Urheilijakohtaisen datan hyödyntämisestä kilpailuetua huippu-urheiluun

Report this content

Olympiakomitean, Polarin ja Tiedon yhteisessä pilottihankkeessa testataan huippu-urheilijan henkilökohtaisen tiedon kokonaisvaltaista hyödyntämistä valmennuksessa. Pilotissa on mukana kymmenen urheilija-valmentajaparia. Pilottihanke on lähtölaukaus laajemmalle suomalaisen huippu-urheilun tietojärjestelmän kehittämiselle.

Siinä missä huippu-urheilijoita ennen valmennettiin unen, ruoan ja liikunnan voimin, urheilijoista kerätään nykyään runsaasti henkilökohtaista dataa tehokkaampien valmennusratkaisujen pohjaksi. Tällä hetkellä suomalaisten urheilijoiden käytössä ei ole kokonaisvaltaista ratkaisua, jonka avulla he voisivat kerätä suorituskykyyn vaikuttavaa tietoa monipuolisesti, sekä jakaa suorituskykyyn vaikuttavaa dataa tietoturvallisesti valmentajilleen ja muille tukihenkilöille. Data on lisäksi kymmenissä eri tietojärjestelmissä, joiden ristiin hyödyntäminen on vaikeaa.

Olympiakomitean, Polarin ja Tiedon yhteistyöhanke vastaa tähän haasteeseen luomalla pilottiratkaisun huippu-urheilijoiden henkilökohtaisen tiedon keräämiseen, hallintaan ja jakamiseen. Sitran rahoittama pilottihanke on lähtölaukaus laajemmalle huippu-urheilun tietojärjestelmän kehittämiselle, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten huippu-urheilijoiden kilpailuetua datan avulla.

Data tukee yksilön optimaalista kehitystä

Pilottihankkeen tavoitteena on tuottaa ratkaisu huippu-urheilijoiden ja heidän valmennustiimiensä käyttöön. Samalla kehitetään suomalaista urheilututkimusta datalähtöisemmäksi ja mahdollistetaan huippu-urheilun kansalliselle johdolle parempi näkyvyys urheilijoiden tilanteeseen.

- Suomalaisen huippu-urheilun menestys kansainvälisessä kilpailussa on riippuvainen datasta ja siitä, miten pystymme sitä hyödyntämään yksilön optimaalisen kehityksen tukena, Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki sanoo.

- Hankkeessa toteutettava ratkaisu vaatii turvallisen, keskitetyn tietovaraston, jolle dataa voidaan kerätä urheilijoiden suostumuksella ja analysoida helposti valmennuksen tueksi. Olemme Tiedolla asiantuntijoita tällä alueella ja on hienoa olla mukana toteuttamassa aloitetta, joka tukee Suomen huippu-urheilijoiden kehitystä, sanoo Tiedon Principal Consultant Fredrik Jansson.

- Polarilla on 40-vuotinen kokemus huippu-urheilijoiden ja heidän valmentajiensa vaatimukset täyttävien harjoitusjärjestelmien kehittämisestä. Polarin tuotteiden kehitystyössä on aina mukana eri lajien huippuja ja tuotteiden ominaisuudet perustuvat laajaan tieteelliseen tutkimukseen. Uskomme vahvasti, että tämän tulevan järjestelmän ja monialaisen yhteistyön avulla pystymme tukemaan entistä paremmin suomalaista huippu-urheilua, Polarin Smart Coaching Manager Ville Uronen sanoo.

Yhteistyöhanke on osa Sitran reilun datatalouden IHAN-hanketta. Siinä rakennetaan uudenlaista datataloutta Eurooppaan, jossa palvelut voivat hyödyntää henkilötietoja ihmisen myöntämällä luvalla. Olympiakomitea haki julkisen haun kautta mukaan IHAN-hankkeeseen.

- Olympiakomitean hanke on juuri sitä, mitä datatalous tulee tulevaisuudessa olemaan. Siinä rakennetaan innovatiivinen palvelu hajanaisista tietolähteistä ihmisen omalla luvalla ja ihminen säilyttää kontrollin dataansa koko palvelun elinkaaren ajan, Markus Kalliola Sitran johtava asiantuntija sanoo.

Olympiakomitean, Polarin ja Tiedon pilottihanke käynnistyi keväällä 2019 ja jatkuu kesään 2020 asti.

Lisätietoja:

Fredrik Jansson, Principal Data Transformation Consultant, Tieto, fredrik.jansson@tieto.com, 040 344 6631; Tiedon viestintä, news@tieto.com, 040 570 4072

Juha Saapunki, digipäällikkö, Olympiakomitea, juha.saapunki@olympiakomitea.fi, 0400 385 462

Ville Uronen, Smart Coaching Manager, Polar, 040 513 4670, ville.uronen@polar.com

Markus Kalliola, Johtava asiantuntija, Sitra, markus.kalliola@sitra.fi, 050 359 1499, https://www.sitra.fi/aiheet/reilu-datatalous/

Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen.

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet. www.tieto.fi

Polar 
Vuonna 1977 perustettu Polar Electro kehitti ensimmäisen langattoman sykemittarin. Siitä lähtien Polar on ollut johtava sykemittareiden ja urheiluinstrumenttien valmistaja ihmisen fysiologian ja suorituskyvyn syvällisen ymmärryksen ansiosta. Läheinen yhteistyö urheiluinstituuttien ja alan muiden toimijoiden kanssa on tehnyt yrityksestä laajasti tunnetun edelläkävijän sykemittareiden sekä sykkeeseen perustuvien harjoitteluratkaisujen parissa. Suomessa urheilijayhteistyötä tehdään muun muassa Krista Pärmäkosken, Kaisa Mäkäräisen ja Kaisa Salin kanssa. Liittotason yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi Suomen Jääkiekkoliitto sekä Suomen Palloliitto.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.