Kysely: Etätyö ei laske suomalaisten työtehoa – aito merkki digimurroksesta?

Report this content

Koronapandemia on tuonut etätyön laajasti käyttöön Suomessa. TietoEVRYn huhtikuussa 2020 tekemän selvityksen mukaan kolmasosa suomalaisista on suositusten mukaan siirtynyt etätöihin. Noin puolet vastaajista kokee, että työ sujuu etänä pääpiirteissään yhtä hyvin tai tehokkaammin ja että digitaaliset työkalut etätyötä varten ovat kunnossa. Kolmasosa suomalaisista suhtautuu etätyöhön aiempaa myönteisemmin. Kärjessä ovat asiantuntijat ja yrittäjät. Lähes 40 prosenttia on aikeissa lisätä etätyöskentelyä myös pandemian jälkeen.

Kyselyn mukaan suomalaisista 30 % on tehnyt etätöitä viime viikkoina pandemiasuositusten mukaisesti, ja 14 % sanoi siirtyneensä kokonaan etätöihin. Suurimpina ammattiryhminä olivat toimihenkilöt/asiantuntijat sekä yrittäjät. Työ tuntuu hoituvan myös toimiston ulkopuolella, suomalaisista 14 % sanoi työskentelevänsä jopa tehokkaammin etänä ja 32 % ei kokenut etätyön vaikuttavan tehokkuuteensa. 16 % koki työtehonsa laskevan, ja 38 % ei osannut sanoa etätyön vaikutuksista työntekoonsa. Suomalaisista 50 % kokee työpaikkansa tarjoavan melko tai erittäin hyvät digitaaliset työkalut tehokkaaseen etätyöhön.

Etäkokousten osalta kolmasosa (29 %) kokee, ettei virtuaalisuus vaikuta kokousten tehokkuuteen.10 % vastaajista kokee kokousten tehokkuuden jopa kasvavan virtuaalisesti. Etätyön ei uskota vaikuttavan laajasti tietoturvaan: suomalaisista lähes puolet (48 %) koki, että tietoturva etätyössä pysyy samalla tasolla tai paranee, kun 16 % uskoi tietoturvan heikkenevän.

”Näyttäisi siltä, että Suomessa tekninen perusta etätyön tekemiseen on kunnossa, ja työnteko sujuu pääpiirteissään yhtä hyvin tai jopa tehokkaammin kuin läsnä ollen. Hieman yllättää, että myös yrittäjät – asiantuntijoiden lisäksi – näyttävät ottaneen etätyön omakseen. Vaikka kyseessä onkin kysely eikä tieteellinen tutkimus, voi tästä mielestäni tehdä alustavia johtopäätöksiä etätyöskentelystä Suomessa pandemia-aikana”, sanoo TietoEVRY Suomen henkilöstöjohtaja Hanna Vuorikoski.

Tilanne saattaa Suomessa olla kallistumassa uuteen suuntaan. Suomalaisista kolmasosa (31 %) sanoo suhtautuvansa myönteisemmin etätyöhön, kun vain 5 % vastaajista suhtautuu etätyöhön entistä kielteisemmin. Lisäksi suomalaisista 38 % suunnittelee koronapandemian jälkeenkin hyödyntävänsä aiempaa enemmän etätyömahdollisuuksia.

”Elämme mielenkiintoisia aikoja. Onko kyseessä digitaalisuuden murros, jossa teknologian käyttö nousee pysyvästi uudelle tasolle? Vai oikaistaanko tästä nopeasti takaisin tuttuun ja turvalliseen? Aika näyttää, onko nyt käynnissä digitaalisten mannerlaattojen liike, jonka myötä työtavat muuttuvat pysyvästi. Tämä pakottaisi organisaation pohtimaan toimintamallejaan uudelleen. Samalla se saattaa paljastaa, mitä ja millaisia esteitä etätyölle todellisuudessa on, asenne vai kulttuuri. Teknologia ja ihmiset vaikuttavat olevan siihen valmiita. Tämä tulee olemaan iso loikkaus moderniin johtamiseen niissä yrityksissä, joissa etätyöhön ei olla totuttu”, Vuorikoski jatkaa.

Erityisesti yrittäjät sanovat, että he uskovat hyödyntävänsä etätyötä enemmän myös koronan jälkeen (42 %).

”Tämä yrittäjäalue on mielenkiintoinen. Voitaneenko spekuloida, tuleeko yrittäjyydestä nyt entistä helpompaa, jos vaikkapa valmennusten tekeminen etänä vakiintuu? Alentuisiko kynnys lähteä tarjoamaan omaa osaamistaan palveluna digitaalisesti, kun yrityksen perustamiskustannukset jäävät alhaisiksi?”, sanoo Vuorikoski.

Kyselyn etätyöskentelystä Suomessa TietoEVRYn toimeksiannosta toteutti YouGov-tutkimuslaitos. Kysely Suomessa toteutettiin ajanjaksolla 8.-13.4.2020. Kyselyyn vastasi 1 012 suomalaista, joista 537 vastasi tehneensä etätyötä äskettäin ja täytti koko kyselyn. Vastaajat ovat 18-vuotiaita tai sitä vanhempia. Selvityksen virhemarginaali on +/-5 prosenttiyksikköä.

Lisätietoja:

TietoEVRYn viestintä, +358 40 570 4072, news@tietoevry.com

TietoEVRY luo digitaalista etumatkaa yrityksille ja yhteiskunnalle. Olemme digitaalisiin palveluihin ja ohjelmistoihin keskittynyt yhtiö, joka yhdistää paikallisen osaamisen sekä globaalit kyvykkyydet asiakkaidemme eduksi. Pohjoismaiset arvot luovat perustan onnistumisellemme.

Noin 24 000 asiantuntijaamme ympäri maailmaa palvelevat tuhansia yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaita yli 90:ssä maassa. TietoEVRY:n liikevaihto on noin 3 miljardia euroa ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa. Yhtiö on listattu NASDAQissa Helsingissä ja Tukholmassa sekä Oslo Børsissä. www.tietoevry.com

Tilaa