Toivo Group on vastaanottanut Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun

Report this content

Yhtiötiedote 30.3.2022 klo 11:00

Toivo Group Oyj (”Toivo” tai ”Yhtiö”) on 29.3.2022 vastaanottanut Korkeimmalta hallinto-oikeudelta päätökset (H961/2022 ja H962/2022) rakennuslupa-asioissa (22699/03.04.04.04.16/2021 ja 22700/03.04.04.04.16/2021), mitkä koskivat Toivon kahden (2) eri tytäryhtiön rakennuslupia. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valittajien valitusluvat, jolloin Helsingin hallinto-oikeuden päätökset H3239/2021 ja H3363/2021 jäävät lainvoimaisiksi.

Päätökset koskevat hankkeita, joiden yhteenlaskettu arvo on noin 21 miljoonaa euroa ja joissa Yhtiöllä tulee sen arvion mukaan olemaan vähintään sen liiketoiminnalle tavanomainen kehitysmarginaali. Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset mahdollistavat Yhtiölle kyseessä olevien kohteiden rakentamisen jatkamisen, minkä Yhtiö arvio vaikuttavan positiivisesti vuoden 2022 ja 2023 tulokseen sekä tukevan vuoden 2022 tulosennusteen toteutumista. Päätöksillä ei kuitenkaan ole vaikutusta vuodelle 2022 annettuun tulosennusteeseen.

Toivon toimitusjohtaja Markus Myllymäki kommentoi: ”Olen erittäin iloinen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä, jotta pääsemme jatkamaan rakentamista ja saamme pitkään jatkuneen epävarmuuden päätökseen sekä voimme tarjota alihankkijoillemme lisää työmahdollisuuksia.”

Toivo Group Oyj

Hallitus

Lisätietoja
Markus Myllymäki
Toimitusjohtaja
Toivo Group Oyj
Puh. 040 847 6206

markus.myllymaki@toivo.fi

Hyväksytty neuvonantaja: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 50 575 4422

Tietoa Toivosta
Toivo on suomalainen vuonna 2015 perustettu asuntotalo, jonka liiketoiminta koostuu asuntojen tonttien kehittämisestä, talojen rakentamisesta ja asuntojen omistamisesta. Yhtiön liiketoimintamalli on ainutlaatuinen, sillä Toivon liiketoiminta yhdistää asuntoliiketoiminnan arvoketjun aina kehittämisestä, rakentamiseen ja valmiin kiinteistön omistamiseen, hallinnointiin ja vuokraukseen. Toivo hoitaa omalla tiimillään asuinkiinteistön koko elinkaaren aina raakamaan kaavoittamisesta asuntojen vuokraamiseen. Näin toimimalla Toivo pystyy tuottamaan lisäarvoa asiakkailleen, osakkeenomistajilleen ja sidosryhmilleen.

Toivon strategiana on kehittää Toivo-konseptin mukaisia asuntoja, joiden tavoitteena on vahva kehitysmarginaali sekä vakaa ja houkutteleva tuotto, ja jotka mahdollistavat näin asuntojen pitkäaikaisen omistajuuden sekä korkeamman lisäarvon tuottamisen Toivon asiakkaille. Toivolla on taustallaan osaava ja kokenut asiantuntijajoukko, jolla on vahvat ansiot asuntoliiketoiminnasta. Toivon tiimin jäsenet ovat olleet mukana kehittämässä ja rakentamassa yhteensä yli 17 000 asuntoa, ja heillä on keskimäärin kymmenen vuoden kokemus.

Toivon liikevaihto vuonna 2021 oli 13,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto 15,8 miljoonaa euroa.

Tilaa