Tieto ja Ruotsin tullilaitos sopimukseen IT-palveluista

Report this content

Tieto auttaa Ruotsin tullilaitosta uudistamaan tietotekniikkapalvelunsa osana toiminnan laajaa muutosta. Uusi, järjestelmäkehitystä ja infrastruktuuria koskeva puitesopimus kääntyy useiden konsulttiyritysten puoleen ja on arvoltaan noin 10 miljoonaa euroa. Sopimus on nelivuotinen yhden vuoden jatko-optiolla.

– Tämä on strategisesti merkittävä toimeksianto ja todiste vahvasta paikallisesta osaamisestamme. Sopimus kattaa laajan valikoiman konsultointipalvelujamme, jotka voivat auttaa Ruotsin tullilaitosta uudistamaan IT-tukensa. Olemme ylpeitä voidessamme olla mukana kehittämässä tulevaisuuden tullitoimintaa, sanoo Mats Brandt, Tiedon julkisen sektorin toimialan johtaja Ruotsissa.   

Ruotsin tullilaitos, Tullverket, ottaa tulevina vuosina käyttöön muun muassa sähköisen tullauksen EU:n johtaman hankkeen kautta. Tavoitteena on, että kaikki tiedot yritysten ja tullin välillä toimitetaan sähköisesti, jotta tullaus on helpompaa, nopeampaa ja edullisempaa. EU:n päämääränä on, että lainsäädäntö ja tietotekniikkajärjestelmät ovat käytössä täysimääräisesti vuoteen 2020 mennessä.

Tieto on toimittanut Tullverketille IT-tukipalveluita yli 20 vuoden ajan entisen tullitietojärjestelmän (TDS) puitteissa. Lisäksi Tieto on työskennellyt Suomen tullin kanssa 15 vuoden ajan. Ruotsin tullilaitos sijaitsee Luulajassa, jossa Tiedolla on vahva paikallinen läsnäolo noin 120 työntekijän ja yli 1000 lähialueen IT-konsultin turvin.

Lisätietoja antaa:

Mats Brandt, julkisen sektorin johtaja, Tieto Sverige
puh: +46 (0)70 530 33 25, sähköposti:
mats.brandt[at]tieto.com

Madeleine Rittner Chami, johtaja, valtion virastot, Tieto Sverige
puh: +46 (0)70 356 22 03, sähköposti: madeleine.rittner.chami[at]tieto.com

Tieto on Pohjoismaiden suurin tietotekniikan palveluyritys, joka tarjoaa täyden elinkaaren IT-palveluita. Tarjoamme myös tuotekehityspalveluita viestinnän ja sulautettujen teknologioiden alalla maailmanlaajuisesti. Vahvan toimialatuntemuksen, teknologiavision ja innovatiivisen ajattelun kautta Tieto innostaa ja haastaa asiakkaitaan löytämään uusia tapoja liiketoimintansa vauhdittamiseksi.

Tiedolla on vahva pohjoismainen perintö. Yhdistämme maailmanlaajuisen osaamisen paikalliseen läsnäoloon. Tiedon pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yrityksen palveluksessa työskentelee yli 13 000 ammattilaista yli 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,5 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja Tukholmassa. www.tieto.fi

Tullverket valvoo tavaroiden virtaa Ruotsiin ja Ruotsista. Painopisteenä on yksinkertaistaa laillista kauppaa ja estää laitonta kauppaa sujuvilla ulkomaankaupan tullirutiineilla, helpolla matkailijoiden rajanylityksellä ja tehokkaalla rajasuojalla. Tullverket on valtion virasto, jonka 2100 työntekijää työskentelevät pääosin merkittävien matkailija- ja tavaravirtojen rajapaikkakunnilla, suurin osa Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä.

Avainsanat: