Toivo Group Oyj on saanut Great Place To Work sertifikaatin

Report this content

Lehdistötiedote, 11.02.2022 klo 16:00

Toivo Group Oyj (”Toivo” tai ”Yhtiö”) iloitsee saamastaan tunnustuksesta, joka perustuu työntekijöidemme kokemuksiin! Great Place to Work® -sertifiointi on luotettava ja globaalisti arvostettu tunnustus erinomaisesta työntekijäkokemuksesta, luottamukseen perustuvasta yrityskulttuurista ja sitoutuneisuudesta hyvän työpaikan rakentamiseen.

Tehdyn tutkimuksen mukaan 96% työntekijöistämme pitää yhtiötä todella hyvänä työpaikkana.

Sertifiointimme mahdollistaa seuraavaksi sijoittumisen Suomen Parhaat Työpaikat 2022 -listalle, jolla palkitaan vuosittain sertifioiduista organisaatioista 50 ansioituneinta Suomessa.

”Tunnustus on meille äärimmäisen tärkeä ja otamme sen nöyrin, mutta ylpein mielin vastaan. On hienoa, että näin moni työntekijä viihtyy ja pitää työstään Toivolla. Olemme määritelleet jatkotoimenpiteitä tuloksesta kiinni pitämiseen, ja toki meillä on myös kehitettäviä kohtia. ” Toivon toimitusjohtaja Markus Myllymäki iloitsee.

Toivolla on tälläkin hetkellä avoimia työpaikkoja ja tulemme rekrytoimaan tänä vuonna useita uusia työkavereita. Lisätietoja rekrytoinneista löytyy osoitteesta toivo.fi.

Toivo Group Oyj

Lisätietoja
 

Markus Myllymäki
Toimitusjohtaja
Toivo Group Oyj
Puh. 040 847 6206

markus.myllymaki@toivo.fi

Tietoa Toivosta
Toivo on suomalainen vuonna 2015 perustettu kiinteistötalo, jonka liiketoiminta koostuu hankekehityksestä ja kiinteistöjen pitkäaikaisesta omistamisesta. Yhtiön liiketoimintamalli on ainutlaatuinen, sillä Toivon liiketoiminta yhdistää koko kiinteistöliiketoiminnan arvoketjun aina kiinteistökehityksestä rakennuttamiseen ja valmiin kiinteistön omistamiseen, hallinnointiin ja vuokraukseen. Toivo hoitaa omalla tiimillään kiinteistön koko elinkaaren aina raakamaasta vuokrasopimusneuvotteluihin ja kiinteistön ylläpitoon. Näin toimimalla Toivo pystyy tuottamaan lisäarvoa asiakkailleen, osakkeenomistajilleen ja sidosryhmilleen.

Toivon strategiana on kehittää Toivo-konseptin mukaisia kiinteistöjä, joiden tavoitteena on vahva kehitysmarginaali sekä vakaa ja houkutteleva tuotto, ja jotka mahdollistavat näin kiinteistöjen pitkäaikaisen omistajuuden sekä korkeamman lisäarvon tuottamisen Toivon asiakkaille. Toivolla on taustallaan osaava ja kokenut asiantuntijajoukko, jolla on vahvat ansiot kiinteistötoimialalla. Toivon tiimin jäsenet ovat olleet mukana kehittämässä ja rakentamassa yhteensä yli 12 000 asuntoa, ja heillä on keskimäärin kymmenen vuoden kokemus kiinteistöalalta.

Toivon liikevaihto vuonna 2020 oli 4,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto 7,2 miljoonaa euroa.

Tilaa