• news.cision.com/
  • Tikkurila/
  • Tikkurila käynnistää Suomessa yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista varautuakseen koronaviruksen vaikutuksiin

Tikkurila käynnistää Suomessa yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista varautuakseen koronaviruksen vaikutuksiin

Report this content

Tikkurila Oyj, Lehdistötiedote, 1.4.2020 klo 14.45

 

Tikkurila Oyj käynnistää yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista Suomessa. Yhteistoimintaneuvotteluilla Tikkurila varautuu tiukentuvista viranomaismääräyksistä aiheutuvaan kysynnän heikkenemiseen sekä sen seurauksena yhtiölle syntyviin taloudellisiin ja tuotannollisiin vaikutuksiin.

”Arvioimme koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vaikuttavan toimintoihimme kaikilla markkina-alueilla, myös Suomessa. Viruksen leviämisen hillitsemiseksi voimaan saatetut rajoitukset ovat perusteltuja, mutta samalla ne valitettavasti vaikuttavat tarvittavaan työmäärään. Lisäksi kaikkia töitä ei voi tehdä yhtä tehokkaasti etänä”, sanoo Tikkurilan toimitusjohtaja Elisa Markula.

”Kokonaisvaikutuksia ja poikkeustilanteen kestoa on tällä hetkellä vaikea arvioida, mutta yhteistoimintaneuvottelut mahdollistavat toiminnan sopeuttamisen nopeasti muuttuvassa tilanteessa. Nyt alkavissa neuvotteluissa pyrimme löytämään kaikkien tikkurilalaisten kannalta parhaan vaihtoehdon toimia.”

Neuvottelujen piirissä on Tikkurilan koko Suomen henkilöstö. Alustavan arvion mukaan neuvottelut voivat johtaa henkilöstön määräaikaisiin lomautuksiin joko koko- tai osa-aikaisesti. Neuvotteluesitys koskee enintään 90 päivän lomautuksia. Lomautusten lopullinen määrä, muoto ja kesto tarkentuvat myöhemmin.

Tikkurila valmistautuu sopeuttamaan toimintaansa myös muissa toimintamaissa. 

Tikkurila työllisti viime vuonna keskimäärin 2700 henkilöä yhdessätoista maassa, joista noin 500 Suomessa.

 

Lisätietoja:

Tapio Pesola, johtaja, sijoittajasuhteet ja viestintä
044 373 4693 

tapio.pesola@tikkurila.com

Osa kestävää pohjoista
Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 2 700 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 564 miljoonaa euroa vuonna 2019. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi

Tilaa