Tikkurila aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Suomessa toiminnan sopeuttamiseksi

Report this content

Tikkurila Oyj
Pörssitiedote
3.9.2015 klo 14.00 (CET+1)

Tikkurila aloittaa Suomessa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko Tikkurila Oyj:n henkilöstöä eli yhteensä noin 600 henkilöä.

Tikkurila Oyj:n Vantaan toimipaikka valmistaa ja myy kauppa- ja rakennusmaaleja sekä teollisuusmaaleja Suomen markkinoille ja vientiin Venäjälle ja muihin konsernin toimintamaihin. Tikkurila Oyj:n liikevaihdosta noin puolet tulee viennistä.

Yhtiön alustavan arvion mukaan henkilöstön vähentämistarve on kaikkiaan enintään 100 henkilöä. Tavoitteena on sopeuttaa Suomen henkilöstön määrä nykyisen toimintavolyymin mukaiselle tasolle, ja löytää uusia joustavampia toimintatapoja asiakastarpeiden mukaisten tuotteiden ja palveluiden markkinoille tuontiin. Lisäksi pyrkimyksenä on muuttaa toiminnan ja organisaation rakenteita sekä varmistaa yhtiön kustannuskilpailukyky.

"Olemme yrittäneet sopeutua jo pitkään jatkuneeseen myyntivolyymien laskuun Suomessa ja Venäjällä ilman merkittäviä henkilöstövähennyksiä, mutta nyt Venäjän tilanteen vaikeuduttua ja molempien maiden taloustilanteen ollessa todella heikko joudumme sopeuttamaan toimintaamme ja tekemään rakenteellisia uudistuksia Suomessa", toteaa Tikkurila Oyj:n toimitusjohtaja Erkki Järvinen.

Tikkurila Oyj
Erkki Järvinen, toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Erkki Järvinen, toimitusjohtaja, puh. 0400 455 913, erkki.jarvinen@tikkurila.com


Tikkurila on johtava maalialan ammattilainen Pohjoismaissa ja Venäjällä. Olemme perinteikäs suomalainen yritys, joka toimii nykyään 16 maassa. Laadukkaiden tuotteiden ja kattavien palvelujen avulla varmistamme markkinoiden parhaan käyttäjäkokemuksen. Kestävää kauneutta vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi

Tilaa