• news.cision.com/
  • Tieto/
  • Tieto ja Espoo testaavat tekoälyä palvelupolkujen tunnistamiseen sosiaali- ja terveysdatan avulla

Tieto ja Espoo testaavat tekoälyä palvelupolkujen tunnistamiseen sosiaali- ja terveysdatan avulla

Report this content

Tieto ja Espoon kaupunki käynnistävät ainutlaatuisen tekoälykokeilun. Kokeilussa yhdistetään valtava määrä dataa: Espoon koko väestöä koskeva sosiaali- ja terveystieto ja varhaiskasvatuksen asiakkuusdata vuosilta 2002–2016. Datamassan analysoinnin tavoitteena on löytää uusia ennakoivia keinoja palveluiden kohdentamiseen kaupunkilaisille, esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyssä.

Kaikki tietojenkäsittely tehdään äärimmäisen tietoturvallisesti, ja henkilöitä yksilöivät henkilötiedot, kuten nimi, henkilötunnus ja osoite, salataan datasta jo tiedonhakuvaiheessa. Lisäksi tiedonsiirrossa käytetään salattuja tiedonsiirtoyhteyksiä.

Julkista dataa ei ole koskaan aiemmin yhdistetty vastaavalla tavalla kuin Espoon ja Tiedon kokeilussa. Kokeilun mahdollistaa Suomen poikkeuksellisen tarkat julkisen sektorin tietojärjestelmät ja hyvälaatuinen data.

Tavoitteena löytää palveluita tarvitsevat ennakoiden

”Kokeilun tavoitteena on yhdistää aiemmin erillään olleita tietoaineistoja siten, että niistä muodostuu asiakas- ja palvelupolkuja. Toivomme saavamme tietoa siitä, pystytäänkö palveluita tarvitsevat asiakasryhmät tunnistamaan nykyistä aiemmin tekoälyn avulla siten, että yksilöiden identiteetti on suojattu. Tulevaisuudessa voisi olla mahdollista kohdentaa kaupungin resursseja tehokkaammin ja samalla parantaa yksittäisten kuntalaisten elämänlaatua, kun heille kohdennettaisiin tukea ennaltaehkäisevästi”, kertoo projektipäällikkö, analyytikko Tomas Lehtinen Espoon kaupungin konserniesikunnasta.

Espoon dataa analysoidaan ja jaotellaan tekoälyllä sen tehokkuuden ja tietoturvallisuuden takia. Tekoäly pystyy käsittelemään suuria tietomääriä merkittävästi nopeammin kuin ihmiset. Tekoälyn kouluttaminen tehtävään vie noin kuukauden, minkä jälkeen kone laskee tuloksia tunneissa tai jopa minuuteissa.

”Pyrimme parantamaan ymmärrystä ihmisten palvelutarpeista. Tämä auttaa kuntaa tuottamaan yksilöidympiä palveluita ja siten ennaltaehkäisemään esimerkiksi syrjäytymistä entistä kustannusvaikuttavammin. Kertaluontoisena data-ajona toteutettava tekoälykokeilu on yksi Espoon kokeilujen ja kehittämisen sarjassa, jossa tuotamme työkaluja kaupunkitasoiseen, toimialarajat ylittävään palveluiden kehittämiseen”, toteaa Espoon kaupungin palvelujen kehittämisjohtaja Päivi Sutinen.

Maailmanluokan askel tekoälyn hyödyntämiseksi

”Espoon kokeilu on maailmanluokan askel tekoälyn ja datan hyödyntämiseksi. Suomen eri terveydenhuollon järjestelmiin tallennettu data on hyvin ainutlaatuista. Nämä laajat datavarannot tulisi hyödyntää nykyistä monipuolisemmin ja tuottaa niiden avulla entistä laadukkaampia palveluja kaikille suomalaisille”, sanoo Matti Ristimäki, Tieto Oyj:n Datakeskeiset liiketoiminnot -yksikön terveys- ja hyvinvointialueesta vastaava johtaja.

Kokeilu käynnistetään loppukesällä ja se valmistuu vuoden 2017 loppuun mennessä. Kokeilu on yksi Espoon panostuksista 6Aika-hankkeeseen, jossa kuusi suurinta kaupunkia kehittää avoimempia ja älykkäämpiä palveluja yhteiseen 6Aika-strategiaan nojaten. Palveluiden kehittämisen ohessa 6Ajan tavoitteena on synnyttää Suomeen uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja.

Tieto kehittää yhteiskuntaa uusimman teknologian avulla. Pitkäaikaisen asiakkaan, Espoon kaupungin kanssa tehtävä tekoäly-yhteistyö sosiaali- ja terveyspalveluiden osaltan on tästä hyvä esimerkki. Tiedon kehittämä tekoälyalusta soveltuu ja tuo arvoa sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. 

Lisämateriaali: 

6Aika-strategia 

Matti Ristimäen blogi: Harnessing the new era of data in health for more human centric wellbeing 

Lisätietoja:
Päivi Sutinen, Espoon kaupungin palvelujen kehittämisjohtaja,

paivi.sutinen@espoo.fi, +358 46 877 2871
Tomas Lehtinen, Espoon kaupungin projektipäällikkö, analyytikko,
tomas.lehtinen@espoo.fi, +358 43 826 9177
Päivi Huuhtanen, Tiedon sidosryhmäsuhteiden johtaja,
paivi.huuhtanen@tieto.com, +358 40 753 7374

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet.

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Avainsanat: