• news.cision.com/
  • Tikkurila/
  • Tikkurilan hallitus päätti osakeperusteisesta sitouttamis- ja kannustinjärjestelmästä

Tikkurilan hallitus päätti osakeperusteisesta sitouttamis- ja kannustinjärjestelmästä

Report this content
Tikkurila Oyj
Pörssitiedote
16.2.2012 klo 9.15 (CET+1)
Avainhenkilöiden sitouttamiseksi ja kannustamiseksi Tikkurila Oyj:n hallitus on
päättänyt uudesta osakeperusteisesta järjestelmästä.

Uudessa osakeperusteisessa järjestelmässä on kolme ansaintajaksoa: tilikaudet
2012-2014, 2013-2015 ja 2014-2016. Yhtiön hallitus päättää järjestelmän
ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa.
Järjestelmään osallistuminen ja palkkion saaminen edellyttää, että avainhenkilö
ostaa markkinoilta Tikkurilan osakkeita järjestelmän ehtojen mukaisesti.

Ansaintajakson 2012-2014 mahdollinen palkkio perustuu Tikkurila-konsernin
operatiiviseen käyttökatteeseen (EBITDA) ja nettovelkaan. Lisäksi
avainhenkilöillä on mahdollisuus ansaita palkkiota, joka on sidottu työ- tai
toimisuhteen voimassaoloon. Palkkioiden määrä riippuu ostettujen osakkeiden
määrästä ja ansaintakriteerien toteutumisesta. Palkkiot maksetaan vuonna 2015
osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Palkkioita ei makseta, mikäli
avainhenkilön työ- tai toimisopimus päättyy ennen palkkioiden maksamista.

Osakeperusteisen järjestelmän kohderyhmään kuuluu 10 johtoon kuuluvaa henkilöä.
Ansaintajaksolta 2012-2014 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin
220 000 Tikkurila Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan
osuuden).

Tikkurila Oyj
Hallitus


Lisätietoja:

Tikkurila Oyj
Jari Paasikivi, hallituksen puheenjohtaja, matkapuh. 0500 530 375


Tikkurila on jo 150 vuoden ajan tarjonnut kuluttajille ja ammattilaisille
helppokäyttöisiä ja kestäviä ratkaisuja pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen.
Tikkurila haluaa olla johtava maaliyhtiö Pohjoismaissa sekä Venäjällä ja muissa
valituissa Itä-Euroopan maissa. - Väriä elämääsi Tikkurilasta.

www.tikkurilagroup.fi




Tilaa