Toimitusjohtajan katsaus Tikkurilan varsinaisessa yhtiökokouksessa

Report this content

Tikkurila Oyj
Lehdistötiedote
12.4.2018 klo 10.00 (CET+1)

Toimitusjohtajan katsaus Tikkurilan varsinaisessa yhtiökokouksessa
 
Tikkurila järjestää varsinaisen yhtiökokouksensa tänään 12.4.2018 klo 10.00 alkaen Helsingissä. Väliaikainen toimitusjohtaja, CFO Jukka Havia käy katsauksessaan läpi viime vuoden keskeisiä asioita ja toistaa 13.2.2018 julkistetut näkymät sekä ohjeistuksen vuodelle 2018. Tämän jälkeen Tikkurilan toimitusjohtajana tänään aloittava Elisa Markula kertoo kuluvan vuoden suunnitelmista. Esitykset eivät sisällä olennaista uutta tietoa.

Toimitusjohtaja Elisa Markula käy esityksessään läpi painopistealueita, joihin hän keskittyy ensimmäisenä. Nämä painopistealueet ovat tehokkuuden lisääminen, orgaanisen liikevaihdon kasvattaminen sekä johtajuuden ja yhtenäisen yrityskulttuurin rakentaminen.

Tehokkuutta lisätään viime vuonna käynnistetyllä ohjelmalla, jonka tavoitteena on 30 miljoonan euron säästöjen saavuttaminen. Tehostamisohjelman puitteissa on tähän mennessä siirrytty keskitetympään organisaatiomalliin, luovuttu kannattamattomista liiketoiminnoista, päätetty tiettyjen pienten tuotantoyksiköiden lopettamisesta sekä käynnistetty tuoteportfolion yhtenäistäminen ja yksinkertaistaminen. Tuotantoverkoston ja tuoteportfolion optimointia sekä muita kustannussäästötoimenpiteitä tullaan jatkamaan kuluvan vuoden aikana.

Liikevaihdon kasvua tulevat lyhyellä aikavälillä tukemaan myyntihintojen korotukset, joita Tikkurila on tehnyt ja tulee tekemään kohoavia raaka-ainekustannuksia kompensoidakseen. Tikkurila menetti viime vuonna myyntiä etenkin uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotosta johtuneiden toimitusongelmien vuoksi. Nämä ongelmat on saatu pitkälti ratkaistua ja toimitusvarmuus on palautettu hyvälle tasolle. Myynnin kasvua tukee myös keskeisten toimintamaiden hyvät kysyntänäkymät.

Pidemmällä aikavälillä Markulan tavoitteena on varmistaa Tikkurilan vision, 'Surfaces that make a difference' (Pintoja, joilla on merkitystä) toteutuminen. Markula haluaa määritellä selkeästi yhtiön asemoinnin markkinoilla, erottautumistekijät ja strategiset valinnat. "Haluamme tuntea pintakäsittelyihin liittyvät tarpeet niin hyvin, että saamme asiakkaat onnistumaan, joko nykyisillä tuotteilla tai uusilla ratkaisuilla. Haluamme, että asiakkaat kokevat saavansa meiltä parhaat tuotteet ja avun sekä pinnat, joilla on merkitystä niin asiakkaan kuin kestävän kehityksen näkökulmasta", Markula toteaa.

Markula uskoo hyvään johtajuuteen ja vahvaan, arvoihin ja kestävään kehitykseen pohjautuvaan yrityskulttuuriin.

Esitysmateriaali on tämän tiedotteen liitteenä ja saatavilla osoitteessa www.tikkurilagroup.fi. Samasta osoitteesta löytyy myös Elisa Markulan englanninkielinen esittelyvideo.

Lisätietoja:

Minna Avellan, johtaja, viestintä ja sijoittajasuhteet, puh. 040 533 7932, minna.avellan@tikkurila.com 

Osa kestävää pohjoista
Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi

Liite