Uusi vuosi ja uudet rutiinit? Näin vahvistat tahdonvoimaasi
Vuoden vaihtuessa moni päättää ottaa harppauksen kohti terveellisempiä elämäntapoja ja parempaa hyvinvointia. Arjen rutiinien myllääminen vaatii kuitenkin päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa. Terveystalon psykologi Päivi Granholm kertoo, kuinka tahdonvoiman voi valjastaa käyttöönsä. Miten tahdonvoima toimii? Tahdonvoimaa tarvitaan ristiriitaisissa tilanteissa, joissa eri halut tai impulssit taistelevat toisiaan vastaan. Esimerkiksi illalla haluaisin jäädä katsomaan elokuvaa, mutta samalla tiedän, että joudun heräämään seuraavana aamuna aikaisin ja jos valvon, olen aamulla väsynyt.