Vilustumisoireet vaivaavat nyt suomalaisia – tehokkaat kotikonstit flunssan taltuttamiseksi

Report this content

Pääkipu, aivastelu, köhä, kuume – nämä tutut oireet kertovat flunssaviruksen tekevän tuloaan. Samat vilustumisoireet korostuvat parhaillaan myös Terveystalon työterveysasiakkaiden yhteydenotoissa. Työterveyshuollon erikoislääkäri Toni Vänni vinkkaa tehokkaimmat keinot flunssan taltuttamiseksi ja neuvoo, milloin on sopiva hetki palata työpaikalle taudin saatuaan.

Tällä hetkellä Suomessa on liikkeellä useita eri viruksia, jotka aiheuttavat flunssaoireita. Myös influenssaepidemian kynnys on THL:n mukaan nyt ylitetty, ja virusta on selkeästi liikkeellä. Tartuttavimmillaan taudit ovat joko oireiden alkuvaiheessa tai jopa ennen niitä.

– Kuume on todennäköinen merkki siitä, että tauti on tartuttava, mutta perusflunssassa sekin kestää yleensä vain muutaman päivän. Parin päivän sisään tartuttavuus tyypillisesti laskee merkittävästi ja muutkin oireet lievittyvät, Vänni toteaa.

Hengitystieinfektiot näkyvät myös Terveystalon työterveysasiakkailla digitaalisissa kanavissa käytössä olevassa Oirearvio-työkalussa. Ennen asioinnin aloitusta tai ajanvarausta, asiakasta pyydetään kuvailemaan oireitaan, joiden pohjalta Oirearvio-työkalu analysoi annetut vastaukset ja ohjaa hänet kiireellisyyden perusteella oikea-aikaisesti, oikeaan kanavaan ja oikealle asiantuntijalle. Viime aikoina jopa noin 40 % oirearviokäynneistä on liittynyt vilustumisoireisiin.

– Valtaosa flunssista voidaan hoitaa kotona. Tavanomaisissa oireissa Oirearviokin muistuttaa ensin omailmoituskäytännöstä, jos organisaatiossa sellainen on käytössä. Näin ammattilaisten vastaanottoaikoja vapautuu heille, jotka sitä kiireellisimmin tarvitsevat, eli heille, joiden oireet ovat joko pitkittyneet tai luonteensa vuoksi edellyttävät kliinistä tutkimusta. Voimakkaissa oireissa lepo on paikallaan, mutta töihin voi palata sitä mukaa kun on kuumeeton ja oireet alkaneet lievittyä, Vänni neuvoo.

Millä keinoilla flunssa taltutetaan?

Flunssalta ei voi suojautua rokotteella, kuten influenssalta, mutta onneksi jotain on silti tehtävissä. Työterveyshuollon erikoislääkäri Toni Vänni suosii seuraavia keinoja flunssan yllättäessä.

1. Lepo ja nesteytys
Jos flunssa pääsee iskemään, tärkeintä on levätä ja huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Riittävä juominen auttaa tukkoisuuteen tekemällä limasta ohuempaa ja pitää kehon nesteytettynä myös kuumeessa. Vältä raskasta fyysistä rasitusta, kunnes oireet lievittyvät ja olet kuumeeton.

2. Tulehduskipulääkkeet, parasetamoli ja nenäsuihkeet
Tarvittaessa flunssaoireita, kuten kuumeista oloa tai lihaskipuja, voi lievittää tulehduskipulääkkeillä ja parasetamolilla. Tukkoisen nenän avaamiseen voi käyttää suihkeita, kunhan muistaa ettei mitään valmistetta tule käyttää kovin pitkiä aikoja. 

3. Nenäkannu
Nenän huuhtelu nenäkannulla helpottaa tukkoista oloa, vaikka se ei auta selättämään itse virusta. Nenähuuhtelulla voi ylläpitää nenän limakalvojen hyvinvointia ja edistää liman poistumista nenäonteloista. Nenäkannun käyttö saattaa myös ennaltaehkäistä flunssan jälkitautien, kuten poskiontelontulehduksen syntymistä.

4. Hunaja
Hunaja on yksi luonnon ihmeaineista, joka on laajalti käytössä terveydenhuollossa. Flunssaoireista hunaja tehoaa parhaiten yskään ja tekee tutkimusten mukaan myös muista flunssan oireista miedompia.

5. Sinkki
Tutkimusten mukaan sinkistä voi olla hyötyä flunssan ehkäisyssä. Sinkki saattaa myös hieman lyhentää flunssaoireiden kestoa, jos sen nauttiminen aloitetaan heti oireiden ilmaantuessa. Päiväannoksen tulisi olla vähintään 75 mg suun limakalvoilta imeytyvää sinkkiasetaattia, jotta siitä olisi hyötyä.

6. C-vitamiini
C-vitamiini saattaa ehkäistä flunssaa, mutta määrien tulisi olla varsin suuria, useampi tuhat milligrammaa päivässä. Näyttö on kuitenkin heikompaa, kuin sinkin kohdalla.

Terveystalon mediapäivystys
050 358 1170
viestinta@terveystalo.com

Terveystalo lyhyesti

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta, 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös noin 370 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 155 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2022 Suomen Terveystalossa asioi 1,3 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 8,5 miljoonaa, joista noin neljännes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 16 800 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa