Ilkka Honkonen nimitetty Timberpoint Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi
Massiivipuuelementtien valmistukseen ja kokoonpanoon erikoistuneen, suomalaisen Timberpoint Oy:n hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen rakennusinsinööri Ilkka Honkosen (s. 1973) 10.2.2022. Honkonen siirtyi Timberpointiin Puurakentajien vastaavan työnjohtajan tehtävistä. Hän on toiminut myös muun muassa Parma Oy:n Kangasalan tehdaspäällikkönä ja MH-Betoni Oy:n toimitusjohtajana.
”Aloitan työt Timberpointin toimitusjohtajana mielenkiinnolla ja intoa täynnä. Tuon yhtiöön kokemusta ja näkemystä työmaan, tehdastuotannon ja asiakaspalvelun yhdistämisestä keskenään. Puurakentaminen on kovassa nousussa ja näen, että meillä on paljon potentiaalia viedä alaa eteenpäin ja kehittää uusia innovaatioita puurakentamisen jalostamiseen ja tuotteiden valmiusasteen nostoon. Näin pystymme palvelemaan työmaita yhä paremmin, ja sen myötä kasvamaan yrityksenä”, toteaa Ilkka Honkonen.
Perustamisvuodestaan 2016 Timberpoint Oy on erikoistunut massiivipuuelementtien valmistukseen ja kokoonpanoon. Yhtiö kehittää innovatiivisia ratkaisuja CLT- ja LVL-massiivipuuelementtien tehokkaaseen työstämiseen. Tarkkuustyöstöt Timberpoint tekee Pohjoismaiden suurimmalla portaalityöstökoneella tuotantotiloissaan, jotka on optimoitu suurelementtien ja levyjen tehokkaaseen työstöön ja jatkojalostukseen.
Puuelementtirakentamisen edut tulevat esille erityisesti kerrostalorakentamisessa ja muissa suurissa kohteissa. Esimerkiksi kansainvälisestikin palkitun Helsingin keskustakirjasto Oodin julkisivu on Timberpointin käsialaa. Suomalainen Puurakentajat Group Oy (https://www.puurakentajat.fi/) on Timberpointin enemmistöomistaja. Yrityksillä on Loviisassa yhdessä perustetut tuotantotilat.
Timberpointin hallituksen puheenjohtaja ja Puurakentajien toimitusjohtaja Mikko Leino näkee tulevaisuuden erittäin valoisana:
”Kehitämme teollista, kustannustehokasta massiivipuurakentamista yhä eteenpäin. Kustannustehokas rakentaminen vaatii innovatiivisuutta, eri rakennusmateriaalien ja -tapojen ennakkoluulotonta ja saumatonta yhteensovittamista. Ilkalla on laaja-alainen kokemus rakentamisen ratkaisuista ja pystymme nyt kehittämään puurakentamista seuraavalle tasolle. Ensimmäiset yhteiset hankkeet on voitettu ja pääsemme heti tositoimiiin.”
Timberpointin ja Puurakentajien yhteistyötä ja erikoisosaamista voi parhaillaan seurata esimerkiksi Kotkassa, minne rakennetaan valtakunnallisesti kiinnostavaa ja rakentamisteknillisesti vaativaa tapahtumakeskus Satama Areenaa.
Lisätietoja:
Ilkka Honkonen, toimitusjohtaja
puh. +358 40 545 0165
Mikko Leino, hallituksen puheenjohtaja
puh. + 358 40 551 4055
Timberpoint Oy on perustettu vuonna 2016 Loviisaan palvelemaan puurakentamisen ammattilaisia. Yritys on erikoistunut CLT- ja LVL-massiivipuuelementtien valmistukseen ja kokoonpanoon ja kehittää innovatiivisia ratkaisuja puuelementtien tehokkaaseen työstämiseen ja kokoamiseen. Elementit työstetään Timberpointin tehtaalla Pohjoismaiden suurimmalla puuntyöstökoneella tarkkuustyöstönä halutulla valmiusasteella. http://www.timberpoint.fi/
Avainsanat: