Ale-Makasiineista Tokmanneja

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     28.3.2019 klo 14.15

Tokmannin myymlkuva

Tokmanni avaa kahdeksan viime vuoden loppupuolella ostamaansa Ale-Makasiini-ketjumyymälää uudistettuina ja Tokmanni-ketjunimellä huhtikuun aikana. Myymälöiden avajaisia juhlitaan tutuissa liikekiinteistöissä tokmannimaiseen tapaan kera avajaistarjousten ja tuotelahjoja sisältävien yllätysämpärien.

Ensimmäisenä avajaisia vietetään Saarijärvellä tiistaina 2. huhtikuuta ja viimeisenä Kangasniemellä perjantaina 26. huhtikuuta. Niiden välissä Tokmanni-ketjunimen ja avajaiset saavat myymälät Laukaassa, Pihtiputaalla ja Viitasaarella 4. huhtikuuta, Äänekoskella 11. huhtikuuta sekä Pielavedellä ja Suolahdessa 25. huhtikuuta. Tarkemmat tiedot myymälöistä ja avajaisaikatauluista löytyvät alta.

Uudistetuissa myymälöissä asiakkaille tarjotaan myymälän kokoluokasta riippuen monipuolinen valikoima esimerkiksi kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin sekä kodin sisustukseen, siivoukseen ja kunnostukseen liittyviä tuotteita. Suurimmissa myymälöissä on myynnissä runsaasti myös vaatteita ja asusteita, kuivaelintarvikkeita, kodin käyttötavaroita, piha- ja puutarhatuotteita sekä kodintekniikan, viihteen ja vapaa-ajan tuotteita. Kompaktein valikoima on tarjolla Pielavedellä ja Pihtiputaalla, laajin Äänekoskella. Muista avattavista myymälöistä poiketen Äänekoskella myydään myös tuore-elintarvikkeita. Kaikista myymälöistä löytyy Tokmannin verkkokaupan noutopiste.

Osana Tokmanni-brändiin liittämistä myymälöiden yleisilme kohenee myymälästä riippuen esimerkiksi uusilla kalusteilla, ostamista helpottavilla opasteilla sekä tuotteiden ja tuoteryhmien uudelleensijoittelulla.

– Toivotamme kaikki asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi myymälöihimme. Uudistusten ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme muista Tokmanneista tuttuja tuotteita ja tarjouksia sekä aiempaa miellyttävämmän, Tokmannin näköisen ja tuntuisen asiointikokemuksen, Tokmannin myynti- ja markkinointijohtaja Mathias Kivikoski kertoo.

Ale-Makasiineista Tokmanneiksi muuttuvia myymälöitä juhlistetaan mahtavin avajaistarjouksin. Lisäksi myymälöissä jaetaan Tokmannille tuttuun tapaan tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä avajaisaamun nopeimmille asiakkaille.


Avattavat Tokmanni-myymälät ja avajaisaikataulut:

Saarijärvi
Jyväskyläntie 19, 43100 Saarijärvi
Myymäläavajaiset tiistaina 2.4.2019 klo 8.00
Yllätysämpäreitä jaossa avajaisaamuna 500 kappaletta
Myyntipinta-alaa noin 1 600 m²

Laukaa
Vuojärven puistotie 11, 41340 Laukaa
Myymäläavajaiset torstaina 4.4.2019 klo 8.00
Yllätysämpäreitä jaossa avajaisaamuna 1 000 kappaletta
Myyntipinta-alaa noin 2 650 m²

Pihtipudas
Asematie 9, 44800 Pihtipudas
Myymäläavajaiset torstaina 4.4.2019 klo 8.00
Yllätysämpäreitä jaossa avajaisaamuna 500 kappaletta
Myyntipinta-alaa noin 850 m²

Viitasaari
Kauppakaari 4, 44500 Viitasaari
Myymäläavajaiset torstaina 4.4.2019 klo 8.00
Yllätysämpäreitä jaossa avajaisaamuna 500 kappaletta
Myyntipinta-alaa noin 2 550 m²

Äänekoski
Äänekoskentie 50, 44100 Äänekoski
Myymäläavajaiset torstaina 11.4.2019 klo 8.00
Yllätysämpäreitä jaossa avajaisaamuna 1 000 kappaletta
Myyntipinta-alaa noin 4 150 m²

Pielavesi
Puistotie 28, 72400 Pielavesi
Myymäläavajaiset torstaina 25.4.2019 klo 8.00
Yllätysämpäreitä jaossa avajaisaamuna 300 kappaletta
Myyntipinta-alaa noin 700 m²

Suolahti
Asemakatu 7, 44200 Suolahti
Myymäläavajaiset torstaina 25.4.2019 klo 8.00
Yllätysämpäreitä jaossa avajaisaamuna 300 kappaletta
Myyntipinta-alaa noin 1 150 m²

Kangasniemi
Wiljam Sarjalan tie 18, 51200 Kangasniemi
Myymäläavajaiset perjantaina 26.4.2019 klo 8.00
Yllätysämpäreitä jaossa avajaisaamuna 500 kappaletta
Myyntipinta-alaa noin 800 m²

Myymälöiden tarkat yhteystiedot ja ajankohtaiset aukioloajat voi tarkistaa osoitteessa www.tokmanni.fi/stores.


Tokmannin myymäläverkosto kasvaa ja uudistuu jatkossakin
 

Tokmannin tavoitteena on kasvattaa myymäläverkostonsa yli 200 myymälään ja lisätä vuosittain uuden myyntipinta-alan määrää nettomääräisesti laskettuna noin 12 000 neliömetrillä, mikä tarkoittaa noin viittä uutta tai uudelleensijoitettua myymälää. Tällä hetkellä Tokmannilla on 188 myymälää eri puolilla Suomea.

Kuluvan vuoden ensimmäinen puolisko on Tokmannille erittäin vilkas, sillä Ale-Makasiinista Tokmanni-brändiin liittyvien myymälöiden lisäksi halpakauppaketju uudistaa myymälänsä Kajaanin Kehräämöntiellä, uudistaa ja laajentaa myymälänsä Turengissa, avaa uuden myymälän Tampereen Tesomalle sekä muuttaa uusiin liiketiloihin Hangossa ja Juuassa. Lähitulevaisuudessa myös tämän vuoden alussa Tokmannin haltuun liitetyt Säästökuoppa-myymälä Sodankylässä ja TEX-myymälä Kemijärvellä tullaan avaamaan Tokmanni-brändin alla.

Jo aiemmin keväällä Tokmanni avasi Rovaniemen keskustassa palvelleen TEX-ketjumyymälän Tokmanni-brändinimellä. Lisäksi maaliskuun puolivälissä Tokmanni keskitti kaikki Siilinjärven myymälätoimintonsa paikkakunnalla jo pitkään palvelleeseen Tokmannin myymälään sulkemalla eri liiketilassa toimineen Ale-Makasiini-myymälän. 

Syksyn aikana Tokmanni tulee laajentamaan myymäläverkostoaan kahdelle uudelle paikkakunnalle, Vääksyyn ja Virroille.¹) 

¹) https://ir.tokmanni.fi/fi/investors/tokmanni-as-an-investment/new_stores 


TOKMANNI


Lisätietoja:


Mathias Kivikoski
myynti- ja markkinointijohtaja 

puh. 020 728 6045
mathias.kivikoski(at)tokmanni.fi


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi


Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 600 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2018 Tokmannin liikevaihto oli 870,4 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia