Tietoevry Oyj: Yhtiökokouksen päätökset 13.3.2024

Report this content

Tietoevry Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.3.2024, klo 17.40 

Tietoevry Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 13.3.2024 yhtiön toimitiloissa Espoossa. Yhtiökokoukseen ilmoittautuneilla osakkeenomistajilla oli myös mahdollisuus seurata kokousta verkkolähetyksenä.

Kokouksessa oli edustettuna 601 osakkeenomistajaa, jotka edustivat yhteensä 76 343 271 osaketta ja ääntä. Yhtiökokous kannatti kaikkia osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ja hallituksen yhtiökokoukselle tekemiä ehdotuksia, vahvisti tilikauden 2023 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2023. Yhtiökokous myös kannatti yhtiön toimielinten uutta palkitsemispolitiikkaa sekä hyväksyi palkitsemisraportin 2023 neuvoa-antavalla päätöksellä. Uusi palkitsemispolitiikka on laadittu neljäksi vuodeksi eli sen on tarkoitus olla voimassa vuoden 2028 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Yhtiökokous päätti lisäksi seuraavista asioista:

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti, että 31.12.2023 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan yhtiön voitonjakokelpoisista varoista osinkoa yhteensä 1,47 euroa osakkeelta kahdessa erässä seuraavasti:
 

        Osingon ensimmäinen erä 0,735 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun ensimmäisen erän täsmäytyspäivänä 15.3.2024 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään osakasluetteloon tai Euroclear Sweden AB:n tai Euronext Securities Oslo/Verdipapirsentralen ASA:n (VPS) ylläpitämiin rekistereihin. Osingon ensimmäinen erä maksetaan 3.4.2024 alkaen Euroclear Finlandissa, Euroclear Swedenissä ja VPS:ssä sovellettavien menettelyjen mukaisesti.
 

        Osingon toinen erä 0,735 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun toisen erän täsmäytyspäivänä 23.9.2024 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään osakasluetteloon tai Euroclear Sweden AB:n tai Euronext Securities Oslo/ Verdipapirsentralen ASA:n (VPS) ylläpitämiin rekistereihin. Osingon toinen erä maksetaan 3.10.2024 alkaen Euroclear Finlandissa, Euroclear Swedenissä ja VPS:ssä sovellettavien menettelyjen mukaisesti.

Euroclear Sweden AB huolehtii osinkojen maksusta Euroclear Sweden AB:ssä rekisteröidyille osakkeille ja osingot maksetaan Ruotsin kruunuina. Nordea Bank Abp:n Norjan sivuliike huolehtii osinkojen maksusta VPS:ssä rekisteröidyille osakkeille ja osingot maksetaan Norjan kruunuina.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin yhdeksän. Hallitukseen valittiin uudelleen nykyiset jäsenet Bertil Carlsén, Elisabetta Castiglioni, Tomas Franzén, Liselotte Hägertz Engstam, Harri-Pekka Kaukonen, Katharina Mosheim, Gustav Moss, Endre Rangnes ja Petter Söderström. Tomas Franzén valittiin uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi.

Yhtiökokouksen valitsemien hallituksen jäsenten lisäksi yhtiön henkilöstö on valinnut kaksi varsinaista hallituksen jäsentä ja heille varajäsenet. Varsinaiset jäsenet ovat Anders Palklint ja Thomas Slettemoen ja heidän varajäseninään toimivat Ilpo Waljus ja Tommy Sander Aldrin. Heidän toimikautensa jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.

Yhtiökokous päätti yhtiökokouksen valitsemien hallituksen jäsenten vuosipalkkioista seuraavasti: puheenjohtaja 137 500 euroa, varapuheenjohtaja 73 500 euroa ja hallituksen jäsen 55 600 euroa. Vuosipalkkioiden lisäksi päätettiin, että hallituksen pysyvän valiokunnan puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 20 000 euroa ja pysyvän valiokunnan jäsenelle 10 000 euroa. Lisäksi päätettiin, että yhtiökokouksen valitsemalle hallituksen jäsenelle maksetaan 800 euron kokouspalkkio jokaiselta hallituksen kokoukselta sekä hallituksen pysyvän tai tilapäisesti asetetun valiokunnan kokoukselta. Henkilöstön valitsemille hallituksen varsinaisille jäsenille päätettiin vuosipalkkioksi 15 300 euroa ja varajäsenille vuosipalkkioksi 7 650 euroa.

Yhtiökokous myös päätti, että osa kiinteästä vuosipalkkiosta voidaan maksaa markkinoilta hankittavina yhtiön osakkeina. Yhtiökokouksen valitsema jäsen voi oman harkintansa mukaan valita palkkion seuraavista viidestä vaihtoehdosta:
 

  1. ei käteispalkkiota, 100 % osakkeina
  2. 25 % käteisenä, 75 % osakkeina
  3. 50 % käteisenä, 50 % osakkeina
  4. 75 % käteisenä, 25 % osakkeina
  5. 100 % käteisenä, ei osakkeita.

Osakkeet hankitaan suoraan hallituksen jäsenten lukuun kahden viikon kuluttua yhtiön osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2024 julkistuksesta. Jos palkkiota ei voida toimittaa edellä todettuna aikana sisäpiirisääntelyn tai muun perustellun syyn vuoksi, yhtiö toimittaa osakkeet myöhemmin tai maksaa palkkion kokonaan rahana. Henkilöstön valitsemille hallituksen jäsenille vuosipalkkiot maksetaan käteisenä.

Tilintarkastaja

Tilikaudelle 2024 tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy. Tilintarkastajan palkkio maksetaan tilintarkastajan laskun mukaan ja hallituksen tarkastus- ja riskivaliokunnan hyväksymien hankintaperiaatteiden mukaisesti.

Kestävyysraportoinnin varmentaja

Tilikaudelle 2024 kestävyysraportoinnin varmentajaksi valittiin Deloitte Oy. Kestävyysraportoinnin varmentajan palkkio maksetaan varmentajan laskun mukaan ja hallituksen tarkastus- ja riskivaliokunnan hyväksymien hankintaperiaatteiden mukaisesti.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin:
 

        Omia osakkeita voidaan hankkia enintään 11 800 000 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.

        Omia osakkeita voidaan hankkia niille hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai markkinoilla muutoin muodostuvaan hintaan.

        Hallitus päättää, miten omien osakkeiden hankinta toteutetaan, ja niitä voidaan hankkia käyttäen muun ohella johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).

Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät hallituksen valtuutukset yhtiön omien osakkeiden hankkimiseen. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 29.4.2025 saakka.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavasti:
 

        Valtuutuksen perusteella voidaan antaa enintään 11 800 000 osaketta (mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet), mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä. Tästä enimmäismäärästä voidaan kuitenkin antaa enintään 1 200 000 osaketta käytettäväksi yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien osana, mikä vastaa noin 1 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä.
 

        Hallitus päättää osakeannin sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa sekä uusia osakkeita että yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Osakkeiden sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisessa voidaan poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta (suunnattu anti).

Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät osakeantia sekä optio-oikeuksien ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat hallituksen valtuutukset. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 29.4.2025 saakka.

Yhteistilillä olevien osakkeiden ja niihin perustuvien oikeuksien menettäminen

Yhtiökokous päätti, että oikeudet kaikkiin sellaisiin yhtiön yhteistilillä oleviin osakkeisiin ja niihin perustuviin oikeuksiin, joiden kirjaamista arvo-osuusjärjestelmään ei ole vaadittu arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain 6 luvun 3 §:n mukaisesti ennen yhtiökokouksen päätöstä, on menetetty.

Menetettyihin osakkeisiin sovelletaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita koskevia säännöksiä.

Yhtiön yhteistilillä oli yhtiökokouskutsun hetkellä 15.2.2024 yhteensä 10 560 osaketta.

Pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä osoitteessa www.tietoevry.com/yhtiokokous viimeistään 27.3.2024.

Lisätietoja:
Jussi Tokola, lakiasiainjohtaja, puh. 040 834 9376, etunimi.sukunimi (at) tietoevry.com

Tietoevry Oyj

JAKELU

NASDAQ Helsinki
NASDAQ Stockholm
Oslo Børs
Keskeiset tiedotusvälineet

Tietoevry tukee yhteiskunnan kehitystä vastuullisen teknologian avulla. Olemme johtava teknologiayritys, jolla on pitkä historia Pohjoismaissa sekä globaalit kyvykkyydet. Arvojemme - avoimuus, luottamus ja monimuotoisuus - ohjaamana rakennamme asiakkaidemme kanssa digitaalista tulevaisuutta, jossa yritykset, yhteiskunnat ja ihmiskunta menestyvät.

24 000 pilviteknologiaan, dataan ja ohjelmistoihin erikoistunutta asiantuntijaamme ympäri maailmaa palvelevat tuhansia yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaita yli 90 maassa. Tietoevryn vuotuinen liikevaihto on noin 3 miljardia euroa ja yhtiön osakkeet on listattu NASDAQissa Helsingissä ja Tukholmassa sekä Oslo Børsissä. www.tietoevry.com. 

Tilaa