Tikkurilan Väritehtaan alueen suunnittelukilpailu on käynnistynyt

Report this content

Tikkurila Oyj:n Vantaalla omistaman Väritehtaan maa-alueen kehittämishanke on edennyt yhteistyössä Vantaan kaupungin ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kanssa järjestettävään kansainväliseen suunnittelukutsukilpailuun. Kilpailu käynnistyi 3. tammikuuta 2022. Viideltä kilpailuun kutsutulta arkkitehtitoimistolta odotetaan alueen kaupunkirakenteellista ja -kuvallista ideaa, sekä sen mitoitusta toiminnallisuudeltaan ja tehokkuudeltaan kantakaupunkimaisena kaupunginosakokonaisuutena. Kilpailun voittaja julkistetaan loppuvuodesta 2022 ja kilpailualueen kaavarunko laaditaan kilpailun tulosten pohjalta.

Suunnittelukilpailuun osallistuvat seuraavat mukaan kutsutut toimistot: Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy, Arkkitehtitoimisto NOAN Oy, COBE ApS, Inaro Oy sekä Schauman & Nordgren Architects Ab/ApS.

”Vuosi 2022 on yhtiöllemme merkittävä vuosi, sillä Tikkurila Oyj täyttää 160 vuotta elokuussa 2022. Olemme toimineet Väritehtaan alueella vuodesta 1862 lähtien ja siksi yhtiöllämme on merkittävä rooli sen historiassa. Tavoitteenamme on, että myös alueen tulevaisuus muistuttaa yhtiömme historiasta, merkittävänä osana Suomen teollisuushistoriaa. Meille on myös tärkeää, että alueen kehittäminen etenee pitkällä aikavälillä vaiheittain, mahdollistaen toimintojemme jatkumisen alueella”, sanoi Tikkurila Oyj:n toimitusjohtaja Meri Vainikka suunnittelukilpailun avanneessa seminaarissa 18.1.2022.

Alueen historiaa korosti seminaarin avauspuheenvuorossaan myös Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

”Tikkurila on ollut kohtaamiskeskus vuosisatojen ajan ja se on ennakkoluuloton yhdistelmä uutta ja vanhaa. Alue kasvaa kestävästi ja täydentävällä rakentamisella, mikä on kehittämistavoitteemme jokaisessa kaupunkikeskuksessamme. Tikkurilan osalta tavoitteenamme on elävä ja kerrostunut joenrantakeskusta, joka uudistuu sen pitkää historiaa kunnioittaen”, sanoi Viljanen.

Kilpailulla etsitään suunnittelualueelle kaupunkirakenteellinen ja -kuvallinen idea, mitoitus ja kokonaisuus, sekä hahmotetaan alueelle tulevat toiminnot. Suunnittelukilpailun tarkoituksena on luoda alueesta Tikkurilan nykyiseen keskustaan ja kaupunkirakenteeseen kiinteästi liittyvä toiminnallisuudeltaan ja tehokkuudeltaan kantakaupunkimainen kaupunginosakokonaisuus.

Tikkurila Oyj on aiemmin ilmoittanut selvittävänsä, miten se voisi kehittää maa-alueita, joilla sen nykyiset Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat. Yhtiön marraskuussa 2020 Vantaan kaupungin kanssa solmima yhteistyösopimus käsittää koko Tikkurila Oyj:n Vantaalla omistaman maa-alueen ja sen kehittämisen pitkällä aikavälillä vaiheittain, mahdollistaen yhtiön toimintojen jatkumisen alueella. Alue on kooltaan noin 21 hehtaaria. Maankäytön suunnittelu on useiden vuosien hanke. Tikkurila Oyj ei ole tehnyt päätöksiä uuden tehtaan rakentamisesta, ja valmistus jatkuu nykyisissä yksiköissä.

Lue lisää Tikkurilan Väritehtaan alueen kaavarungosta Vantaan kaupungin verkkosivuilta.

Tikkurila Oyj
Jari Lassila, projektijohtaja
jari.lassila@tikkurila.com
puh. 040 526 0685

Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Yhdessätoista maassa toimivat 2 400 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2020. Kesäkuusta 2021 lähtien Tikkurila on ollut osa PPG:tä. www.tikkurilagroup.fi

Avainsanat:

Tilaa