Paljon kesätyö- ja kesäharjoittelupaikkoja ympäri Suomea tarjoava Tokmanni kiinnostaa nuoria

Report this content

Tokmanni työllistää tänä kesänä yhteensä noin tuhat täysi-ikäistä kesätyöntekijää tai alaikäistä Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijaa ympäri Suomea. Nuoret ovat erittäin kiinnostuneita Tokmannista, sillä kauppaketju sai keväällä käynnissä olleessa haussa yhteensä yli 15 000 kesätyö ja -harjoitteluhakemusta.

Eniten Tokmannissa kesätyötä tarjoavat eri puolilla sijaitsevat myymälät, mutta mielenkiintoisia työtehtäviä on luvassa myös kauppaketjun hallinto- ja logistiikkakeskuksessa Mäntsälässä.

– On ilahduttavaa huomata Tokmannin olevan kiinnostava kesätyö- ja kesäharjoittelupaikka. Etenkin alaikäiset nuoret ovat kyselleet kesäharjoittelupaikkoja todella aktiivisesti. Olemme erittäin iloisia, että voimme osoittaa vastuullisuuttamme tarjoamalla kesäharjoittelupaikan usealle sadalle alaikäiselle nuorelle. Kesätyö tai -harjoittelu kaupan alalla on erinomainen tapa tutustua työelämään, Tokmannin henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen kertoo.

Tokmannissa täysi-ikäisten kesätyöpesti kestää useimmiten kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Viimeisimpien vuosien tavoin kesätyön rinnalla järjestetään myös Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelu, joka tarjoaa tänä vuonna 14 vuotta täyttäville tai enintään 17-vuotialle nuorille erinomaisen keinon hankkia koulutus- ja uravalintojen kannalta tärkeitä tietoja, taitoja ja kokemuksia työelämästä. Kesäharjoittelun pituus on kaksi viikkoa, josta nuorelle maksetaan lomakorvauksineen 335 euroa palkkaa.


Tokmanni tarjoaa vastuullisen kesäduunin

Tokmanni on tänäkin vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Kampanjan tavoitteena on varmistaa, että nuorille on tarjolla laadukkaita kesätyöpaikkoja ja työnantajille osaavaa työvoimaa myös tulevaisuudessa.

– Tokmanni ja muut Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan osallistuvat työnantajat ovat sitoutuneet kuuteen vastuullisen kesätyön periaatteeseen, jotka auttavat tekemään kesätyökokemuksesta hyvän sekä kesätyöntekijälle että työnantajalle, Huuskonen kertoo.

– Moni nuori on ensimmäisessä työpaikassaan, joten jo senkin vuoksi on erityisen tärkeää tarjota jokaiselle mukavia kokemuksia kaupan alalta. Kesäharjoittelun avulla pääsee tutustumaan käytännön myymälätyöhön, kuten tuotteiden hyllytykseen ja asiakaspalveluun. Samalla saa tuntumaa työelämän pelisääntöihin – ja tietysti palkkaa.

Osa kesätyö- tai kesäharjoittelupaikan saaneista nuorista tuntee Tokmannin esimerkiksi opintoihin sisältyvältä työssäoppimisjaksolta tai peruskoulun työelämään tutustumisjaksolta.

– Olemme palkanneet meillä kesällä reippaasti ja oma-aloitteisesti työskennelleitä nuoria myöhemmin myös esimerkiksi vakituisiin työsuhteisiin. Joukkoomme mahtuu kuitenkin aina myös uusia kasvoja, Huuskonen kertoo.


Tokmannin kesätyöntekijöitä näkyy ja kuuluu somessa

Tänä kesänä Tokmannin kesätyöntekijöiden joukosta löytyy myös kesäsomettajia, sillä muutama nuori tulee muiden työtehtäviensä ohella tuottamaan kesätyöaiheista sisältöä, kuten kuvia ja tekstiä, sosiaaliseen mediaan. Sisältöä julkaistaan Tokmannin Facebookissa aihetunnisteella #töissätokmannilla. 

Nuoret kesäsomettajat, kuten Tokmannin juttusarjan aloittanut, ensimmäisessä kesätyössään Forssan Tokmanni-myymälässä oleva Vera Virtanen, palkitaan pienellä yllätyksellä.

– On hienoa, että kesätyöntekijöistämme löytyy sellaisia, jotka innokkaita kertomaan itsestään ja kokemuksistaan kesätyössä. Sosiaalinen media on tärkeässä roolissa työelämässä, joten on mahtavaa tarjota muutamalle eri puolilla Suomea asuvalle luovalle ja sosiaalisesta mediasta kiinnostuneelle nuorelle mahdollisuuden kerryttää myös tällaista työkokemusta, Huuskonen kertoo.




Vastuullisen kesätyön periaatteet Tokmannilla


1. Hyvä hakijakokemus

Nuorelle kesätyön hankkiminen on yksi vuoden jännittävimmistä asioista. Vastuullinen kesätyönantaja pitää hakijan ajan tasalla siitä, miten rekrytointiprosessi etenee. Myös hakijoille, joita ei valita tehtävään, ilmoitetaan asiasta asianmukaisesti.


2. Mielekäs työ

Kesätyön kautta nuori luo ensimmäiset konkreettiset käsityksensä työelämästä, eri aloista ja ammateista. Mielekäs kesätyö vastaa nuoren taitoja ja on sopivan haasteellista. Työtehtävät, vastuut, valtuudet ja odotukset on määritelty selvästi. Vastuullinen kesätyönantaja jättää nuorelle positiivisen kuvan työelämästä, mikä kannustaa opiskelemaan ja valmistumaan nopeammin työelämään.


3. Perehdytys ja ohjaaminen

Perehdyttämiseen ja ohjaamiseen nimetään vastuuhenkilö. Kesätyöläiselle kerrotaan aluksi työpaikan pelisäännöt ja käytöstavat. Hyvin suunnitellulla ja toteutetulla perehdyttämisellä nuori pääsee nopeasti kiinni työtehtäviin, oppii ja kehittyy. Palautteen antaminen on tärkeä osa ohjausta.


4. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus

Nuorta kohdellaan tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. Hänet otetaan työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi heti alusta alkaen. Nuoren tukeminen on koko työpaikan asia. Kesätyöntekijälle tarjotaan mahdollisuuksien mukaan samanlainen työympäristö ja työvälineet kuin muillekin työntekijöille.


5. Kohtuullinen palkka

Kesätyöntekijälle maksetaan työn vaatimusten ja nuoren kokemuksen mukaisesti kohtuullista palkkaa.


6. Kirjallinen työsopimus ja todistus

Vastuullinen kesätyönantaja tekee nuorenkanssa aina kirjallisen työsopimuksen.Työsuhteen päättyessä annetaan asianmukainentyötodistus, vaikka nuori ei itse sitämuistaisi pyytää. Työnantaja käy nuorenkanssa palautekeskustelun ja rohkaiseehäntä kertomaan mielipiteitään.


TOKMANNI


Lisätietoja:

Sirpa Huuskonen
henkilöstöjohtaja

puh. 020 728 6520
sirpa.huuskonen(at)tokmanni.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit