• news.cision.com/
  • Tieto/
  • Tiedon Kimmo Alkio: digitaalinen yhteiskunta ei ole pelkkää teknologiaa – osaaminen, johtaminen ja kulttuuri murroksessa

Tiedon Kimmo Alkio: digitaalinen yhteiskunta ei ole pelkkää teknologiaa – osaaminen, johtaminen ja kulttuuri murroksessa

Report this content

Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkio avasi yhtiön Tiedon Valo -sidosryhmätapahtuman näkemyksillä siitä, miten digitaalisen yhteiskunnan etenemistä vauhditetaan.

-  Suomi - ja myös laajemmin Pohjoismaat – on viimeisten vuosikymmenten aikana kehittynyt useilla mittareilla tarkasteltuna vahvaksi tietoyhteiskunnaksi; esimerkiksi internetiä käyttävän väestön osuus on meillä erittäin korkea verrattuna muuhun maailmaan ja meillä on laaja kirjo verkkopalveluita saatavilla. Valmiutemme siirtyä menestyksekkäästi digitaaliseen yhteiskuntaan ovat kenties jopa maailman parhaat, ja tämä meidän on syytä hyödyntää, sanoo Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkio.

Tieto on ollut 50 vuoden ajan mukana muovaamassa pohjoismaisten yritysten ja yhteiskuntien tulevaisuutta. Yhtiö uskoo datakeskeisen maailman tarjoamiin mahdollisuuksiin ja edistää yhteiskunnan kehitystä uusia teknologioita hyödyntämällä.

-  Teknologia on keskeinen digitaalisen yhteiskunnan mahdollistaja, mutta se ei yksin riitä. Kestävästi etenevä murros vaatii kokonaisvaltaista otetta ja monialaista yhteistyötä. Jokaisen meistä on panostettava uusien taitojen kehittämiseen ja jatkuvaan oppimiseen. Organisaatioiden on mietittävä, miten vauhdilla lisääntyvä data hyödynnetään niin, että me kuluttajina ja kansalaisina saamme yksilöityjä, arvoa tuovia palvelukokemuksia. Kaikki tämä edellyttää strategioiden ja johtamiskäytäntöjen päivittämistä digiaikaan – dynaamisuus, avoimuus sekä merkityksellisyys ajavat viimeistään nyt norsunluutornien ohi. Näiden ajatusten mukaisesti olemme myös Tietoa kehittäneet, Alkio jatkaa.

Puheenvuorossaan Alkio kertasi myös Tiedon viiden vuosikymmenen mittaista matkaa. Yhtiön viime vuosien keskeisiä ajureita ovat olleet laaja yrityskulttuurin muutos sisäisten startupien vauhdittamana, tekoälypohjaiset innovaatiot, asiakaskokemuksen vahvistaminen sekä investoinnit kasvuun ja uudistumiseen. Osoituksena viime vuosien kehityksestä Tieto nimettiin tämän vuoden alussa Thomson Reutersin Top100 Global Tech Leaders -listalle. Elokuun lopulla Tieto sai tunnustusta panostuksistaan asiakaskokemuksen kehittämiseen ja nousi kolmanneksi CXPA Finland -organisaation vuosittaisessa Asiakkuuskokemusten johtaminen Suomessa -tutkimuksessa.

Tiedon Valo järjestetään nyt 21. kerran ja tapahtuman teemana on ”Uudistu ja menesty”. Tapahtumassa kuullaan myös Keskon pääjohtaja Mikko Helanderin puheenvuoro vähittäiskaupasta digiajassa sekä Nokian ja F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaan näkemyksiä tämän murroksen muutoksista johtamiselle ja strategioille.

Lue lisää:

Tieto Thomson Reutersin maailman teknologiayritysten top 100 -listalle: https://www.tieto.com/news/tieto-committed-to-digitalization-and-technology-innovation-ranked-as-a-top-100-global-tech-leader

Tieto ensi kertaa asiakaskokemusjohtajien kärkikolmikkoon: http://www.shirute.com/tiedotteet/veikkaus-ja-tieto-ensi-kertaa-asiakaskokemusjohtajien-karkikolmikkoon/

Lisätietoja:

Kia Haring, Viestintäjohtaja: kia.haring[at]tieto.com, puh. 040 7653 700

Tiedon viestintä, newsdesk[at]tieto.com, puh. 040 570 4072 

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet. www.tieto.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia