Terveystalon vuosikertomus vuodelta 2022 julkaistu

Report this content

Terveystalo Oyj tilinpäätös ja toimintakertomus 17.2.2023 klo 09.00

Terveystalo Oyj on tänään julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2022.

Vuosikertomus 2022 koostuu neljästä osasta:

  • Vuosi 2022 esittelee vuoden aikana tapahtunutta strategista kehitystä ja tärkeimpiä tapahtumia.
  • Vastuullisuus kuvaa Terveystalon vastuullisuustyötä ja sen tuloksia. Vastuullisuusosio on laadittu GRI Standards -raportointiohjeistoon viitaten.
  • Hallinnointi pitää sisällään selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkitsemispolitiikan, sekä palkitsemisraportin.
  • Talous pitää sisällään tilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen. Selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista sisältyy hallituksen toimintakertomukseen.

Tilinpäätös julkaistaan European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisesti XHTML-tiedostona. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkeillä. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot on merkitty XBRL:llä block-merkintöinä. Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy on toimittanut riippumattoman rajoitetun varmuuden antavan varmennusraportin koskien Terveystalon laatimaa ESEF-tilinpäätöstä. Varmennustoimeksianto on suoritettu kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3000 (uudistettu) mukaisesti.

Vuosikertomus on tämän tiedotteen liitteenä PDF-tiedostona ja tilinpäätös XHTML-tiedostona.

Vuosikertomus on saatavilla vain PDF-tiedostona, jonka voi ladata myös osoitteessa: https://www.terveystalo.com/fi/yhtio/sijoittajat/raportit-ja-esitykset/

Terveystalo Oyj

Lisätietoja:
Liisa-Maija Seppänen, Sijoittajasuhdepäällikkö
+358503144455
liisa-maija.seppanen@terveystalo.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 155 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2022 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8,5 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 16 800 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. www.terveystalo.com

Avainsanat: