Tekoälystä tukea aivohalvauspotilaiden hoidon kehittämiseen

Report this content

Aivohalvaukseen sairastuu Suomessa noin 24 000 henkeä vuosittain. Sairastaminen koskettaa potilaan lisäksi aina myös läheisiä. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Tiedon yhteisprojektissa tekoälyn avulla kehitetään hoitoprosessin ymmärtämistä, jotta potilaille voidaan tarjota parempaa, yksilöllistä hoitoa.

Aivohalvauksen ennaltaehkäisy ja hoitaminen voi olla usein haastavaa, jos niihin johtaviin tekijöihin ei päästä puuttumaan yksilöllisesti. Aivohalvaus voi johtua joko aivoinfarktista tai aivoverenvuodosta, joissa molemmissa aivokudosta tuhoutuu äkillisesti verenkierron häiriintymisen vuoksi. Suuri osa aivohalvauksista olisi ehkäistävissä, jos riskitekijöitä ymmärrettäisiin paremmin ja potilailla olisi mahdollisuus vaikuttaa enemmän omaan hoitoonsa. 

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Tiedon yhteisprojektissa kehitetään aivohalvauspotilaiden hoitoa parantamalla potilaiden taustatietojen ymmärrystä. Uuden, tarkemman tiedon myötä hoitokäytäntöjä ja sairaalan kirjausprosesseja voidaan kehittää palvelun vaikuttavuuden parantamiseksi. Projektissa hyödynnettävä potilasdata on poimittu Tiedon Lifecare-järjestelmästä ja sitä on analysoitu Tiedon Intelligent Wellbeing analytiikka-alustalla

”Kehitämme laajasti vaikuttavuuspohjaista terveydenhuoltoa, johon projektissa kehitettyä tietopohjaa tullaan hyödyntämään. Aivoinfarktin hoitoprosessia on kehitetty ensihoidon, akuuttilääketieteen, neurologian ja radiologian yhteistyönä, ja tulokset ovat herättäneet kansainvälistäkin mielenkiintoa”, sanoo Seppo Ranta, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja.  

Resurssit tiedon käsittelyn sijaan hoidon kehittämiseen 

Keväällä 2019 käynnistyneessä projektissa luodaan syvällisempää ymmärrystä aivoinfarktipotilaiden elintavoista ja -ympäristöstä potilastietoja tutkimalla. Analyysiin tarvittavat tiedot ovat usein haudattuna potilaskertomuksiin, joiden läpikäynti käsityönä on hidasta sekä haastavaa. Tekoälyn avulla nopeutetaan suurten potilasaineistojen käsittelyä ja näin saadaan nopeasti uutta ja tärkeää tietoa päätöksenteon tueksi.

Luonnollisen kielen prosessointia hyödyntämällä tekoäly paikantaa teksteistä nopeasti olennaisia taustatekijöitä, kuten vaikkapa kuinka moni potilaista tupakoi tai miten he asuvat. Tekoäly osaa tunnistaa potilaskertomuksista erilaisia luonnollisen kielen ilmaisuja. Esimerkiksi asumismuotoa voidaan teksteissä kuvata erilaisilla ilmaisuilla, kuten ”omassa kodissa yksin”, “kotona perheen kanssa” tai ”hoitokodissa”.

”Opetimme ohjelmaa ymmärtämään lausekokonaisuuksia helppokäyttöisellä työkalulla, minkä myötä tekoälyn tarkkuus kehittyi jatkuvasti. Yllätyimme positiivisesti, kuinka hyvin tekstistä pystyttiin paikantamaan olennaisia asioita. Tekstistä tunnistettuja tietoja voidaan hyödyntää hoidon kehittämisessä ja tutkimustyössä jatkossakin”, toteaa Hanna Narsakka, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kehittämisyksikön projektipäällikkö.

”Projektissa löydettiin innovatiivinen tapa käsitellä suuria tietomääriä tehokkaasti. Tieto Intelligent Wellbeing -ratkaisu mahdollistaa analyysin reaaliajassa, jolloin päätöksentekoon tarvittava tieto saadaan lääkäreiden käyttöön aiempaa nopeammin”, toteaa Hannu Pousi, Tiedon johtava ohjelmistokehittäjä.

Lisätietoja:   

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri: Hanna Narsakka, projektipäällikkö, kehittämisyksikkö, hanna.narsakka@khshp.fi, +358 3 629 3178.

Tiedon viestintä, news@tieto.com, +358 40 570 4072   

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri (KHSHP) vastaa erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämisestä Kanta-Hämeen maakunnan alueella. Sairaanhoitopiiriin kuuluu 11 jäsenkuntaa: Hämeenlinna, Riihimäki, Forssa, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Jokioinen, Ypäjä ja Humppila.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa ja Riihimäen sairaalassa hoidetaan vuosittain noin 65 000 asiakasta. Henkilöstöä sairaanhoitopiirillä on yhteensä noin 2000 ja he palvelevat alueen noin 173 000 asukasta. KHSHP on osa Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualuetta.

Tieto    

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet. www.tieto.fi