivat olla uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.

Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2024 asti.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 150 000 euron suuruisista lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin sekä valtuuttaa hallituksen päättämään lahjoitusten saajista, käyttötarkoituksista ja muista lahjoitusten ehdoista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa vuoden 2024 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksen päivämäärästä lukien.

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen

Hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestykseen tehdään lisäys hallituksen mahdollisuudesta päättää, harkintansa mukaan, yhtiökokouksen järjestämisestä etäkokouksena kokonaan ilman kokouspaikkaa.  Muutos mahdollistaisi muun muassa yhtiökokousten järjestämisen pandemian kaltaisissa tai muissa ennakoimattomissa ja poikkeuksellisissa tilanteissa. Osakeyhtiölaki edellyttää, että osakkeenomistajat pystyvät käyttämään oikeuksiaan etäkokouksissa täysimääräisesti siten, että oikeudet ovat yhtäläiset kuin tavallisessa yhtiökokouksessa. Hallituksen ehdotuksen mukaan yhtiöjärjestyksen 7 § kuuluisi muutoksen jälkeen kokonaisuudessaan seuraavasti:

"7 §

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain kuuden (6) kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Hallitus voi päättää, että varsinainen tai ylimääräinen yhtiökokous järjestetään ilman kokouspaikkaa siten, että osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa kokouksen aikana täysimääräisesti ja ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla (etäkokous)."

Nähtävillä pidettävät asiakirjat

Hallituksen ehdotukset tullaan lisäämään yhtiökokouskutsuun. Tilinpäätösasiakirjat ja palkitsemisraportti julkistetaan pörssitiedotteena ja ne tulevat osakkeenomistajien nähtäviksi yhtiön internetsivuille 17.2.2022.

 

Terveystalo Oyj
Hallitus

 

Jakelu
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

www.terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 155 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2022 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8,5 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 16 800 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa