Maskun Tarjoustalosta Tokmanni

Report this content

Tokmanni-konserni avasi uudistetun myymälän Tokmanni-ketjunimellä Maskussa torstaina 27.2.2014 klo 9.00. Myymälä on entinen Tarjoustalo-ketjumyymälä, joka on saanut brändimuutoksen myötä uuden, aiempaa modernimman myymäläilmeen.

Myymäläavaus on osa Tokmanni-konsernin strategiaa, jonka mukaisesti se yhdistää kaikki nyt seitsemän eri nimen alla toimivaa myymäläketjuaan yhden Tokmanni-brändin alle vuoden 2015 loppuun mennessä.

Maskun uudistettu myymälä on aiempaa viihtyisämpi asioida, sillä myymäläilmeen uudistamisen ohella esimerkiksi tuoteryhmien sijoittelussa on kiinnitetty huomiota erityisesti asiakkaiden asiointikokemuksen parantamiseen.

– Myymälässä tehdyn brändiuudistuksen myötä voimme tarjota vieläkin edullisemmat hinnat sekä ajankohtaisemman valikoiman kodin käyttötavaravalikoimassa. Samalla olemme kehittäneet asiakkaan asiointikokemusta myymälässä, Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Heikki Väänänen kertoo.

Maskun Tokmanni-myymälästä löytyy lähes kaikki tarvittava arkeen ja juhlaan erittäin edullisesti. Myymälän tuotevalikoimiin lukeutuvat muun muassa taloustavarat, kodintekstiilit, lelut, työkalut, vapaa-ajan välineet, kuivaelintarvikkeet sekä pukeutumisen, sesonkien ja teknokemian tuotteet. Avajaistorstaista sunnuntaihin myymälät ovat täynnä houkuttelevia avajaistarjouksia. Muista Tokmanni-konsernin myymäläavajaisista tuttuun tapaan nopeimmille asiakkaille jaettiin lisäksi tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä ilmaiseksi. Maskun myymäläavajaisissa avajaisämpäreitä jaettiin 1 000 kappaletta.

Tokmanni-konserni on uudistanut myymälöitään aktiivisesti eri puolilla Suomea. Brändimuutosten ja nykyisten myymälöiden aktiivisen uudistamisen ohella konserni etsii nykyisille myymälöille uusia, liikenneyhteyksiltään parempia sekä valikoimiltaan suurempia ja sitä kautta paikkakuntien asukkaita monipuolisemmin palvelevia tiloja. Tokmanni-konsernin tavoitteena on avata uusia myymälöitä myös täysin uusille paikkakunnille.

– Strategiamme mukaisesti pyrimme kasvattamaan myyntipinta-alaamme Suomessa noin 10 000 neliömetrillä vuodessa, Väänänen sanoo.

Lisätietoja: Heikki Väänänen toimitusjohtaja Tokmanni-konserni 020 728 6044 etunimi.sukunimi(at)tokmanni.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia