Tikkurila käynnistää Suomen toimintojen uudelleensijoittamisen suunnittelun

Report this content

Tikkurila Oyj
Lehdistötiedote
28.11.2018 klo 12.00 (CET+1)

Tikkurila suunnittelee Vantaan Tikkurilassa sijaitsevien Suomen toimintojen uudelleensijoittamista ja nykyisen toiminta-alueen laajempaa kehittämistä tehtaiden elinkaaren lähestyessä loppupäätään. Pääkonttori muuttaa jo vuoden 2019 alkupuolella jatkuvien sisäilmaongelmien johdosta.

Tikkurila Oyj on päättänyt jo aiemmin siirtää pääkonttoritoimintonsa uuteen toimipisteeseen. Uusi pääkonttori sijaitsee jatkossakin lähellä tuotantolaitosta Vantaan Tikkurilassa osoitteessa Heidehofintie 2. Nykyiset pääkonttoritilat eivät vastaa kaikilta osin niitä vaatimuksia, jotka yhtiö on asettanut yhtiön henkilökunnan hyvinvoinnin näkökulmasta. Konttorirakennuksessa on havaittu vuosien varrella rakennusteknisiä vikoja, joita on korjattu useaan otteeseen. Rakenteelliset viat ovat aiheuttaneet jatkuvia sisäilmaongelmia.

Samalla alueella erillisessä rakennuksessa tällä hetkellä toimiva tutkimus- ja tuotekehitys sekä alueella sijaitsevat tehtaat ja koulutuskeskus jatkavat toistaiseksi toimintaansa normaalisti nykyisillä paikoillaan. Suomen tuotannon mahdollista uudelleensijoittamista selvitetään tarkemmin osana Tikkurilan laajempaa tuotantoverkoston optimointihanketta. Mahdollisen uuden tuotantolaitoksen suunnittelu- ja rakentamisprosessi on useiden vuosien hanke, minkä ajan valmistus jatkuu nykyisissä yksiköissä. Tavoitteena on säilyttää Suomen toiminnot jatkossakin hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Tikkurila Oyj on toiminut Vantaan Tikkurilassa, missä sijaitsevat kaikki yhtiön Suomen-toiminnot, perustamisestaan eli vuodesta 1862 lähtien. Tikkurilan kaupunginosan keskusta-alue ja asutus ovat laajentuneet vuosien saatossa Tikkurilan tuotantolaitosten välittömään läheisyyteen, eikä nykyinen sijainti näin ollen ole enää optimaalinen teolliselle toiminnalle. Lisäksi nykyiset tuotantolaitokset alkavat lähestyä elinkaarensa loppupäätä.

Lisätietoja:

Elisa Markula, toimitusjohtaja, puh. 050 596 0978, elisa.markula@tikkurila.com
Minna Avellan, johtaja, viestintä ja sijoittajasuhteet, puh. 040 533 7932, minna.avellan@tikkurila.com  

Osa kestävää pohjoista 

Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia