Suomen suurin halpakauppakonserni Tokmanni tarjoaa töitä sadoille jouluapulaisille

Report this content

Tokmanni-konserni valmistautuu huolella pian alkavaan joulusesonkiin ja palkkaa tänäkin vuonna satoja ahkeria jouluapulaisia.

Jouluapulaiset auttavat Tokmanni-konsernia huolehtimaan asiakaspalvelun sujuvuudesta ja tavaravirtojen hallinnasta keskellä vuoden kiireisintä sesonkia. Suurin osa apulaisista työskentelee myymälöissä. Lisäksi heitä palkataan konsernin Mäntsälän logistiikkakeskuksen varastolle. Apulaiset aloittavat pääsääntöisesti marraskuun lopussa.

Iso osa jouluapulaisista on nuoria. Tokmanni-konserni kokee nuorten työllistämisen erityisen tärkeäksi, sillä työn avulla nuori voi ansaita paitsi palkkatuloa myös arvokasta työkokemusta.

Tokmanni-konserni tarjoaa mahdollisuuksia lisäansioiden kerryttämiseen myös muiden myyntisesonkien aikana. Monet konsernin myymälät ovat alueidensa merkittävimpiä työllistäjiä esimerkiksi kesäisin. Lisäksi lukuisat opiskelijat työskentelevät Tokmanni-konsernissa osa-aikaisissa työtehtävissä ympäri vuoden.

Lisätietoja:
Henkilöstöjohtaja Saara Korpelainen, puh. 020 728 6520
saara.korpelainen(at)tokmanni.fi

Avainsanat:

Tilaa