Tikkurilan maalit elävöittävät muraalit 12 kaupungissa

Report this content

Tikkurila on mukana valtakunnallisessa UPEA18-taidefestivaalissa, joka luo ainutlaatuisia julkisia taideteoksia 12 suomalaiskaupunkiin syyskuussa. Tikkurilan kestävillä pintakäsittelytuotteilla toteutetaan ainakin viisitoista isoa seinämaalausta, muraalia, ilahduttamaan suomalaisten arkiympäristöjä.

Suomen suurinpaan julkisen tilan UPEA-taidetapahtumaan osallistuvat tänä vuonna Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä, Kemi, Kotka, Oulu, Salo, Seinäjoki ja Tampere. Kolmatta kertaa järjestettävään festivaalissa on mukana tuttuun tapaan kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoita, jotka valitsevat myös vaikuttavien teostensa aiheet.

Muraalit maalataan Tikkurilan Kivisil-, Yki- ja Finngard-tuotteilla, värit ovat laajasta Facade 760 -ulkovärikokoelmasta.

”Tikkurila on ollut meidän tärkeä yhteistyökumppani jo ensimmäisestä vuodesta lähtien. Tikkurilan korkeatasoiset pinnoitteet ja kaupunkiympäristöön sopivat värit on keskeisessä osassa UPEA18-taidefestivaalin onnistumisessa. Tikkurilan tekninen valmius ja tuki on ollut meille korvaamatonta vuodesta toiseen”, toteaa Jorgos Fanaris, festivaalin taiteellinen johtaja. 

”UPEA-taidefestivaaliin osallistuminen on osa Tikkurilan sosiaalisen vastuun Kestävää kauneutta -ohjelmaa. Urbaanitaide on loistava tapa elävöittää kaupunkejamme ja siten lisätä ihmisten viihtyisyyttä. Tikkurila tuo maaleilla ja väreillä kestävää kauneutta erilaisiin ympäristöihin ja vaikuttaa samalla kaupunkilaisten hyvinvointiin”, kertoo Päivi Kivilä, Tikkurilan yritysvastuupäällikkö.

Vuodesta 2012 Tikkurila on osallistunut yli 200 Kestävää kauneutta -projektiin 12 toimintamaassaan. UPEA18-kaupunkitaidefestivaalin järjestää Upeart-taidekollektiivi.

Lisätietoja:

Tikkurila Oyj
Päivi Kivilä, yritysvastuupäällikkö
Puh. +358 40 533 4922
Sähköposti paivi.kivila@tikkurila.com

Nina Kaijasilta
Viestintä
Puh. +358 40 757 3259
Sähköposti nina.kaijasilta@tikkurila.com

Kuva: Upeart

Osa kestävää pohjoista
Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.


www.tikkurilagroup.fi

Avainsanat: