Uutuus: Unica Akva – helppoutta ikkunoiden ja ovien maalaukseen

Report this content

Unica Akvan tuotekehityksessä lähtökohtana on ollut tämän päivän akrylaattisideaineteknologia. Tuotteen säänkesto, kovuus ja joustavuus on optimoitu nimenomaan puisia ikkunanpuitteita ja -karmeja ajatellen. Lisäksi tuotekehitysvaiheessa Unica Akvan levitysominaisuuksia säädettäessä palautetta pyydettiin ammattimaalareilta.

Unica Akva suojaa ikkunoiden ja ovien puuosia kosteudenvaihteluiden aiheuttamalta halkeiluilta ja näin pidentää niiden ikää. Ulko-ovien ja ikkunoiden lisäksi Unica Akva soveltuu myös ulkokalusteisiin, kaiteisiin sekä märkätilojen pattereihin ja putkiin. Myös lasitettujen parvekkeiden puiset paneelipinnat voidaan maalata Unica Akvalla.

Tuotteella voidaan tehdä sekä uudismaalaus paljaalle puupinnalle että huoltomaalata aikaisemmin alkydi- tai akrylaattimaaleilla maalatut tai lakatut sekä kuultavilla tuotteilla käsitellyt puupinnat. Unica Akva tarttuu erinomaisesti jopa teollisesti lakatuille tai maalatuille pinnoille. Erillistä pohjamaalia ei tarvita. Metallipinnat suositellaan pohjamaalattavaksi ruosteenestopohjamaalilla ennen maalausta Unica Akvalla. Polttomaalattujen alumiinipintojen maalausta ei kuitenkaan suositella.

Maalauskäsittelyt Unica Akvalla

Puupinnat esikäsitellään normaalisti, eli puhdistetaan sekä poistetaan irtoava vanha pintakäsittely ja mahdollinen harmaantunut puupinta. Paljaat puupinnat ulkona pohjustetaan Valtti Pohjusteella tai Valtti Akvabasella. Maalaus Unica Akvalla voidaan tehdä pohjusteen kuivuttua tai huoltomaalauksissa suoraan kohtuullisen hyväkuntoisen vanhan maalin, lakan tai kuullotteen päälle.

Metallipinnat pohjamaalataan Rostex Super Akvalla tai Rostex Superilla.

Kaksi pintamaalauskertaa Unica Akvalla antaa yleensä parhaan lopputuloksen. Työvälineeksi suosittelemme laadukasta keinoharjassivellintä. Ovipinnoille maali kannattaa ensin levittää telalla paksusti kaistaleittain ja viimeistellä heti sivelemällä. Unica Akva kuivuu nopeasti, joten maalia kannattaa käyttää runsaasti, ja samaa kohtaa ei pidä jäädä työstämään pitkäksi aikaa.

Faktat

  Pölykuiva 0,5 tunnissa. Päällemaalattavissa seuraavana päivänä. Ikkunat voidaan sulkea olosuhteista ja kerrospaksuudesta riippuen 1–3 vuorokauden kuluttua

•  Sisältää homeenestoainetta, kestävä ja joustava

•  Sama tuote ikkunoiden ja ovien ulko- ja sisäpuolelle

•  Ei liituunnu tai kellastu

•  3 (RT-luokitus), puolikiiltävä.

•  Riittoisuus 7–9 m2/l.

•  A-perusmaali: 0,9 l, 2,7 l, 9 l
C-perusmaali: 0,9 l, 2,7 l

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia