Titanium Oyj: Muutos hallituksessa

Report this content

Titanium Oyj

Yhtiötiedote

23.11.2022 klo 15.30

 

 

 

Titanium Oyj: Muutos hallituksessa

 

Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikan 1.8.2022 voimaan tulleiden sääntöjen mukaisesti korkeintaan puolet hallituksen jäsenistä voi toimia liikkeeseenlaskijan johdossa. Titanium Oyj tiedotti 12.10.2022 yhtiöstä riippumattoman hallituksen jäsenen eroavan hallituksesta henkilökohtaista syistä, minkä jälkeen yli puolet hallituksen jäsenistä kuului yhtiön toimivaan johtoon. Tämän vuoksi hallituksen kokoonpano oli muutettava sääntöjen mukaiseksi.

 

Edellisestä johtuen Titanium Oyj:n hallitus on 23.11.2022 myöntänyt hallituksen jäsenelle Henri Prittiselle eron hallitustehtävästään hänen pyynnöstään välittömästi. Henri Prittisen hallituksen jäsenen tehtävien päättymisellä ei ole vaikutusta hänen tehtäviinsä Titaniumin kaupallisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

 

”On valitettavaa, että hallituksen kokoonpano muuttuu, mutta olen kuitenkin vakuuttunut, että muutos ei vaaranna hallituksen toimintakykyä”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Mikko Bergman.

 

Yhtiön hallitus koostuu muutoksen jälkeen neljästä jäsenestä. Yhtiön hallituksen jäseninä jatkavat Mikko Bergman, Teemu Kaltea, Petri Kärkkäinen ja Tom Lojander.

 

 

 

Lisätietoja:

Tommi Santanen

Toimitusjohtaja

09 8866 4084

tommi.santanen@titanium.fi

 

 

Hyväksytty neuvonantaja:

Aktia Alexander Corporate Finance Oy

050 520 4098

 

 

Titanium lyhyesti:

Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton konserni, joka keskittyy rahastoihin, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalveluihin sekä vakuutusedustukseen. Titaniumin liiketoiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen, ammattitaitoon, näkemykseen ja luottamukseen. Konsernin kokenut asiantuntijatiimi palvelee yksityis-, yhteisö- ja instituutioasiakkaita ympäri Suomen. Titaniumin osakkeet ovat listattuna Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. www.titanium.fi

Tilaa