Ville Iho nimitetty Terveystalon toimitusjohtajaksi

Report this content

Terveystalo Oyj Pörssitiedote 8.8.2019 klo 15.15

Terveystalon hallitus on nimittänyt Ville Ihon (DI, tuotantotalous) yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 8.2.2020.

Ville Iho on aiemmin tehnyt Finnairilla 18 vuoden uran toimien useissa eri johtotehtävissä, kuten operatiivisena johtajana, varatoimitusjohtajana ja vt. toimitusjohtajana. Hän siirtyy tehtävään Nurminen Logistics Oyj:n toimitusjohtajan tehtävästä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Villen Terveystalon uudeksi toimitusjohtajaksi. Villellä on erittäin vahvat näytöt sekä pitkä kokemus vaativista johtotehtävistä. Uskomme Ville Ihon sopivan hyvin Terveystalon kaltaiseen palveluyritykseen, joka tarjoaa korkealaatuisia ja monipuolisia asiantuntijapalveluita eri asiakassegmenteille. Terveystalo on kasvanut viime vuosina toimialan markkinajohtajaksi työllistäen yli 10 000 terveydenhuollon ammattilaista ja laajentunut terveyspalveluista suunterveyden ja hyvinvointipalveluihin. Yhtiö on panostanut vahvasti asiakaslähtöisten terveyspalveluiden sekä digitaalisten palveluiden kehittämiseen”, sanoo Terveystalon hallituksen puheenjohtaja Kari Kauniskangas.

”Terveystalo on toimialansa arvostetuin työnantaja sekä laatujohtaja, jolla on myös vahva kuluttajien luottamus. Lisäksi yhtiöllä on merkittävä kansallinen rooli ylläpitää työikäisten suomalaisten työkykyä ja vahvistaa yritysten kilpailukykyä sekä varmistaa kansalaisten pääsy terveydenhuollon palveluiden piiriin. Yhtiössä on viime vuodet tehty upeaa, tuloksellista työtä. Olen ylpeä, että minut on valittu Terveystaloon osaavaan tiimiin rakentamaan yhtiön tulevaisuutta ja kehittämään suomalaista terveydenhuoltoa. Tiedän, että yhtiössä on vahva osaamisen ja kehittämisen kulttuuri, joka antaa meille hyvän pohjan kehittää yhtiötä yhdessä eteenpäin”, toteaa Ville Iho.

Terveystalon nykyinen toimitusjohtaja Yrjö Närhinen ilmoitti toukokuussa jättävänsä tehtävänsä yhtiössä. Yrjö Närhinen jatkaa sovitusti tehtäviään siirtymäajan.

Terveystalo Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Kari Kauniskangas, hallituksen puheenjohtaja
puh. +358 30 633 1415

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Valtakunnallinen verkosto kattaa 260 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut.

Vuonna 2018 Terveystalossa asioi noin 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Lääkärikäyntejä tehtiin noin 3,5 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 10 000 terveydenhuollon ammattilaista, joista noin puolet toimii itsenäisinä ammatinharjoittajina. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com  

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit