• news.cision.com/
  • Tokmanni Group Oyj/
  • Porvoon Tokmannin katolle asennettiin halpakauppaketjun 20 000:s aurinkopaneeli – Kesän lopussa jo 50 Tokmannin katolla on aurinkovoimala

Porvoon Tokmannin katolle asennettiin halpakauppaketjun 20 000:s aurinkopaneeli – Kesän lopussa jo 50 Tokmannin katolla on aurinkovoimala

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     15.6.2021 klo 14.50


Tokmanni on myymälämääräänsä nähden yksi kaupan alan suurimmista aurinkosähkön tuottajista Suomessa. Kuvan Sysmän Tokmanni sai oman aurinkovoimalansa toukokuussa. Kuva: Jarkko Honkanen, Solarigo Systems

Tokmanni on asennuttanut jo 20 000 aurinkopaneelia toimipisteidensä katoille eri puolille Suomea. Kyseinen merkkipaalu ylittyi kesäkuun puolivälissä Porvoossa, jonka Tokmanni-myymälän katolle asennetaan parhaillaan yhtiön 41:ttä aurinkovoimalaa. Kesän lopussa Tokmannin aurinkovoimaloiden määrä kasvaa 50:een, sillä uusia asennuksia on sekä käynnissä että suunnitteilla useisiin myymälöihin. Tokmannien katoilla olevat aurinkovoimalat tuottavat jo noin seitsemän prosenttia Tokmannin vuotuisesta sähkönkulutuksesta¹).

Tokmannin tavoitteena on olla hiilineutraali oman toimintansa osalta vuonna 2025. Tavoitteen saavuttamiseksi Tokmannilla on käynnissä lukuisia toimenpiteitä energiakulutuksen vähentämiseksi ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi, Tokmannin kauppapaikka- ja konseptijohtaja Harri Koponen kertoo.

– Tokmannien katoilla olevilla aurinkovoimaloilla on suuri rooli päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Tänä vuonna Tokmannien katoilla tuotetun aurinkosähkön osuus yhtiön sähkönkulutuksesta on noin 7 prosenttia. Lähivuosien tavoitteemme on, että aurinkosähkön osuus nousee yli 10 prosenttiin Tokmannin sähkönkulutuksesta.

Tällä hetkellä käytössä olevien 40 aurinkovoimalansa ansiosta Tokmanni on myymälämääräänsä nähden yksi kaupan alan suurimmista aurinkosähkön tuottajista Suomessa.

– Viime vuoden loppuun mennessä valmistuneet aurinkovoimalamme tuottavat uusiutuvaa energiaa noin 4 700 megawattituntia vuodessa. Tänä kesänä, kun aurinkosähköä tuottavien myymälöidemme määrä kasvaa viiteenkymmeneen, nousee vuosituotanto noin 6 000 megawattituntiin. Itse tuotetun aurinkosähkön lisäksi myös kaikki Tokmannin ostama sähkö on uusiutuvaa sähköä, Koponen kertoo.
 


Porvoon Tokmannilla uusien aurinkopaneeleiden asennustyöt valmistuvat kesäkuussa. Aurinkovoimaloita on tulossa kesän aikana kymmeneen Tokmanni-myymälään, kuten Pirkkalaan, Iittiin, Kaarinaan ja Keravalle. Kuva: Jarkko Honkanen, Solarigo Systems

Tokmanni tuottaa itse merkittävän osan käyttämästään sähköstä

Ensimmäisen aurinkovoimalansa vuonna 2016 asennuttanut Tokmanni on tuottanut päästötöntä aurinkosähköä kesäkuun puoliväliin mennessä noin 8,0 GWh²). Se vastaa 4 000 pienen kerrostaloasunnon vuosittaista sähkönkulutusta tai 40 miljoonaa sähköautolla ajettua kilometriä³).

Tokmannien katoilla tuotetun aurinkosähkön osuus yhtiön sähkön kokonaiskäytöstä oli viime vuonna 6,1 ja toissa vuonna 2,2 prosenttia⁴).

– Tarvitsemme sähköä eniten valaistukseen, ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen. Katoilla tuotettu aurinkosähkö on erittäin luonteva valinta Tokmannille, sillä sähköä tuotetaan eniten juuri silloin, kun sähkönkulutus on korkeimmillaan. Lisäksi myymälöissämme on runsaasti aurinkopaneelien tarvitsemaa kattopinta-alaa, Koponen kertoo.

Aurinkosähkön tuotantomahdollisuudet vaihtelevat säiden ja vuodenaikojen mukaan. Tyypillisimmillään aurinkovoimala tuottaa uusiutuvaa energiaa maalis–lokakuussa ja keskimäärin noin 15–20 prosenttia Tokmanni-myymälän sähköntarpeesta.

– Erityisen tehokasta tuotanto on kesän aurinkoisina kuukausina, jolloin aurinkosähköä voidaan tuottaa jopa yli puolet myymälän sähköntarpeesta. Viime vuoden kesäkuussa yksi myymälöistämme, Hämeenkyrön Tokmanni, tuotti itse lähes 70 prosenttia käyttämästään sähköstä, Koponen kertoo.

Porvoossa aurinkovoimala on hieman keskimääräistä suurempi, suurin löytyy Mäntsälästä

Tokmannin aurinkovoimaloissa on useimmiten noin 300–500 aurinkopaneelia. Esimerkiksi Tokmannin Porvooseen valmistuvassa aurinkovoimalassa aurinkopaneeleja on hieman keskimääräistä enemmän, 640 kappaletta. Teholtaan 230,4 kWp:n laitteisto tuottaa sähköä arviolta noin 196 MWh vuodessa.

Yhtiön suurin aurinkovoimala sijaitsee yhtiön hallinto- ja logistiikkakeskuksessa Mäntsälässä. Siellä 3 000 aurinkopaneelin laajuinen voimala tuottaa uusiutuvaa energiaa noin 677 MWh vuodessa.

Aurinkovoimalahankkeissa Tokmanni luottaa yhteistyökumppaniinsa Solarigo Systemsiin.

– Suomessa on aurinkovoimalakäyttöön soveltuvia kiinteistöjä arviomme mukaan noin 50 000–60 000. Potentiaalia on runsaasti, sillä tällä hetkellä vain pientä osaa kiinteistöjen katoista hyödynnetään aurinkosähkön tuotannossa, Solarigo Systemsin toimitusjohtaja Antti Koskelainen kertoo.
 


Aurinkovoimaan panostaminen on yksi Tokmannin konkreettisista ilmastoteoista, yhtiön kauppapaikka- ja konseptijohtaja Harri Koponen kertoo. Kuvassa on Orimattilan Tokmannille parhaillaan rakennettavan aurinkovoimalan aurinkopaneeleita. Kuva: Jarkko Honkanen, Solarigo Systems

Aurinkoenergia vähentää Tokmannin päästöjä

Tokmanni on asettanut yhtenä maailman edelläkävijöistä tieteeseen perustuvat, Science Based Targets -aloitteen (SBTi) virallisesti hyväksymät ilmastotavoitteet. Pariisin ilmastosopimukseen perustuvissa tavoitteissaan Tokmanni tukee Business Ambition for 1.5 °C -kampanjaa ja sitoutuu rajoittamaan maapallon lämpötilan nousun korkeintaan 1,5 celsiusasteeseen omassa toiminnassaan.

Myönteistä huomiota ilmastotyöstään Tokmanni sai viimeksi toukokuussa, kun talouslehti Financial Times arvioi halpakauppaketjun eniten päästövähennyksiä tehneeksi suomalaiseksi kaupan alan yritykseksi.

– Tokmannin oman toiminnan päästöt syntyvät kiinteistöjen lämmityksestä. Aurinkovoimaan panostaminen on yksi konkreettisista ilmastoteoistamme. Esimerkiksi kesäkuun puoliväliin mennessä olemme vähentäneet Tokmannin CO₂-päästöjä aurinkovoiman avulla 1 048 tCO₂ eli hieman yli miljoona kilogrammaa⁵), Koponen kertoo.

Kun kaikki katoille jo asennetut 40 ja vielä tänä vuonna asennettavat kymmenen uutta aurinkovoimalaa ovat käytössä, ne vähentävät Tokmannin päästöjä arviolta noin 786 tCO₂ vuodessa⁶).

– Hyvät tulokset uusiutuvan aurinkosähkön tuotannossa, CO₂-päästöjen vähentämisessä sekä energiakustannusten hillitsemisessä kannustavat meitä asennuttamaan uusia aurinkovoimaloita myymälöihimme jatkossakin. Tavoitteemme on asennuttaa aurinkopaneelit kaikkiin uusiin myymälöihimme, Koponen kertoo.


Lyhyesti Tokmannin käytössä olevista aurinkovoimaloista:

Aurinkovoimaloiden kokonaismäärä: tällä hetkellä (15.06.2021) 40 kappaletta, kesän lopussa 50 kappaletta
Aurinkopaneelien määrä aurinkovoimaloissa yhteensä: tällä hetkellä noin 20 000 kappaletta, kesän lopussa noin 24 000 kappaletta
Aurinkovoimaloiden yhteisteho: tällä hetkellä noin 5,8 MWp, kesän lopussa noin 7,2 MWp
Aurinkovoimaloiden arvioitu tuotanto vuonna 2021: 5,0 GWh (vastaa noin 2 500 pienen kerrostaloasunnon vuosittaista sähkönkulutusta tai noin 25 miljoonaa sähköautolla ajettua kilometriä¹)
Suurin aurinkovoimala: Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskus, 3 000 aurinkopaneelia, 825 kWp:n huipputeho, noin 677 MWh:n arvioitu vuosituotto
Ensimmäisen aurinkovoimalan sijainti, ajankohta ja aurinkopaneelien määrä: Jämsä, syyskuu 2016, 367 kappaletta


Näissä Tokmannin kohteissa on jo aurinkovoimala:

Tokmanni Jämsä, otettu käyttöön syyskuussa 2016
Tokmanni Savonlinna, otettu käyttöön elokuussa 2017
Tokmanni Kalajoki, otettu käyttöön kesäkuussa 2018
Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskus, Mäntsälä, otettu käyttöön elokuussa 2018
Tokmanni Kouvola Tornionmäki, otettu käyttöön lokakuussa 2018
Tokmanni Tampere Lielahti, autopesula, otettu käyttöön maaliskuussa 2019
Tokmanni Uusikaupunki, otettu käyttöön kesäkuussa 2019
Tokmanni Masku, otettu käyttöön kesäkuussa 2019
Tokmanni Turku Länsikeskus, autopesula, otettu käyttöön kesäkuussa 2019
Tokmanni Lieto, otettu käyttöön heinäkuussa 2019
Tokmanni Nastola, otettu käyttöön heinäkuussa 2019
Tokmanni Järvenpää, otettu käyttöön heinäkuussa 2019
Tokmanni Iisalmi, otettu käyttöön elokuussa 2019
Tokmanni Juva, otettu käyttöön elokuussa 2019
Tokmanni Ilmajoki, otettu käyttöön elokuussa 2019
Tokmanni Hollola, otettu käyttöön elokuussa 2019
Tokmanni Forssa, otettu käyttöön elokuussa 2019
Tokmanni Heinola, otettu käyttöön syyskuussa 2019
Tokmanni Parainen, otettu käyttöön syyskuussa 2019
Tokmanni Tammisaari, otettu käyttöön syyskuussa 2019
Tokmanni Mänttä, otettu käyttöön syyskuussa 2019
Tokmanni Hämeenkyrö, otettu käyttöön syyskuussa 2019
Tokmanni Loviisa, otettu käyttöön lokakuussa 2019
Tokmanni Orivesi, otettu käyttöön marraskuussa 2019
Tokmanni Vääksy, otettu käyttöön marraskuussa 2019
Tokmanni Raahe, otettu käyttöön huhtikuussa 2020
Tokmanni Laitila, otettu käyttöön kesäkuussa 2020
Tokmanni Lapua, otettu käyttöön kesäkuussa 2020
Tokmanni Virrat, otettu käyttöön kesäkuussa 2020
Tokmanni Seinäjoki, otettu käyttöön kesäkuussa 2020
Tokmanni Turenki, otettu käyttöön kesäkuussa 2020
Tokmanni Kirkkonummi, otettu heinäkuussa 2020
Tokmanni Mäntyharju, otettu käyttöön heinäkuussa 2020
Tokmanni Varkaus, otettu käyttöön heinäkuussa 2020
Tokmanni Keuruu, otettu käyttöön elokuussa 2020
Tokmanni Aura, otettu käyttöön lokakuussa 2020
Tokmanni Pietarsaari, otettu käyttöön lokakuussa 2020
Tokmanni Nivala, otettu käyttöön joulukuussa 2020
Tokmanni Harjavalta, otettu käyttöön maaliskuussa 2021
Tokmanni Sysmä, otettu käyttöön toukokuussa 2021


Esimerkiksi näihin Tokmannin kohteisiin on asenteilla tai suunnitteilla aurinkovoimala:

Tokmanni Porvoo, asenteilla
Tokmanni Parikkala, asenteilla
Tokmanni Orimattila, asenteilla
Tokmanni Inkeroinen, asenteilla
Tokmanni Iitti, asennetaan kesällä 2021
Tokmanni Kaarina, asennetaan kesällä 2021
Tokmanni Kangasala, asennetaan kesällä 2021
Tokmanni Pirkkala, asennetaan kesällä 2021
Tokmanni Kerava, asennetaan kesällä 2021
Tokmanni Nokia, asennetaan kesällä 2021


¹) Oman aurinkovoimatuotannon osuus Tokmannin sähköenergian kokonaiskäytöstä on laskettu käyttäen arvioita Tokmannin oman aurinkovoiman tuotannosta ja sähköenergian kokonaiskäytöstä vuonna 2021.

²) Tokmannin käytössä olevien aurinkovoimaloiden sähköntuotanto 8,0 GWh perustuu mitattuihin tuotantotietoihin aikavälillä syyskuu 2016–15.06.2021. Tokmanni otti ensimmäisen aurinkovoimalan käyttöön Jämsän myymälässään syyskuussa 2016.

³) Laskelmissa on käytetty kerrostaloasunnon 2 000 kWh:n vuotuista sähkönkulutusta ja sähköauton 20 kWh:n sähkönkulutusta sataa ajettua kilometriä kohden.

⁴) Oman aurinkovoimatuotannon osuus Tokmannin sähköenergian kokonaiskäytöstä on laskettu käyttäen Tokmannin yhteistyökumppaneilta saatuja tietoja Tokmannin oman aurinkovoiman tuotannosta ja sähköenergian kokonaiskäytöstä vuosina 2020 ja 2019.

⁵) Tokmannin päästövähennys 1 048 000 kgCO₂ aurinkovoiman avulla perustuu mitattuihin tuotantotietoihin aikavälillä syyskuu 2016–15.06.2021. Laskelmissa on käytetty keskimääräisen sähköntuotannon CO₂-päästökerrointa Suomessa (laskettuna kolmen tilastovuoden [2017, 2018 ja 2019] keskiarvo hyödynjakomenetelmällä lasketuista päästökertoimista. Päästökertoimessa on huomioitu vain kotimainen energiantuotanto, eli ostosähkö ei ole mukana) 131 kgCO₂/MWh. Keskimääräisen päästökertoimen arvo on päivittynyt 13.04.2021.

⁶) Arvioitu päästövähennys perustuu suunniteltujen aurinkovoimaloiden arvioituun vuosituottoon. Laskelmissa on käytetty keskimääräisen sähköntuotannon CO₂-päästökerrointa Suomessa (laskettuna kolmen tilastovuoden [2017, 2018 ja 2019] keskiarvo hyödynjakomenetelmällä lasketuista päästökertoimista. Päästökertoimessa on huomioitu vain kotimainen energiantuotanto, eli ostosähkö ei ole mukana) 131 kgCO₂/MWh. Keskimääräisen päästökertoimen arvo on päivittynyt 13.04.2021.


Lisätietoja Tokmannin ilmastotyöstä löytyy osoitteesta ir.tokmanni.fi/fi/vastuullisuus/llmasto ja Solarigo Systemsin aurinkovoimaloista osoitteesta www.solarigo.fi.


TOKMANNI


Lisätietoja:


Antti Koskelainen
toimitusjohtaja
Solarigo Systems Oy

puh. 040 726 7673
antti.koskelainen@solarigo.fi


Harri Koponen
kauppapaikka- ja konseptijohtaja
Tokmanni

puh. 020 728 6030
harri.koponen(at)tokmanni.fi


Emilia Koski
vastuullisuuspäällikkö
Tokmanni

puh. 020 728 6529
emilia.koski(at)tokmanni.fi


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö
Tokmanni

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi


Puhelun hinta 020 7 -alkuiseen yritysnumeroon kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta soitettaessa on 0,0835 €/min + 0,1669 €/min (sis. alv. 24 %). Ulkomailta soitettaessa veloitetaan ulkomaanpuhelumaksu.


Solarigo Systems Oy on kotimainen energiayhtiö, joka toimittaa kotimaista aurinkosähköä yrityksille avaimet käteen periaatteella järjestelmätoimituksina sekä sähkösopimuksella ilman asiakkaan omaa investointia. Solarigon pääomistaja on Lumme Energia Oy, joka kuuluu Suur-Savon Sähkö -konserniin.


Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 4 000 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2020 Tokmannin liikevaihto oli 1 073,2 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.